Ulkonäkö ei paljasta, onko kyseessä polttomoottori- vai täyssähköauto. Miehistöohjaamon yhteydessä on tummennetut takasivuikkunat.
Juha Peltonen
Koeajossa Citroën ë-Jumpy Crew Cab: Sähköinen sekajuna
”Miehistöohjaamoista” pakettiautoa olisi kutsuttu 1940-luvulla Suomessa sekajunaksi. Sähköistämisen myötä merkittävästi pienevä autovero lisää Crew Cab -mallien kiinnostavuutta.
Miehistöohjaamoisten pakettiautojen myynti on Suomessa olematonta, sillä toinen penkkirivi tekee pakettiautosta verottajan silmissä täyden autoveron henkilöauton. Tänä vuonna neljänä valmistajaversiona esitellystä tonniluokan sähköpakettiautosta on heti tuoreeltaan tarjolla pisimpään koriversioon sovitettu Crew Cab -ohjaamo. Auto löytyy kahtena akkuversiona (50 ja 75 kWh) sekä Citroënin että Peugeotin hinnastoista melko identtisillä hinnoilla.
Crew Cab -mallien hintalisä vastaaviin sähköpakettiautoihin on noin 3 600 euroa. Merkittävää on se, että lisähinnassa on autoverolisää vain noin 90 euroa enemmän kuin vastaavassa pakettiautomallissa – polttomoottorisessa Crew Cabissa autoveroa olisi yli 10 000 euroa!
Crew Cab -mallissa on vasemmalla sivuikkuna, mutta liukuovi on lisävaruste. Umpinaiset takapariovet estävät asiattoman kurkkimisen tavaratilaan.
Juha Peltonen
Citroën ë-Jumpy Crew Cab 50 kWh maksaa perusvarusteisena 50 165 euroa, koeajettu isoakkuisempi malli reilut 3 000 euroa enemmän.
Eco leikkaa tehoa, vääntöä ja lämpöä
Koeajoauto oli varustettu isommalla 75 kilowattitunnin ajoakulla. Käytön kannalta on hyvä asia, että autossa on vakiona 3-vaiheinen 11 kW:n sisäinen laturi.
Ajokilometreihin pystyy vaikuttamaan kohtuullisesti ajotilavalinnoin. Täyslataus antoi auton ilmoituksen mukaan eco-ajotilassa 346 ajokilometriä, kun normaalitilassa lukema oli 330 km ja power-tilassa 314 km.
Takaistuimista huolimatta Crew Cabin tavaratilalla on kokoa neljä kuutiometriä.
Juha Peltonen
Takana on kolme erillistä istuinta, mutta penkeissä ei ole pituussäätöä tai nojan kallistussäätöä.
Juha Peltonen
Kojelauta on konstailematon ja mittaristo superselkeä. Yläosan pikkunäytöistä vasen kertoo ajoakun lataustason, oikea ilmastoinnin ja lämmityksen virrankulutuksen. Avaimeton lukitus/käynnistys on lisävaruste.
Juha Peltonen
Kosketusnäyttö on helppokäyttöinen. Lisävarusteisiin kuuluivat myös 180 asteen kamerajärjestelmä, pysäköintitutkat edessä ja takana, katveavustin sekä automaattisesti koria vasten taittuvat ulkopeilit.
Juha Peltonen
Täyssähköisen Jumpyn sisäisen latauslaitteen teho on kiitosta ansaitsevat 11 kilowattia.
Juha Peltonen
Juha Peltonen
Pisimmän toimintamatka antavassa eco-ajotilassa moottorin teho rajoitetaan 82 hevosvoimaan ja vääntömomentin 180 newtonmetriin. Normaalissa maantieajossa tuosta ei ole haittaa, mutta samalla tapahtuvan lämmitystehon laskua ei voi olla huomaamatta ainakaan talvella.
Sähkön keskikulutus oli kesäisen koeajon aikana normaaliajotilassa 29,6 kWh/100 km. 1-nopeuksista alennusvaihteistoa käytetään matalalla valintavivulla, ja sähkömoottorin ansiosta melutasosta muodostuu miellyttävän alhaista huminaa.
Paikat jopa kuudelle
Crew Cabissa on edessä 1+2-penkkijärjestys, mutta pakettiautosta poiketen tarjolla on ilman lisähintaa penkki vain yhdelle apukuskille. 1+1-ratkaisu on sikäli fiksu, että keskipaikalla on jalkatilaa vain nimeksi. 1+2-etupenkkien myötä Crew Cab on kuuden hengen auto.
Yhden hengen penkissä on tuplapenkistä puuttuva nojan säätö ja samanlaiset sivuttaistuet kuin kuskin penkissä. Etuistuimet antavat vain kohtuullisesti sivuttaistukea, mutta oma etunsa on keskikyynärnojista. Takaseinän puuttuminen mahdollistaa nojan kallistamisen.
Takaistuimille kuljetaan mekaanisista sivuliukuovista, joista vasemmanpuoleinen on lisävaruste. Liukuovien sulkeminen sisäpuolelta on aavistuksen hankalaa, ja pakettiautoversiosta poiketen Crew Cabiin ei saa liukuovien sähkökäyttöä.
Takana on kolme erillistä, lievästi muotoiltua istuinta. Takana istutaan korkealla polvet aavistuksen pystyssä, mutta pääntilaa on riittävästi. Polvitilaa on riittävästi myös keskipaikalla, koska autossa ei ole takaosan polvitilaa syövää keskikonsolia ja lattia on tasainen. Takaistuimissa ei ole muita kuin pääntukien säätö.
Lyhennetty tavaratila
Miehistöohjaamo pudottaa ë-Jumpyn tavaratilan 6,1:stä neljään kuutioon. Takana on umpipariovet. Tavaratilan lattian ja seinien vanerointi on normaaliin pakettiautotapaan lisävaruste. Myös kuormansidontalenkkejä löytyy. Tavaratilan valaistuksessa on parantamisen varaa, sillä ainoassa sisävalossa ei ole ledi- vaan hehkulamppu.
Juha Peltonen
Tavaratila ulottuu takapenkkien alle, mutta vasemmalla puolella on kahden penkin levyinen päältä lastattava laatikko, jonka koko riittää latauskaapeleiden säilyttämiseen. Tavaratilan väliseinässä on ikkuna, ja erilaisia säilytystiloja Crew Cabissa on paljon: kojelaudan päissä on mukitelineet ja päällä lokero esimerkiksi rahtikirjoille.
Testiautoon oli ladattu huomattava määrä lisävarusteita, kuten nahkakehäinen ohjauspyörä, automaattinen kaksialueilmastointi ja ksenonajovalot. Lisäksi Style Packiin sisältyvät ledihuomiovalot, sumuvalot ja korin väriset puskurit/ulkopeilien kotelot/ovenkahvat sekä kylkilistat.
Lisävarusteisiin kuuluivat myös 180 asteen kamerajärjestelmä, pysäköintitutkat edessä ja takana, katveavustin sekä automaattisesti koria vasten taittuvat ulkopeilit. Sähköisen seisontajarrun käyttökytkin on integroituna kuljettajan istuimen oikeaan reunaan.
Juha Peltonen
Citroën ë-Jumpy Crew Cab 75 kWh XL
Sähkömoottori
100 kW (136 hv), 260 Nm
Suorituskyky
0–100 km/h 13,1 s, huippunopeus 130 km/h
Kulutus
26,8 kWh/100 km, sähkö
CO2-päästöt
0 g/km
Ajoakku
litiumioni 75 kWh
Toimintamatka
330 km
Lataus
7,5 h (11 kW)
Voimansiirto
A1, etuveto
Mitat
p. 5309, l. 1920, k. 1940 mm, akseliväli 3275 mm, maavara 150 mm, omamassa 2128 kg, kantavuus 927 kg, vetomassa 1000/750 kg, tavaratila 4,0 m3
Hinta
53 244 euroa, koeajoauto 53 818 euroa (2021)
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Miten niin Hauskaa juhannusta? Tällaisesta urheiluautosta ei ole kuultukaan!
Täyshybridi, ladattava hybridi vai kevythybridi? – Mitsubishin tekninen kouluttaja kertoo mitä kannattaa huomioida voimalinjan valinnassa
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Skywell: Suomeen rantautuvan uuden kiinalaisbrändin maailmanlaajuiseen ohjelmistoon sisältyy premiumiin tähtäävä BE11-katumaasturi
Renault Symbioz: Suuret sisätilat ja valtavasti tavaratilaa alempaan keskikokoluokkaan
BMW M4 CS: Ratakilpurin tuntua
Cupra Leon: Farmarin saa myös lataushybridinä
Mini Aceman: Sir Alec Issigonisin hengessä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Koeajossa Škoda Fabia 1.5 TSI 110 kW Style A: Työsuhdetärppi
Koeajossa Mercedes-Benz T 180 d normaali L1 A: Paranneltu laina-auto
Koeajossa BMW 330e xDrive Touring M Sport: Urheiluhumua
Koeajossa Škoda Enyaq Coupé RS 80 iV: Ensimmäinen laatuaan
Koeajossa Renault Arkana E-Tech Full Hybrid 145 E-Tech Engineered: Terävä täyshybridi
Koeajossa BMW i4 eDrive40 Charged Plus: Kuljettajan mielitietty
Koeajossa DS 7 E-Tense 360 4x4 Plug-in Hybrid Opera Business A: Huomattavat valot
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Koolla ei niin väliä
NADilta uusi hybrididigitaalinen vahvistin
Bassocontinuon uudet Level 8 -laitejalat
Moonriver Audiolta spdif-dac-moduuli
Sonus faber Sonetto G2
Dynaaminen dipolikaiutin Kanadasta
Ikonin paluu
Näin saat sohvan taas puhtaaksi ja raikkaaksi
iFiltä kaksi uutuutta
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Miten niin Hauskaa juhannusta? Tällaisesta urheiluautosta ei ole kuultukaan!
Täyshybridi, ladattava hybridi vai kevythybridi? – Mitsubishin tekninen kouluttaja kertoo mitä kannattaa huomioida voimalinjan valinnassa
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
KOEAJOT
Koeajossa Kia Sorento 1.6 T-GDI Hybrid FWD Business 5P: Etuvedollakin pärjää
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Koeajossa Škoda Fabia 1.5 TSI 110 kW Style A: Työsuhdetärppi
Koeajossa Mercedes-Benz T 180 d normaali L1 A: Paranneltu laina-auto
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Täyshybridi, ladattava hybridi vai kevythybridi? – Mitsubishin tekninen kouluttaja kertoo mitä kannattaa huomioida voimalinjan valinnassa
Skywell: Suomeen rantautuvan uuden kiinalaisbrändin maailmanlaajuiseen ohjelmistoon sisältyy premiumiin tähtäävä BE11-katumaasturi
Renault Symbioz: Suuret sisätilat ja valtavasti tavaratilaa alempaan keskikokoluokkaan
BMW M4 CS: Ratakilpurin tuntua
Cupra Leon: Farmarin saa myös lataushybridinä
Mini Aceman: Sir Alec Issigonisin hengessä
Polestar ja StoreDot: Latasivat onnistuneesti Polestar 5 -prototyypin 10:stä 80:een prosenttiin kymmenessä minuutissa
Tesla: Tuo Cyber Odyssey -kiertueen Euroopan markkinoille
Polestar 4 Long Range Dual Motor: Kaikkien aikojen nopein Polestar – 3,8 sekuntia nollasta sataan!
Legendaarinen Jeep Grand Cherokee: Nyt myynnissä Suomessa ja autot Suomeen tänä kesänä!
LUETUIMMAT
Legendaarinen Jeep Grand Cherokee: Nyt myynnissä Suomessa ja autot Suomeen tänä kesänä!
Audi Q6 e-tron: Audin tähän mennessä edistyksellisin sähköauto saapui Suomeen
Koeajossa Mercedes-Benz GLC 400e 4Matic: Sähköauton jalanjäljillä
Uusi Opel Frontera: Tilava ja hauska SUV on saatavilla myös täyssähköisenä
Koeajossa BMW i4 M50 Supercharged: Ulkoisesti hillitty tehopakkaus
Polestar 4 Long Range Dual Motor: Kaikkien aikojen nopein Polestar – 3,8 sekuntia nollasta sataan!
Mitsubishi Outlander esiteltiin vuonna 2001: Eurooppaan saapuva uusin Mitsubishi Outlander PHEV viitoittaa mallin neljättä sukupolvea
Uusi Opel Grandland SUV: Saatavilla kaikilla sähköistetyillä voimalinjoilla
Toyota: Julkaisi tarkastuskampanjan
Uusi Alfa Romeo Junior: Kompakti ja urheilullinen katumaasturi saapuu Suomeen loppuvuodesta 2024
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN