Ajokortti mulle heti, että pääsen baanalle

Usein nykynuoret surffaavat nykyään mieluummin netissä kuin cruisailevat autolla, mainitsee Michiganin yliopiston tutkimus. Meidän autohullujen mielestä tämä kuulostaa täysin utopistiselta.

Usein nykynuoret surffaavat nykyään mieluummin netissä kuin cruisailevat autolla, mainitsee Michiganin yliopiston tutkimus. Meidän autohullujen mielestä tämä kuulostaa täysin utopistiselta. Etteikö muka olisi ajokorttia 18-vuotiaana? EVVK!

Monet nuoret kuljettajat Kanadassa, Britanniassa, Saksassa, Japanissa, Ruotsissa, Norjassa sekä Etelä-Koreassa eivät ole kuitenkaan enää yhtä innostuneita ajamaan autolla kuin aiemmat sukupolvet.

Kuulostaa oudolta, kun muistaa, miten itse ei olisi millään malttanut jaksaa odottaa 18 vuoden ikään, jotta saisi heti ensi tilassa ajaa ajokortin ja päästä liikkumaan tehokkaasti, milloin tahansa sekä minne tahansa.

Lisäksi autoilu ei ole aiemmille nuorille merkinnyt suinkaan pelkkää käymistä kavereiden luona, vaan myös autojen harrastamista, virittämistä ja samanhenkisten autoharrastajien yhteistä ajanviettoa. Juuri sitä, mikä on ollut todella makeaa.

Toisaalta kuulostaa yhteiskunnallisesti huolestuttavalta, mikäli ihmisten näkeminen yhä yleisemmin korvataan chattailulla, Facebookissa tai kuvaviestein. Voisihan sitä käydä kavereiden luona, ja silti esimerkiksi chattailla.

"Maissa, joissa on keskimääräistä runsaammin internetin käyttäjiä, nuoret ajavat tavanomaista harvemmin ajokortin. Tämän katsotaan johtuvan siitä, että virtuaaliyhteydet riittävät korvaamaan kaverien tapaamisen livenä.

Yhdysvalloissa vuonna 1983 oli kolmannes kaikista ajokortin omistajista alle 30-vuotiaita. Nykyisin lukema on noin 22 %.

Saman tutkimuksen mukaan vuonna 1983 ajokortin omisti noin 94 % kaikista amerikkalaisista parikymppisistä, kun vuonna vastaava prosenttimäärä oli noin 84 %.

Siksi on olennaisen tärkeää, että eri autojen harrastekerhot panostaisivat varhaisnuoriin – ja innostaisivat heitä tuleviksi autoharrastajiksi, jotka samalla ovat suvereeneja nörttejä. Näitä taitoja tarvitaan yhdessä.

Teksti: J. Peltonen

Kuva: Auto Bild