Audi Finlandin ja Aalto-yliopiston suunnittelukisassa kehitettiin tulevaisuuden konsepteja Audi A1:n ympärille.

Lahden muotoiluinstituutin opiskelijoista koostuva CarCam Team voitti Audi Award -suunnittelukilpailun ja 10 000 euron pääpalkinnon. Joukkueeseen kuuluivat Jouni Junes, Lauri Leiwo, Aku Seppälä, Toni Sokura ja Aslak Siimes.

Lahden muotoiluinstituutin opiskelijoista koostuva CarCam Team voitti Audi Award -suunnittelukilpailun ja 10 000 euron pääpalkinnon. Joukkueeseen kuuluivat Jouni Junes, Lauri Leiwo, Aku Seppälä, Toni Sokura ja Aslak Siimes.

Audi Award on Audi Finlandin ja Aalto-yliopiston järjestämä avoin suunnittelukilpailu korkeakouluopiskelijoille. Kilpailun teemana oli kehittää tulevaisuuden konsepteja Audi A1:n ympärille; löytää uusia arkipäivän ratkaisuja, joissa huomioidaan kestävän muotoilun ja urbaanin liikkumisen luomat haasteet sekä uuden teknologian tuomat mahdollisuudet.

Voittajajoukkueen ideassa integroitaisiin mobiililaajakaistalla varustettu videokamera osaksi autoa. Kuljettaja voisi puhua kameran välityksellä videopuheluita, ja sen avulla voitaisiin myös tarkkailla kuljettajan tilaa. Myös kolarit ja vahingot voitaisiin tarkistaa kuvamateriaalista. Tulevaisuudessa kameroiden avulla voitaisiin esimerkiksi kerätä tietoa teiden kunnosta ja lähettää sitä yhteiseen pankkiin.

Audi Award -kilpailu kesti 14 kuukautta, ja siihen osallistui kahdeksan joukkuetta eri korkeakouluista. CarCam Teamin lisäksi finaaliin selvisivät Team E1 Helsingin Metropoliasta, Team Art Beat Aalto-yliopistosta ja Team Wassup!!! Dubain BITS Pilanista. Joukkueiden innovaatioista voi lukea Audi Magazinen iPad-lehdestä, jonka voi ladata ilmaiseksi App Storesta.

Kilpailun voittajan valitsi jury, johon kuuluivat muun muassa Audi AG:n designtutkimuksen johtaja Klemens Rossnagel, Nokian designjohtaja Joakim Karske, Aalto-yliopiston professori Mikko Koria sekä palkittu muotoilija Saku Sysiö.