Autoalan todellinen merkkimies on poistunut keskuudestamme

Syyskuun 12. päivänä 1913 syntynyt Eichi Toyoda-san, viimeinen autokonserni Toyotan alkuperäisistä perustajista, on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Hän oli kuollessaan 100-vuotias.

Eichi Toyoda 1955-mallisen Toyopet Crownin vieressä.

Sydänkohtaukseen 17. syyskuuta menehtynyt Eichi Toyoda oli vielä yli 90-vuotiaana erittäin terävä-älyinen herrasmies, joka rakasti sudokuja, mutta joka joutui viettämään viimeiset vuotensa Toyota Memorial -sairaalassa, Toyota Cityssä.

Toyoda opiskeli aluksi vuosina 1933–36 koneenrakennusta Tokion keisarillisessa yliopistossa.

Samoihin aikoihin hänen Kiichiro-serkkunsa perusti perheen omistaman neulekonetehtaan (Toyoda Automatic Loom Works) yhteyteen autotehtaan, jonka palvelukseen myös Eichi siirtyi opintonsa suoritettuaan.

Eichi Toyoda toimi vuosina 1967–82 Toyota-konsernin pääjohtajana. Vuonna 1983 hän päätti konsernin hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa lähteä kilpailemaan loistoautomarkkinoilla.

Niinpä perustettiin 1989 tunnetuksi kohonnut Lexus-brändi.

Nerokkaan Eichi Toyo­dan lukuisten keksintöjen voi katsoa vaikuttaneen osaltaan voimakkaasti Toyotan myöhempään kansainväliseen menestykseen.