Autoverouudistus: nämä ovat korotusten verhotut syyt!

Liikenneministeri, Vasemmistoliiton Merja Kyllönen myönsi torstaina järjestämässään lehdistötilaisuudessa Ilta-Sanomille, että Suomessa viime aikoina toteutetut auto- ja ajoneuvoverouudistukset toimivat parhaiten lähinnä yhdessä suhteessa: lisärahan keräämisessä autoilijoilta.

Liikenneministeri Merja Kyllönen myöntää, että jo toteutut sekä myöhemmin tänä ja ensi vuonna tehtävät muutokset antavat väärän signaalin muun muassa ympäristöohjauksesta. Ensi vuoden alussa voimaan astuva, vuosittain perittävän ajoneuvoveron perusveron korotus kohdistuu suhteellisesti voimakkaimmin vähäpäästöisiin automalleihin. Lisäksi on odotettavissa, että Suomen autokannan keski-ikä jatkaa kohoamistaan, eli autokantamme ikääntyy entisestään. Tällä on vaikutuksensa myös liikenneturvallisuuteen.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee Kyllösen mukaan se, että nykytilanteessa ovat “entinen ja nykyinen hallitus kaulakkain.” Hyväksyttyjen veromuutosten taustalla on vaikuttanut eniten se, että autoveron verotuotto on pienentynyt päästöperusteisen autoveron käyttöönoton jälkeen. Ympäristöohjaus eli vähäpäästöisten autojen suosiminen on jäänyt toissijaiseksi vaikuttajaksi.

Kataisen hallituksen esitys paljastaa todelliset syyt

Viime vuoden lokakuun alussa julkistettu, pääosiltaan 12-sivuinen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi autoveron muuttamisesta sisältää seuraavat tekstikohdat:

“Ehdotetun muutoksen ennustetaan lisäävän valtion vuotuisia verotuloja noin 90 miljoonaa euroa vuodesta 2012 alkaen olettaen, että ajoneuvojen kysyntä vastaa tähänastista kehitystä.”

“Autoveroon tehtävän tasomuutoksen tavoitteena on keskimääräisten hiilidioksidipäästöjen alenemisesta johtuvan tuottovaikutuksen korjaaminen ja veron ohjausvaikutuksen tehostaminen veron nykyistä tekniikkaneutraalia rakennetta noudattaen.”

“Verotuoton alentumiseen on vaikuttanut päästöperusteiseen verotukseen siirtymisen lisäksi autoveron yleisen tason alentaminen noin kuudenneksella vuoden 2008 alussa sekä taloudellisesta taantumasta seurannut ajoneuvokaupan lasku.”

“Ehdotettujen muutosten arvioidaan vähentävän uusien autojen kysyntää lyhyellä aikavälillä jonkin verran. Myös käytettyjen ajoneuvojen maahantuonti saattaisi vähentyä tilapäisesti. Pidemmällä aikavälillä vaikutusten odotetaan kuitenkin olevan vähäisiä.”

“Pidemmällä aikavälillä keskimääräisen veron ja siten verotuoton ennustetaan alenevan autojen hiilidioksidipäästöjen alenemisen myötä.”

Esityksessä myönnetään siis lisääntyvien verotulojen merkitsevyys sekä tarkoitushakuisuus avoimesti. Syyksi alentuneisiin autoverotuloihin arvioidaan muun muassa henkilöautojen vähentyneet CO2-päästöt. Verouudistuksen todetaan ilmeisimmin vähentävän uusien autojen kauppaa ainakin väliaikaisesti, mikä johtaa autokannan ikääntymiseen eli keski-iän kasvuun.

Lisäksi arvioidaan, että autoverotuotto laskee myös toteutuvien uudistusten jälkeen. Koska liikenteen kokonaisverotuotot eivät kuitenkaan saisi laskea, on uusia muutoksia verotukseen todennäköisesti odotettavissa joko autoveron, ajoneuvoveron, polttoaineverojen tai käyttömaksujen muodossa.

Mitä seuraavaksi?

Teksti: Harry Kuurio

Piirros: Petri Rotsten

Kuva: STT-Lehtikuva