Turbodieselien tulevaisuus Euroopassa: Millä tavoin eri valmistajat suuntautuvat?

Eri automerkit suhtautuvat turbodieselien tulevaisuuden näkymiin vaihtelevasti. Esimerkiksi Nissan kaavailee luopuvansa dieseleistä Euroopan markkinoilla vaiheittain. Turbodieselit ovat perinteisesti tärkeässä asemassa pitkien välimatkojen Suomessa. Mitä kaavailevat niiden suhteen monet muut merkit?

Turbodieselien ”joutsenlaulu” Keski-Euroopassa kaikuu Saksan kaupunkikohtaisista ajokielloista johtuen kovempana: Nissan haluaa vähitellen vähentää turbodieselmalliensa määrää Euroopassa, mutta tarkoitus ei silti ole lopettaa dieselien myyntiä äkillisesti, sanoi Nissanin tiedottaja 7. toukokuuta, koska nykyaikaisilla ja mukavan vääntävillä turbodieseleillä on edelleen kysyntää. Sisäpiirin tieto ilmaisi uutistoimisto Reutersille Nissanin haluavan leikata satoja työpaikkoja Sunderlandin tehtaalla, joka on merkin suurin Iso-Britanniassa. Suunnitelmat liittyvät dieselmallien kysynnän heikentymiseen.

Opel ja Mercedes-Benz pitävät jatkossakin kiinni turbodieseleistä

Toyota ilmoitti maaliskuussa Genèven autonäyttelyssä, ettei se enää tarjoa uusia dieselkäyttöisiä henkilöautomalleja Euroopassa. Jotain vastaavia suunnitelmia on myös Fiat-Chryslerilla. Financial Times -sanomalehden raportin mukaan amerikkalais-italialainen yhtiö aikoisi lopettaa dieselautojen tuotannon vuoteen 2022 mennessä.

Aiemmin Volvo ja Porsche olivat jo kyseenalaistaneet turbodieselin tulevaisuuden. Mercedes-Benz noudattaa jatkossa kaksijakoista lähestymistapaa, sillä merkki tulee valmistamaan sekä kehittyneimpiä turbodieseleitä että bensiinimoottoreita, mutta panostaa samalla sähköiseen teknologiaan.

BMW ei myöskään aio luopua turbodieseleistä, eikä niin aio tehdä myöskään Opel. Rüsselsheimissa esteitä asettaa 6d-Temp -päästöraja. Kuitenkin alan asiantuntijoiden mukaan turbodieselien ja bensiinimoottorien kysyntä olisi vähenemässä tulevalla vuosikymmenellä kovempien ilmastosäädöksien takia.

Mercedes-Benz ja Volkswagen haluavat vuoteen 2025 mennessä kattaa noin neljäsosan automyynnistään sähköautoin. Dieselmoottoreita vastaan puhuvat etenkin vanhojen turbodieselien korkeat typen oksidipäästöt.

Toyota myy hybridejä turbodieselien sijaan

Strategisten näkökohtien lisäksi markkinatilanne määrittelee aina valmistajien ratkaisut. Toyota perusteli merkin turbodieselien myynnin lopettamista alhaisen kysynnän vuoksi. Toyotan hybridimallien myynti on äskettäin ollut huomattavasti korkeampi verrattuna turbodieselien myyntiin, sanoi Genèven näyttelyssä merkin Euroopan toimitusjohtaja Johan van Zyl. Sen vuoksi tänä vuonna Toyota aikoo lopettaa lähes kokonaan turbodieselien myynnin.

Dieselien osuus Toyotalla on kuitenkin vähäinen, vain noin kuusi prosenttia. Jatkossa ainoastaan hyötyajoneuvoja, kuten Hiluxia tai esimerkiksi Land Cruiseria olisi jatkossakin saatavilla turbodieselinä. Tavalliset automallit, kuten Auris, tulevat jatkossa tarjolle vain bensiinimoottorisina tai hybriditekniikalla.

VW:llä uskotaan turbodieseleihin, muttei pikkuautoihin

Maailman automarkkinajohtajan Volkswagenin pääjohtaja Matthias Müller totesi Geneven autonäyttelyssä: "Olen vakuuttunut siitä, että turbodiesel kokee elpymisen." VW-konserni, kuten monet muutkaan isot valmistajat, ei halua luopua dieselteknologiasta. VW-konserni ilmoitti vuonna 2017 sijoittavansa polttomoottorien kehittämiseen vuoteen 2020 mennessä kymmenen miljardia euroa, sillä ilman niitä on olemassa vaara, ettei tiukempia pakokaasutavoitteita kyetä saavuttamaan: turbodieselit kuluttavat vähemmän polttoainetta ja tuottavat siten vähemmän hiilidioksidia verrattuna bensiinimoottoreihin. VW aikoo kuitenkin pikkuautomalleissaan luopua turbodieseleistä.

Jatkossa ei enää Porschen turbodieseleitä

Porsche lopetti Macan Turbodieselin valmistuksen 15. helmikuuta 2018. Sinä päivänä valmistui ainakin toistaiseksi viimeinen diesel-Porsche. Panameraa on saanut Euroopassa jo usean viikon ajan yksinomaan bensiinimoottorisena tai hybridinä. Cayennen turbodieselversio poistui viime vuonna samaan aikaan, kun toisen sukupolven tuotanto päättyi. Urheiluautovalmistaja perusteli äskettäistä päätöstään asiakkaiden siirtymisellä enemmän bensiinimoottoreihin sekä hybrideihin.

Lisäksi pakokaasuskandaalin jälkeen Macanin Audi-moottorit joutuivat takaisinkutsujen piiriin. Aiemmin Porsche joutui perumaan Cayenne-turbodieselin vastaavista syistä. Porschella ei suunnitella kuitenkaan täydellistä poistumista turbodieselien maailmasta, koska raporttien mukaan uuteen Cayenneen suunnitellaan myös turbodieselvaihtoehtoa. Sen lanseerausajankohtaa ei ole vielä vahvistettu.

Volvo luopumassa turbodieseleistä asteittain

Myös Volvo luopuu vähä vähältä puhtaasti polttomoottorilla varustetuista malleista. Vuodesta 2019 lähtien jokaisessa uudessa Volvon mallissa on tarjolla sähkömoottori, josta valmistaja ilmoitti vuoden 2017 puolivälissä. Volvolla ei enää kehitetä uusia dieselmoottoreita. Tästä lähtien uudet mallit ovat yksinomaan täyssähköisiä tai hybridejä. Volvo tarjoaa jatkossa täyssähköautoja, pistokeladattavia hybridejä sekä kevythybridejä. Volvo-johtaja Håkan Samuelsson perusteli muutosta asiakkaiden toivomuksilla, sillä yhä useammat merkin asiakkaat pyysivät sähköautoja.

Volvo haluaa vuoteen 2025 mennessä myydä miljoona sähköautoa. Volvo on jo ilmoittanut aikovansa muuntaa erillisen Polestar-tuotemerkkinsä suuritehoiseksi sähköautobrändiksi. Auto Bild kuuli Volvolta, ettei ensimmäiseen kaavailtuun ruotsalaiseen sähköautoon vuonna 2019 ole luvassa omintakeista koria, ja että malli rakentuu alkuvaiheessa skaalautuvalle SPA-pohjalevylle (Scalable Product Architecture), aivan kuten Volvon 90- ja 60-sarjalaiset. Sen sijaan 40-sarjan CMA-pohjalevyyn perustuvat mallit sähköistetään.

Mercedes-Benzillä investoidaan kaikkiin käyttövoimatapoihin

Mercedes-Benzillä ei toistaiseksi ole tehty perustavalaatuisia päätöksiä tulevista voimanlähteistä. Yhtäältä Mercedes-Benz tekee yhteistyötä kiinalaisen autonvalmistajan BAIC:n kanssa ja Mercedes-Benz osti lähes neljä prosenttia BAIC:n sähköautoja valmistavan tytäryhtiön, BJEV:n osakkeista. Lisäksi kiinalaisella autovalmistaja Geelyllä on lähes kymmenen prosenttia Mercedes-Benzin osakkeista, ja Geely satsaa voimakkaasti sähköautoihin. Toisaalta Daimlerin toimitusjohtaja Dieter Zetsche korosti hiljattain Mercedes-Benzin luottavan edelleen puhtaisiin turbodieseleihin.



Renault harkitsee luopumista turbodieseleistä

Myös Renaultilla harkitaan turbodieseleistä luopumista. Eri raporttien mukaan Thierry Bolloré, merkin kakkosjohtaja, on kyseenalaistanut turbodieselin tulevaisuuden. Tällä hetkellä Renault’n turbodieselien myyntiosuus koko EU:n alueella on edelleen 48 prosenttia.