Ei todellakaan mikään uusi keksintö – näitä automerkkejä oli kasapäin jo yli 100 vuotta sitten

Sähköautolla on pitkä historia. Unkarilainen Anyos Jedlik kehitti jo 1828 pienen sähkömoottorin ja sitä varten pienikokoisen malliauton.

   Amerikassa vermontilainen seppä Thomas Davenport puolestaan rakensi 1834 sähkömoottorin sekä 1837 sähköauton, joka kulki pitkin lyhyttä rataa.

   Vuonna 1835 hollantilainen professori Sibrandus Stratingh suunniteli apulaisensa Christopher Beckerin kanssa pienikokoisen sähköauton. Nmä olivat kaikki todella varhaisia askeleita.
    Ensimmäisen varsinaisen sähköauton varustettuna galvaanisin akuin valmisti tiettävästi vuonna 1837 skottilainen kemisti Robert Davidson. Myös ainakin brittiläinen keksijä Robert Anderson loi vuosien 1832–39 välisenä aikana kömpelön sähköautonsa.
    Ohessa on suuntaa-antava luettelo muista varhaisista sähköautomerkeistä. Lista ei välttämättä ole kattava, mutta se kertoo, etteivät nykypäivän sähköautot ole mikään uusi keksintö.

  Jo vuonna 1911 New York Timesissa mainittiin, että sähköautoa on jo pitkään pidetty "ihanteellisena" puhtautensa, äänettömyytensä ja polttomoottoriin verrattuna taloudellisuutensa johdosta.
  Kuitenkin Washington Postissa referoitiin vuonna 2010 kyseistä toteamusta sanomalla, "että nykyiset sähköautojen akut ovat yhtä epäluotettavia kuin Thomas Edisonin aikakaudella".

   Katso samalla video entisöidystä amerikkalaisesta, 1901-mallisesta Baker Electric -sähköautosta.


1852–1966 Studebaker (USA)
1874 Sir David Salomons (GB)
1881–1906 Jeantaud (F)
1888 Fred Kimball (GB)
1890–96 Morrison
1893 William Morrison
1894–97 Immisch (D)
1895 Volk (D)
1895–97 Morris & Salom
1895–99 Bersey
1895–99 Canadian Motor Syndicate (CDN)
1896–2001 Oldsmobile (USA)
1896–1902 Riker
1896–1906 Lohner (A)
1897 Neale
1897–98 Elieson
1897–98 Barrows
1897–1900 E.M.P.
1897–1900 Headland
1897–1902 Lux
1897–1909 Krieger (D)
1898 Eaton
1898–1903 Eisenach (D)
1898–1900 Madelvic
1898–1900 Patin (F)
1898–1902 G.E.C.
1898–1902 Kuhlstein (D)
1898–1903 Jenatzy (F)
1898–1907 Opperman
1899–1900 Elecctra
1899–1900 Elgin
1899–1901 (?) Dore
1899–1900 Helvetia (CH)
1899–1900 Hub
1899–1900 Kliemt
1899–1900 Schuckert (D)
1899–1901 Averly (USA)
1899–1901 Kruse
1899–1901 New England (USA)
1899–1901 Scott
1899–1901 U.S. Electric (USA)
1899–1902 American Electric (USA)
1899–1902 Joel
1899–1902 Munson
1899–1902 Eastman
1899–1903 Maxwerke (D)
1899–1905 Hautier (F)
1899–1906 B.G.S.
1899–1906 Creanche (F)
1899–1906 Henschel (D)
1899–1910 Scheele (D)

1899-1914 Baker Electric (USA)
1899–1919 Woods
1900 Pfluger (D)
1900–09 Electromotion
1900–01 Hart
1900–01 Remington
1900–01 Strong & Rodgers
1900–02 California (USA)
1900–02 Solignac (F)
1900–06 Cardinet (F)
1900–24 National (USA)
1901 Gramme (D)
1901–02 Bachelle (F)
1901–02 Thompson
1901–03 Ajax
1901–03 Crowdus
1901–03 Demissine (F)
1901–04 General Electric (USA)
1901–05 City & Suburban (USA)
1901–06 Buffalo Automobile Company (USA)
1901–12 Phipps-Grinnell
1901–20 Electromobile
1902 Lefert (F)
1902–03 Accumulator Industries (USA)
1902–05 Champrobert (F)
1902–06 Chenhall (GB)
1902–20 Tribelhorn (D)
1902–34 N.A.G. (D)
1903–04 Pritchett & Gold
1903–04 Starr
1903–05 Ivanhoe (USA)
1903–05 V.E.
1903–06 Ausonia
1903–07 Pope-Waverly
1903–08 Hagen (D)
1903–08 Regina
1903–16 Borland
1904 Berwick Auto Car Company
1904 Dinin
1904 Galileo (I)
1904–06 C.I.E.M.
1904–08 Synnestvedt (DK)
1904–10 Vedrine
1904–17 Fritchie
1905 Banker Juvenile Electric (USA)
1905 Dora (D)
1905 Provincial
1905–06 Alexandra
1905–06 Parsons
1905–06 Zeddeco
1905–10 Silvertown (USA)
1905–28 Rauch & Lang (D)
1906 Dynamobile
1906 Hercules
1906–08 Cloumobil
1906–08 Lansden (GB)
1906–10 Siemens-Schuckert (D)
1906–12 Auto-Mixte (F)
1906–12 Babcock Electric Carriage Co (GB)
1906–13 Stella
1907 American Juvenile Electric (USA)
1907–09 G.E.M.
1907–13 B.E.F.
1907–15 Bailey
1907–38 Detroit Electric (USA)
1908 V.A.T.E.
1908–09 Byrider (USA)
1908–14 Waverly
1909–14 Ideal
1909–16 Broc
1909–18 Thrige
1910–12 Kimball (USA)
1910–13 Grinnell
1910–18 Ohio (USA)
1910–23 Geha (D)
1911–19 Hupp-Yeats (USA)
1911–35 Galt
1912–13 Church-Field
1912–13 Fischer (D)
1912–14 Argo
1912–15 Flanders
1913–14 Tiffany
1913–56 David
1914 GMUR
1914–18 Columbia (USA)
1914–22 Owen Magnetic (USA)
1914–22 Milburn (USA)