Hyöty: Onnistuuko takavalopolttimoiden vaihto? Vai jääkö tekemättä?

Toimimaton takavalo on turvallisuusriski, joten päätimme testata, onnistuuko polttimonvaihto ilman työkaluja esimerkiksi huoltoaseman pihalla. Testiin valittiin 20 muutaman vuoden ikäistä autoa.

Muistutetaan ihan heti ensimmäiseksi valojen käytöstä. Jos ajat autolla, missä on päiväajovaloiksikin kutsutut huomiovalot, niin muista tarkistaa, että valot on kytketty päälle hämärän- ja pimeänaikaan sekä sadekeleillä, sillä valtaosassa nykyautoista takavalot eivät pala huomiovaloasennossa.

Tässä testissä emme ota tuon enempää kantaa huomiovalokytkentään, vaan keskitymme siihen, onnistuuko rikkoutuneen takavalopolttimon vaihto.

Vuosi sitten numerossa 1/2017 testasimme, kuinka helppoa on vaihtaa lähivalonpolttimo muutaman vuoden ikäisiin autoihin. Nyt siirryimme auton takapäähän, jossa voi olla pimentyneenä suuntamerkki, takavalo tai jarruvalo.

Entisaikaan pimentyneen takavalopolttimon pystyi useimmiten vaihtaaan umpion linssin irrottamisen jälkeen hieman samaan tapaan, kuin miten hoidettiin etuvalopolttimoiden vaihto. Linssi oli yleensä kiinni muutamalla ruuvilla, joiden irrottamisen jälkeen linssin sai pois paikaltaan ja polttimoon pääsi käsiksi. Uudemmissa autoissa ruuveja on turha haeskella ulkopuolelta, mutta onko myös omatoimisen polttimonvaihdon suunnittelu turhaa?

Ledien suuntaan

Led-polttimot ovat yleistyneet takavaloissa kovaa vauhtia, mutta monessa viitisen vuotta vanhassa autossa ainakin suuntamerkin polttimo on vielä perinteinen ”helposti vaihdettava” hehkulamppu.

Led-polttimoita ei ainakaan vielä vaihdeta itse, vaan vian ilmetessä on lähes aina käytävä korjaamolla. Tässä yhteydessä on korostettava, että nyt puhutaan alkuperäisistä led-polttimoista, ei suinkaan hehkulampun kannalla varustetuista led-polttimoista, joita ei ole yleensä hyväksytty tieliikennekäyttöön.

Miksi ledit ovat yleistyneet autojen takavaloina? Niiden käytölle on ainakin kaksi ilmeistä syytä: ledit syttyvät hehkulamppua nopeammin, ja ne palavat yleensä kirkkaampina kuin hehkulamput.

Nopeampi syttyminen on eduksi jarrutuksissa, jotta jarruvalot syttyvät nopeammin. Kirkkaudesta on puolestaan hyötyä sumussa, sateella ja toki myös pimeällä. Suurempi kirkkaus on siis näkyvyyden kannalta hyvä asia, mutta joidenkin mielessä siinä on myös kiusallinen piirre: ledit häikäisevän takana olijaa enemmän esimerkiksi seistäessä liikennevaloissa.

Ledien eduiksi on laskettava myös pienempi energiankulutus, mitä kautta päästään led-takavalojen huonoihin puoliin. Pöllyävässä lumikelissä ajettaessa ledien tuottama hukkalämpö ei riitä sulattamaan takavaloyksikön pintaan mahdollisesti kerääntyvää lunta. Tämä taas johtaa siihen, että takavalot saattavat muurautua umpeen.

Ohjekirjan neuvoilla

Kun polttimonvaihto on ajankohtainen, niin ensimmäiseksi kannattaa tutustua siihen, mitä auton käyttöohjekirja sanoo kyseisen operaation suorittamisesta. Aakkosellista hakemistoa selatessa on hyvä muistaa, että ohjeet voivat löytyä L:n, P:n tai V:n kohdalta – siis kohdasta lamput, polttimot tai valot.

Jos käyttöohjekirjan ohjeisen perusteella syntyy mielikuva, että polttimonvaihto on monimutkainen tai tuntuu mahdottomalta, niin askaretta ei kannata välttämättä edes aloittaa. Useimmiten ohjeet ovat varsin selkeät ja yksityiskohtaiset, mutta joissakin kohdin on suureksi avuksi, jos homman on joskus tehnyt johonkin autoon. Useimmiten vaihtotyössä ei tarvita edes työkaluja, tai sitten tarvittavat työkalut kuuluvat auton varustukseen.

Tässä testissä päätimme kokeilla polttimonvaihtoa sillä ajatuksella, että pimentynyt suuntamerkki tai takavalo piti vaihtaa huoltoaseman pihalla – silloinhan ideaalitilanne on, että homman hoitamisessa ei tarvita työkaluja.

Välillä arvottiin

Se, että takavaloumpion kiinnityspultin/-mutterin on saanut auki, ei vielä tarkoita sitä, että polttimonvaihto välttämättä onnistuisi. Tai ainakaan testin tekijä ei saanut kaikkien testattujen autojen takavaloumpiota pois paikaltaan, vaikka kaikki oli mennyt siihen saakka ohjeen mukaan.

Aika tekee tehtävänsä, ja umpion ja korin välissä oleva tiiviste saattaa pitää osan paikallaan kuin liimattuna. Tässä vaiheessa ongelmaksi voi muodostua myös se, että usein varsin virtaviivaiseksi muotoillusta umpiosta ei saa kunnollista käsiotetta, eikä umpiota välttämättä pysty työntämään takakautta pois paikaltaan. Jos hommaan on varustautunut paremmin, niin apuna voi käyttää esimerkiksi ilmastointiteippiä, jonka liimaa takalasiumpioon vetovoiman parantamiseksi.

Toinen tenkkapoo voi syntyä umpion kiinnikkeiden rakenteesta ja asennosta – eli vaihtajalla ei ole selvää kuvaa siitä, mihin päin umpiota on irrotusvaiheessa liikutettava. Koripellin muoto voi antaa tähän hiukan osviittaa, mutta aina sekään ei päde. Jossakin autossa umpiota pitää liikuttaa suoraan taaksepäin, jossakin toisessa autossa umpiota on nykäistävä kiinnitysruuvin irrotuksen jälkeen auton ulkolaidan suuntaan tai kohtisuoraan lokasuojan viistoa muotoa kohden.

Testissä jätimme irrottamatta ne umpiot, joiden kohdalla voimankäyttö tuntui liialliselta siihen nähden, että irrotettavat osat on yleensä valmistettu muovista.

Oskari Pentti

 

Ford Grand C-Max, vm. 2014

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• ei tarvita työkaluja

• umpio on irrotettava

Tilaa on riittävästi, ja myös näkyvyys on hyvä, mutta 3-vuotiaan auton takavaloumpio ei liikahtanut testissä mihinkään ainakaan sellaisella voimalla, jota kehtasi käyttää, ja mihin sormivoimat riittivät. Jos auto olisi oma, veisin sen korjaamolle.

(ei tähtiä)

 

Volkswagen Golf Sportsvan, vm. 2014

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• ei tarvita työkaluja

• umpio on irrotettava

Vaihtaminen onnistuu varsin helposti ohjekirjan opeilla. Kun homma tehdään ensimmäisen kerran, niin verhoilussa olevan aukonsuojan pienet kiinnikesillat on katkaistava, jotta luukun saa auki. Vaihto onnistuu vajaassa viidessä minuutissa.

(3,5 tähteä)

 

Volkswagen Touran, vm. 2014

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• tarvittavat työkalut mukana autossa

• umpio on irrotettava

Vaihtotyö edellyttää useampaa työvaihetta. Umpion kiinnitysruuvi on kaivettava esille, mutta ruuvin avaamisen jälkeen umpion irrotus pyydettyyn suuntaan onnistuu. Umpion takakansi on kiinni neljällä ruuvilla, ja aikaa menee kymmenisen minuuttia.

(2,5 tähteä)

 

Škoda Octavia, vm 2014

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• tarvittavat työkalut mukana autossa

• umpio on irrotettava

Umpion irrottamisessa on useampi työvaihe, mutta tarvittava kapselinirrotuskoukku ja Torx-väännin löytyvät autosta. Kiinnitysruuvien poiston jälkeen umpio tulisi vetää varovasti suoraan taaksepäin. Kahdessa kokeillussa autossa usko ei kuitenkaan riittänyt lähinnä ohjeessa olevan ”varovasti”-sanan takia.

(ei tähtiä)

 

Nissan Qashqai, vm. 2015

• kuvitettu selkeä ohje

• autossa ei ole tarvittavia työkaluja

• umpio on irrotettava

Led-valot takana, ja ohjekirjassa niiden kohdalla maininta ”jos sytytystulppa vaihdettava, ota yhteys Nissan-jälleenmyyjään tai valtuutettuun huoltoliikkeeseen”. Polttimon vaihtaminen edellyttää 10-millistä vääntiön, joten vaihtoa ei pysty tekemään tien päällä.

(ei tähtiä)

 

Nissan X-Trail, vm. 2015

• kuvitettu ohje

• autossa ei ole tarvittavia työkaluja

• umpio on irrotettava

Takavaloumpioiden poistamisesta on kuvitettu ohje, mutta vain kuvin toteutetun ohjeen avulla osien irrottamistapa ei ”auennut”. Liikaa pähkäilyä aiheuttava vaihtotyö vaikuttaa niin työläältä, että se jäisi tekemättä tien päällä.

(ei tähtiä)

 

Ford Kuga, vm. 2014

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• autossa ei ole tarvittavia työkaluja

• umpio on irrotettava

Ohjekirjassa mainita: Taka- ja jarruvalopolttimot eivät ole huollettavia kohteita. Jos niihin tulee vika, ottakaa yhteys valtuutettuun liikkeeseen. Umpion irrotukseen tarvitaan ruuvimeisseli ja 10-millinen avain, joten suuntavalonkin polttimo jää vaihtamatta tien päällä.

(ei tähtiä)

 

Mercedes-Benz B, vm. 2013

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• ei tarvita työkaluja

• umpiota ei tarvitse irrottaa

Sivuverhoilun luukun irrottamisen jälkeen irrotetaan muoviklipseillä kiinni oleva polttimoiden kannake. Johdoissa on riittävästi mittaa, joten polttimoiden vaihtaminen onnistuu johtoa irrottamatta. Ihastuttavan helppo ja nopea reilu minuutin homma.

(5 tähteä)

 

Mercedes-Benz A, vm 2013

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• ei tarvita varsinaisia työkaluja

• umpio on irrotettava

Umpion irrotus onnistuu helpohkosti, vaikka toimenpide on työläämpi kuin B-Mersussa. Jousikiristeinen kiinnityspultti avataan sormin, mutta umpion takakannen mutterien avaamisessa tarvitaan joko ruuvimeisseli tai litteä avain. Vaihtotyö kestää reilut kolme minuuttia.

(3 tähteä)

 

Volkswagen Polo, vm. 2013

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• ei tarvita työkaluja

• umpio on irrotettava

Vaihtotyö on samantapainen kuin Mercedes-Benz A:ssa, mutta verhoilussa oleva aukko tekee työtilasta hieman ahtaamman. Vastaavasti umpion takakansi on kiinnitetty muoviklipseillä, joten vaihtotyössä ei tarvita apuvälineitä. Vaihtotyö kestää kolmisen minuuttia.

(3,5 tähteä)

 

Kia Sorento, vm. 2014

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• tarvittavat työkalut mukana autossa

• umpio on irrotettava

Umpio vedetään pois paikaltaan kahden ristipääruuvin irrottamisen jälkeen. Umpion saaminen irti ulkolaidan kiinnikkeistä edellyttää sormivoimia. Taka- ja jarruvalot ovat ledit, mutta suuntamerkin polttimo on vaihdettavissa. Vaihtoaika on vajaat viisi minuuttia.

(2,5 tähteä)

 

BMW X1, vm. 2014

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• ei tarvita työkaluja

• umpiota ei tarvitse irrottaa

Homma on periaatteessa helppo, kun ensin katsoo verhoilun aukosta osien asennon. Pienen tilanahtauden vuoksi umpion takakannen kiinnikkeiden puristaminen edellyttää sormivoimia, mutta homma onnistuu käsikopelolla varsin helposti noin kolmessa minuutissa.

(4,5 tähteä)

 

Volkswagen Golf, vm. 2015

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• ei tarvita työkaluja

• umpio on irrotettava

Työskentelytila on hivenen ahdas, ja jousikiristeisen pultin irrottaminen edellyttää sormivoimia. Johdot ovat sen verran lyhyet, että ne on irrotettava ennen umpion poistamista autosta, ja liittimen lukituksen avaaminen on sormin hieman hankalaa. Vaihtamiseen menee reilut viisi minuuttia.

(3 tähteä)

 

Toyota Avensis sedan, vm. 2015

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• ei tarvita työkaluja

• umpiota ei tarvitse irrottaa

Taka- ja jarruvalot ovat ledit. Suuntavalon vaihtaminen onnistuu verhoilussa olevan hieman ahtaan luukun kautta. Sähköjohtoa voi joutua avittamaan, että sen saa umpion ja koripellin reiästä niin pitkälle, että polttimon saa pois paikaltaan. Vaihto kestää muutaman minuutin.

(4 tähteä)

 

Toyota Yaris, vm. 2013

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• ei tarvita työkaluja

• umpiota ei tarvitse irrottaa

Työ on varsin helppo, mutta tarvitaan sormivoimia, että polttimon kiinnikkeen saa pyöräytettyä neljänneskierroksen vastapäivään. Kannasta ei meinaa saada tukevaa otetta. Polttimon kiinnikkeiden johdot ovat riittävän mittaiset. Vaihtoon menee muutama minuutti.

(4 tähteä)

 

Subaru Levorg, vm. 2016

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• autossa ei ole tarvittavia työkaluja

• umpio on irrotettava

Taka- ja jarruvalot ledein. Umpion irrotukseen tarvitaan ruuvimeisseli ja 10-millinen avain, joten myös suuntavalon polttimo jää vaihtamatta tien päällä. Umpion kiinnityspulteissa on 10-millisen kannan lisäksi ristipääkanta, mutta käsivoimat eivät välttämättä riitä pulttien avaamiseen.

(ei tähtiä)

 

Mazda 6 Wagon, vm. 2010

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• ei tarvita työkaluja

• umpiota ei tarvitse irrottaa

Taka- ja jarruvalot ledein, joten niitä ei voi vaihtaa itse. Vilkkupolttimon vaihtamista voi yrittää, mutta se edellyttää pienehköjä käsiä, sillä työtila on ahdas. Työtila on sen verran ahdas, että vaihto ei onnistunut sormivoimien loputtua kesken.

(ei tähtiä)

 

Seat Ibiza ST, vm. 2012

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• ei tarvita varsinaisia työkaluja

• umpiota ei tarvitse irrottaa

Umpion takakannen peitekannen irrottamiseen voi tarvita työkalun tai tikun, mutta se lähtee paikaltaan sormenpäilläkin vetämällä. Polttimon kannake vapautetaan puristettavilla muoviklipseillä paikaltaan. Johdot ovat riittävän pitkät ja vaihtoon menee kolmisen minuuttia.

Tähdet: 4,5

 

Ford Mondeo Wagon, vm. 2008

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• ei tarvita työkaluja

• umpiota ei tarvitse irrottaa

Ohjekirjan mukaan onnistuu varsin helposti, mutta umpion takapuolelle ei näe. Verhoilureiästä on pitkä matka umpion takakanteen. Rakennetta tuntemattomalle kiinnike jäi irrottamatta, sillä siitä ei ollut mitään varmuutta, että se saisi ahtaasta aukosta takaisin paikalleen.

(ei tähtiä)

 

Opel Astra 5 ov., vm. 2010

• kuvitettu sanallinen ohje selkeä

• ei tarvita työkaluja

• umpiota on irrotettava

Muovisen kiinnitysmutterin irrottamisen jälkeen suurin pähkäilynaihe on se, mihin suunta umpiota on vedettävä. Ohjekirja antaa osviittaa, mutta ei varsinaista suuntaa. Takakannen mutterien avaaminen saattaa edellyttää ruuvimeisseliä/sopivaa avainta. Aikaa meni vaajat kymmenen minuuttia.

(2,5 tähteä)