Hyundai Ioniq: Jopa ”kolme eri autoa samassa kuoressa”

Jos otsikko kuulostaa erikoiselta, niin jutun juoni on siinä, että Hyundai Ioniqin tulee saamaan ensimmäisenä lajissaan maailmassa sekä sähköversiona, pistokeladattavana hybridinä että täyshybridinä.

Hyundai Ioniqiin saa samalle pohjalevylle kolme erilaista toimintamuotoa.

Hyundai Ioniq edustaa seuraavan sukupolven hybridiautoja, merkin uutta ajattelua sekä tulevaisuuden suuntauksia.

Ioniq-mallin pohjalevy luotiin siten, että siihen voi sijoittaa kolme erilaista tehokasta ja päästöiltään erittäin alhaista voimanlähdettä.

Ioniqin korista 53 prosenttia on kehittynyttä suurlujuusterästä, jonka lisäksi korissa sovelletaan alumiinia. Kaikkiaan saavutetaan merkittävää painonsäästöä.

Uusi 1,6-litrainen Kappa-sarjan GDI-moottori kehitettiin nimenomaan hybridikäyttöä ajatellen, ja sen terminen hyötysuhde (40 %) on tehtaan mukaan maailman korkein lajissaan.

Akkuna Ioniqissa käytetään nopeasti ladattavaa litium-ioni-polymeeriakkua. Hybridimalleissa käytetään kaksikytkinvaihteistoa.