Kolmisylinteriset: kuumaksi teemaksi isoissakin autoissa

Audi aikoo tulevaisuudessa käyttää A1- ja A3-mallisarjoissa kolmisylinterisiä moottoreita, kertoo Audi-johtaja Rupert Stadler Auto Bild Suomen brittiläiselle sisarlehdelle Auto Expressille.

Kolmisylinteriset turbomoottorit valtaavat alaa pienissä kokoluokissa.

Monien muiden valmistajien tapaan Audi näkee kolmisylinteriset moottorit tärkeänä osa-alueena.

Audi-pomo Rupert Stadler totesi Pekingin autonäyttelyn yhteydessä Auto Expressille, että kolmisylinterisistä tulisi jossain vaiheessa jatkossa vakiomoottori A1- sekä A3-sarjan perusversiohin.

Ne välittävät riittävästi ajonautintoa ja niissä on myös tarpeeksi vääntömomenttia. Ensimmäisenä kolmisylinterinen nähdään A1-sarjassa.

Ajat ovat tosiaakin muuttuneet, sillä 15 vuotta sitten Saksassa keskiluokan autossa piti olla mieluiten kuusisylinterinen tekniikka, joka sittemmin on korvautunut pääosin nelisylinterisellä.

Kehityssuunta on ollut vastaava myös pienemmossä kokoluokissa. Esimerkiksi Volkswagenin 1,0-litrainen turboahdettu kolmisylinterinen kuljettaa Up- ja Polo-perusversioita.

Tällöin tehoa saadaan kuitenkin reippaat 90 hevosvoimaa.

Audi A1:n ja A3:n tapauksessa tehoa toki korotetaan.

Kolmisylinteristä downsizingia nähdään isommista korimalleista myös esimerkiksi Ford Mondeossa, johon tulee tarjolle 1,0-litrainen kolmisylinterinen EcoBoost.

Saksalaismerkeistä lisäksi BMW haluaa varustaa 5-sarjan säästöversion kolmisylinterisellä tekniikalla.