Lahden klassikkoautotapahtuma näkyy liikenteessä

Lahden Messukeskuksessa järjestettävä Classic Motorshow houkuttelee taas paikalle tuhansittain alan harrastajia ja värittää viikonlopun liikennettä Etelä-Suomen teillä. Monet messuvieraat saapuvat tilaisuuteen omilla museoajoneuvoillaan, jotka saattavat liikkua liikenteen valtavirtaa hitaammin. Muilta tien käyttäjiltä tämä voi hetkittäin vaatia kärsivällisyyttä. Classic Motorshow’hun odotetaan yhteensä noin 15 000 kävijää. Alan harrastajien suurtapahtuma saa aikaan sen, että enimmäkseen tallien kätköissä piileskeleviä menneiden vuosikymmenten klassikkoajoneuvoja on nyt samanaikaisesti liikkeellä satamäärin.

Lahden Messukeskuksessa järjestettävä Classic Motorshow houkuttelee taas paikalle tuhansittain alan harrastajia ja värittää viikonlopun liikennettä Etelä-Suomen teillä. Monet messuvieraat saapuvat tilaisuuteen omilla museoajoneuvoillaan, jotka saattavat liikkua liikenteen valtavirtaa hitaammin. Muilta tien käyttäjiltä tämä voi hetkittäin vaatia kärsivällisyyttä.

Classic Motorshow’hun odotetaan yhteensä noin 15 000 kävijää. Alan harrastajien suurtapahtuma saa aikaan sen, että enimmäkseen tallien kätköissä piileskeleviä menneiden vuosikymmenten klassikkoajoneuvoja on nyt samanaikaisesti liikkeellä satamäärin.

Museoautoja alkaa saapua Lahteen jo perjantaina, kun näytteilleasettajat tuovat niitä osastoilleen. Lauantaina ja sunnuntaina vähintään 25 vuoden ikäisille ajoneuvoille varatut parkkialueet Messukeskuksen edustalla ja jäähallin vierellä täyttyvät aamupäivän aikana. Noille alueille mahtuu noin 600 autoa. Suuri osa messuvieraista saapuu tietenkin Lahteen uudemmilla kulkuneuvoilla, jotka pysäköidään etäämmälle tapahtumapaikasta.

Näyttelyvieraita on lauantaina ja sunnuntaina liikkeellä pitkin päivää, mutta selvimmin he kuormittavat liikennettä molemmin puolin tapahtuman alkamisaikaa, joka on kello 10.00. Messukeskuksen hallit suljetaan kumpanakin päivänä kello 17 ja paikalta poistuu siten paljon ajoneuvoja viikonlopun paluuliikenteeseen kovimpaan ruuhka-aikaan.

Kuva: J. Peltonen, Kiina

 

CLASSIC MOTORHOW 7.-8.5.2011

Paikka: Lahden Messukeskus

Avoinna: la-su 10-17

Liput: 15 €, alle 12-v. ilmaiseksi aikuisen seurassa