Liikenneturvallisuus pääosassa: Ensi lauantaina vietetään Auton Päivää!

Autoliiton valtakunnallista Auton Päivää vietetään lauantaina 5.9.2015 jo 19. kertaa. Autoliiton paikallisosastot järjestävät Auton Päivänä tapahtumia eri puolilla Suomea.

Auton Päivän tapahtumat sisältävät kullakin paikkakunnalla erilaista ohjelmaa. Aiempien vuosien tapaan liikenneturvallisuudella on jokaisessa tapahtumassa iso rooli.

Autoliitto on järjestänyt valtakunnallista Auton Päivää jo vuodesta 1997 lähtien. Teemapäivän tarkoituksena on kertoa autoilun merkityksestä pitkien etäisyyksien Suomessa sekä esitellä Autoliiton paikallisosastojen toimintaa, johon kaikki jäsenet ovat tervetulleita mukaan. Auton Päivän tapahtumia järjestetään noin 30 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Auton Päivän tapahtumat sisältävät kullakin paikkakunnalla erilaista ohjelmaa. Aiempien vuosien tapaan liikenneturvallisuudella on jokaisessa tapahtumassa iso rooli. Tarjolla on mm. pelastusnäytöksiä, autoon laitettavan pelastuskortin esittelyä ja pelastuskorttitarrojen jakoa sekä ajonäöntarkastusta. Iisalmessa pudotetaan mopoauto seitsemän metrin korkeudesta, millä havainnollistetaan kolaria taajamanopeudessa. Useilla paikkakunnilla on mukana myös muun muassa Punainen Risti sekä Liikenneturva esittelemässä toimintaansa.

Liikenneturvallisuus on puhuttanut erityisen paljon viime aikoina sattuneiden onnettomuuksien takia. Jokainen tielläliikkuja voi omalla toiminnallaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen. Syksyn sateet ja pimeys tuovat liikenteeseen omat haasteensa.

”Autoilijoiden on tärkeää tarkistaa renkaiden kunto, varmistaa, että auton kaikki valot toimivat sekä pitää tuulilasi puhtaana. Myös ajonopeudet pitää sovittaa kelin mukaisiksi. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden on taas tärkeää muistaa kaivaa heijastimet esiin ja tehdä itsensä mahdollisimman näkyväksi liikenteessä. Autoilija muuttuu heti autosta ulos astuessaan jalankulkijaksi, joten heijastin pitää olla myös autossa mukana”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

Auton Päivän tapahtumien paikkakunnat ja kellonajat löytyvät osoitteesta www.autoliitto.fi/autonpaiva