Mitkä ovat Saksan suosituimmat harrasteautot? Katso listan mielenkiintoinen kärki!

Saksan Liittotasavallassa on rekisterissä yhä enemmän klassikko- ja harrasteautoja. Punavalkoisin H-rekisterikilvin varustettujen klassikkoautojen määrä kasvoi vuonna 2014 jopa 11,3 prosentilla. Myös keräilyjenkkien suosio Saksassa on kovassa kasvussa.

Italialaiset harrasteautot eivät hätyyttele Saksassa aivan kärkitiloja. Kuvassa Alfa Romeo Spider.​
Italialaiset harrasteautot eivät hätyyttele Saksassa aivan kärkitiloja. Kuvassa Alfa Romeo Spider.​

Erilaiset harrasteautot kasvattavat Saksassa jatkuvasti suosiotaan. Vuoden vaihteessa siellä oli rekisterissä 310 694 kappaletta erityisin, harrasteautoihin tarkoitetuin punavalkoisin H-rekisterikilvin varustettua henkilöautoa.

Niiden lukumäärä on 31 444 enemmän viime vuoteen nähden, ja on hauskaa, että klassikko- ja harrasteautojen määrä kasvaa. Asiasta tiedotti Saksan autoteollisuuden liitto VDA (Verband der Automobilindustrie).

Vuoden 2014 jopa 11,3 prosentin kasvu on ennätyksellinen. Jos lasketaan yhteen kaikki Saksan H-kilpiset harrasteautot, mukaan lukien myös hyötyajoneuvot, traktorit ja moottoripyörät, luku nousee noin 350 000 ajoneuvoon.

H-kilpien saamisen ehtona on, että ajoneuvon on oltava teknisesti moitteettomassa käyttökunnossa, alkuperäistä vastaavassa kunnossa sekä vähintään 30 vuoden ikäinen.

 

 

Volkswagen Kupla pitää H-kilpisten harrasteautojen määrällistä ykköstilaa Saksassa.​
Volkswagen Kupla pitää H-kilpisten harrasteautojen määrällistä ykköstilaa Saksassa.​
Mercedes-Benz W123 kuuluu saksalaisten autoharrastajien kärkisuosikkeihin.​
Mercedes-Benz W123 kuuluu saksalaisten autoharrastajien kärkisuosikkeihin.​
Volkswagen Golfin H-kilpiset harrasteautorekisteröinnit ovat kasvaneet rajusti.​
Volkswagen Golfin H-kilpiset harrasteautorekisteröinnit ovat kasvaneet rajusti.​
Amerikkalaisten harrasteautojen suosio on Saksassa kovassa kasvussa.​
Amerikkalaisten harrasteautojen suosio on Saksassa kovassa kasvussa.​

"Harrasteajoneuvoja kohtaan osoitettu innostus on Saksassa suurta”, kertoo VDA-järjestön puheenjohtaja Matthias Wissmann. "Yhä useampi oivaltaa klassikkoautojen olevan kulttuuriesineitä, jotka tuottavat omistajilleen iloa ja joiden arvo lisäksi monessa tapauksessa säilyy. Klassikkoautoja tulee ehdottomasti suojella."

Ei liene ihme, että kaksi kolmasosaa Saksan klassikkoautoista on saksalaisvalmisteisia. Yllättäen brittiklassikkojen suosio on hieman pudonnut. Vielä viisi vuotta sitten brittiautojen prosenttiosuus oli 14 %, mutta nyt se on pudonnut 11,2 prosenttiin.

Jenkkiautojen suosio kasvaa sekin kohisten: USA:sta maahantuotujen autojen määrä on nykyisin niin mittavaa, että klassikkojenkkien määrä on kasvanut 26 527 ajoneuvoon, prosenttiosuuden ollessa 8,5 %. Jenkkiautojen prosentuaalinen kasvu on eri maalaisista kaikkein isointa, 14,3 %.

H-kilpisten harrasteautojen kärkeä pitää ehkä odotetusti hallussaan Volkswagen Kupla (30 676 kappaletta), kasvuprosentin ollessa 5,3 %.

Mercedes-Benz W123 pitää toista sijaa (15 523 kpl) kasvuprosentin ollessa 32,6 %.

Kolmannella tilalla on Mercedes-Benz Roadster (R107) 10 296 yksilöllä, kasvuprosentin ollessa 13,8 %.

Listan tähdenlentona on Volkswagen Golf, jonka kasvuprosentiksi kerrotaan 50,4 %.

Merkkeinä H-rekisterissä on eniten Mercedes-Benzejä (75 344 henkilöautoa) sekä Volkswageneita (58 229 kpl). Kolmanneksi asettuu Porsche 19 277 autolla.