Morjestus kannattaa liikenteessäkin

Yli puolet suomalaisista kertoo saavansa liikenteessä enemmän myönteistä kuin kielteistä palautetta. Liikenneturvan kyselyyn vastanneet kokevat myös, että positiivisen palautteen saaminen kannustaa toimimaan samoin jatkossa.

Tervehtiminen liikenteessä on yleistä tiettyjen ryhmien keskuudessa. Esimerkiksi karavaanarit, motoristit, veneilijät ja isojen autojen kuljettajat moikkaavat toisiaan säännöllisesti. Kuva Ville-Veikko Heinonen /Liikenneturva.

Liikenneturva selvitti suomalaisten mielipiteitä liikenteestä toukokuussa 2016* toteutetulla kyselyllä. Vastanneista 62 prosenttia kertoi saavansa enemmän myönteistä kuin kielteistä palautetta liikenteessä. Kaksi kolmasosaa vastanneista kertoi myös antavansa itse useammin myönteistä palautetta toiselle.

”Vaikka ihmiset kertovat saavansa liikenteessä enemmän positiivista palautetta, tervehdyksiä tai kiitoksia, jostain syystä kielteiset kokemukset jaetaan herkemmin esimerkiksi kahvipöydässä tai omissa sosiaalisen median kanavissa. Harvemmin tulee jaetuksi niitä mukavia kokemuksia”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen pohtii.

Myönteisen viestinnän voimaa liikenteessä ei kannata väheksyä. Vastaajista yhdeksän kymmenestä oli sitä mieltä, että positiivinen palaute liikenteessä kannustaa jatkamaa toimintaa myös jatkossa.

”Eli liikenteessäkin kannattaa laittaa hyvä kiertoon. Tähän ei tarvita mitään erikoistemppuja, liikenteessä selkeä kommunikaatio kiteytyy siihen, että kuljettaja kykenee ennakoimaan muiden toimintaa ja tekemään oman toimintansa ennakoitavaksi muille. Liikennesäännöt ja niiden mukainen toiminta muodostavat pohjan vuorovaikutukselle ja toisten huomiointi tekee liikenteestä sujuvampaa ja mukavampaa kaikille. Kun liikenne sujuu, sen ilmapiiri koetaan myönteisenä, mikä lisää myös turvallisuutta”, Heiskanen toteaa.

 

Käden heilautus toimii aina


Liikenteessä toisten huomioiminen on pieniä tekoja. Kurakeleillä kuljettajan on tarvittaessa hiljennettävä vauhtia, ettei rapa roisku kävelijöiden tai pyöräilijöiden päälle. Kun kuljettaja laittaa vilkun päälle viestiäkseen kääntymisaikeista, tietää viereisellä kaistalla ajava antaa tälle tilaa.

”Etenkin autoilevista havainnot rajoittuvat usein vain siihen peltikuoreen, joka eristää ajoneuvon sisällä istuvan kuljettajan muista liikkujista. Käden heilautus vaikkapa kaistalla tilaa antaneelle kuljettajalle nostaa heti moottoriliikenteen inhimillisyyttä pari pykälää ja muistuttaa, että siellä peltilehmien sisällä on ihan tavallisia naapureita”, Heiskanen kuvailee.

 

* Suomalaisten mielipiteitä ja omia kokemuksia liikenteestä selvitettiin toukokuussa 2016 internetpaneeli GallupForumissa. Kaikkiaan haastateltiin 1027 henkilöä, joista autoilijoita oli 79 prosenttia. Tutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta TNS Gallup Oy.