Näitä superautoja tehtiin vain kourallinen – merkin parhaille asiakkaille

Nyt sen hankkimiseen oli oiva tilaisuus. Ihan kaikki tavalliset autointoilijat eivät kuitenkaan pysty maksamaan tästä jalokivestä 1 900 000–2 300 000 euron arviohintaa.

Amerikkalaisen RM Auctions'in huutokaupassa oli tarjolla erittäin harvinainen 1962-mallinen, ns. lyhytakselivälinen Ferrari 400 Superamerica Coupé Aerodinamico.

Sen 3 967-kuutioinen yläpuolisin nokka-akselein varustettu V12 tuottaa tehoa 340 hevosvoimaa.

Polttoainetta syöttää kolme Weber 46 DCF -kaasutinta.

Autossa on neliportainen manuaalivaihteisto sekä nelipyörälevyjarrut.

Yksilö on numero 12 vain 36 vastaavasta, jotka kaikki rakennettiin vain ja ainoastaan Ferrarin parhaille asiakkaille. Kuvien auto kuului amerikkalaisen Skip Barberin kokoelmaan.

Kyseessä on niin sanottu matching numbers -yksilö, joka on varustettu luukuin peitetyin ajovaloin. Auton historian on tutkinut Ferrarin virallinen historioitsija Marcel Massini ja autolle on myönnetty Ferrari Classiche -sertifikaatti.

Mistä Superamerica sai ideana alkunsa? Toisen maailmansodan taloudellisten jälkikaikujen hiljalleen laantuessa Enzo Ferrari tajusi varakkaimpien asiakkaidensa olevan valmiita hankkimaan jotakin todella erikoista.

Tuloksena oli 410 Superamerica, jota varten Lamredin nelilitraisen V12:n iskutilavuutta suurennettiin 4,9 litraan. Sen jälkeen italialaiset koriräätälit loihtivat siihen häikäisevät coupé- ja cabriolet-korit.

Jokainen autoyksilö räätälöitiin omistajansa maun mukaiseksi. Ne olivat myös todella nopeita ja samalla riittävän loisteliaita vaikka kuninkaallisille.

Muiden Ferrarien tavoin Superamericaa kehiteltiin edelleen. Vuoteen 1959 mennessä Lampredin V12 alkoi olla vanha, joten se korvattiin Colombo V12:n nelilitraisella versiolla. Tekniikka lainattiin Ferrari 250 -sarjasta.

Colombon V12 oli sekä sopivasti lyhyempi kuin Lampredin V12 että myös sitä kevyempi. Niinpä se sopi hienosti 400 Superamerican konetilaan.

Ferrari 400 Superamerica oli muuten ensimmäinen katu-Ferrari, johon asennettiin levyjarrut. Malliin pystyi tilaamaan lyhyen ja pitemmän akselivälin.

Superamerican ohjauspyörän takana nähtiin Enzo Ferrarin lisäksi Hollywood-tähtiä, mutta myös esimerkiksi vuonna 1936 syntyneellä prinssi Aga Khanilla ja Fiat-konsernin omistajataholla, vuonna 2003 mehentyneellä teollisuusmagnaatti Gianni Agnellilla oli sellainen.

He olivat varmasti tyytyväisiä 258 km/h huippunopeuteen ja kiihtyvyyteen 0–160 km/h 18 sekunnissa.

Yksi Yhdysvaltain tunnetuimmista autolehdistä, Car and Driver, testasi Ferrari 400 Superamerican prototyypin huhtikuussa 1963 ja antoi painavia kehuja todetn muun muassa, että "jokaisen todellisen autoharrastajan tulisi omistaa sellainen".

Huutokaupattu auto on yksilö 3559SA, jonka väri on Blu Sera Italver ja sisäverhoilu laadukasta Connolly-nahkaa.

Auto toimitettiin alun perin 1962 Luigi Chinetti Motors -piirimyyjälle Greenwichiin, Connecticutiin ja myytiin Toledossa, Ohiossa asuneelle C.O. Marshallille.

Hänen omistuksessaan yksilö osallistui maaliskuussa 1968 viidenteen vuosittaiseen Ferrari Club of American tapaamiseen ja voitti siellä tuomariston suosikin palkinnon (Judge's Choice Award).

Marshall asensi autoon 1968 uuden pakoputkiston ja tarjosi autoa sen jälkeen myyntiin. Moottori oli täysin läpikäyty vain 16 000 mailia (noin 25 700 km) matkamittarissa.

Michael Kerr Texasin Carrolltonista hankki auton 1972. Superamericaan oli siihen mennessä asennettu kattoluukku. Kerr piti autoa vuoteen 1989, jolloin se sirtyi Arnold ja Werner Meierin omistukseen Sveitsin Meileniin.

Meierit pitivät Superamericaa kymmenen vuotta, jonka aikana siihen tehtiin joitakin oikeaoppisuuskorjauksia.

Vuonna 1993 Edi Wyss Engineering Zürichistä teki autoon täysentisöinnin. Samalla se maalattiin uudelleen alkuperäiseen Blu Sera -väriin ja vääräoppinen kattoluukku poistettiin. Nahkaverhoilu säilytettiin ennallaan.

Elokuussa 1994 auto esiintyi Ferrari Club of American 32. vuosikokouksessa Kalifornian Montereyssä ja sen jälkeen Pebble Beach Concours d'Elegancessa Floridassa.

Vuonna 1997 se esiintyi Pariisissa 8. vuotuisessa Concours Automobiles Classiques et Louis Vuitton -tapahtumassa, jossa se kuittasi luokkavoiton.

Lisäksi Meier ajoi yksilön merkin 50-vuotiskokoontumiseen Italian Modenassa ja Roomassa.

Lopulta Meier luopui Superamericasta huhtikuussa 2003, jonka jälkeen seuraava omistaja esitteli sitä Cavallino Classic -tapahtumassa Floridassa 2005.

Sen jälkeen auto siirtyi kilpa-ajaja Skip Barberille, joka omistaa kilpa-ajokoulun.

Ei ole epäilystäkään, etteikö 3559SA kuuluisi RM Auctions'in hienoimpiin koskaan huutokauppaamiin Ferrareihin.

Katso samalla video lyhytakselivälisestä 1962 Ferrari 400 Superamerica -avomallista, jota valmistettiin luukkulampuin tasan yksi kappale.