Nyt iskee ahtaan paikan kammo – ei klaustrofobisille autoilijoille!

On ahtaita pysäköintiruutuja, joissa ei tahdo mahtua ulos auton ovesta. On myös ahtaita maantietunneleita, joissa bussista irtoavat maalit kyljistä. Tässä malliesimerkki. Jos sinulla on ahtaan paikan kammo, älä avaa tätä.

Etelä-Dakotan osavaltion Rapid Cityn alueella sijaitsevan Needles Highwayn (U.S. 16A) yhteydessä on kaksi pitkää, kallioon räjäytettyä tunnelia, joista Iron Creek -tunneli on pituudeltaan 40 kilometriä ja Needles Eye -tunneli on vielä sitäkin pitempi – 50 km.

Lisäksi alueella on vielä 53 km pituinen Hood-tunneli, joten meikäläisittäin tavallista pitempiä tunneleita todella riittää.

Needles Highway on sanut nimensä graniittisista vuorenhuipuista. Siihen liittyvien tiukkojen mutkein, tien kapeuden ja matalien tunnelien takia autoliikennettä esiintyy hyvin rajoitetusti.

Syyn rajoitettuun autoiluintoon tunnelissa ymmärtää katsottuaan oheisen videon. Videolla esiintyvä bussi kuvattiin erään tunnelin uloskäynnin luona.

On todellinen ihme, ettei täysikokoinen bussi ole jäänyt jumiin vuoren sisälle! Nämä tunnelit eivät todellakaan sovellu ahtaan paikan kammosta kärsiville. Jos bussi jäisi jumiin vaikka kilometrin 32 kohdalle eikä bussista mahtuisi ulos, jäisi toki aikaa pelata raminaa tai rummikubia, koska matkapuhelinverkko ei syvällä vuoren sisällä todennäköisesti toimisi.  

Teksti: J. Peltonen

  http://www.youtube.com/watch?v=bBcsQcOyuIo