Operaatio Lumihiutale auttaa jälleen loppuvuoden liikenteessä

Autoliiton yleisen tiepalvelun Operaatio Lumihiutale järjestetään 19.12.2015–3.1.2016 jo 47. kerran. Operaation aikana tiepalvelumiehet ovat tehostetussa valmiudessa lähdössä auttamaan tien päällä pulaan joutuneita.

Autoliiton yleisen tiepalvelun Operaatio Lumihiutale on taas perinteiseen tapaan turvaamassa joululiikennettä. Tyypillisesti joulunajan liikenteessä tiepalvelumiehiä työllistävät apukäynnistykset, polttoaineen viennit, rengasrikot ja autojen jäätymiset. Joulukiireessä tankkaaminen unohtuu yllättävän usein tai autoon tankataan epähuomiossa väärää polttoainetta.

”Mikäli dieselautoon tulee tankattua bensaa tai päinvastoin, on tärkeää, ettei autoon laiteta virtaa päälle. Tällöin selvitään vielä suhteellisen vähällä. Mitä pidemmälle auton polttoainejärjestelmään väärä polttoaine pääsee, sitä suurempia ovat vauriot ja niiden korjaaminen on kalliimpaa”, yleisestä tiepalvelusta vastaava Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo.

Joulumatkalle on syytä ottaa mukaan myös auton vara-avain. Matkatavaroita ja joululahjoja pakattaessa tai purettaessa avaimet saattavat jäädä vahingossa autoon sisälle, kun ovet menevät lukkoon. Nykyaikaisten autojen lukitusjärjestelmät ovat entistä kehittyneempiä ja autoon sisään pääsy ilman avaimia on vaikeaa.

”Aina on olemassa riski, että vaurioita syntyy, jos autoon joudutaan menemään sisälle muilla kuin sen omilla avaimilla. Vara-avaintakaan ei saa jättää autoon sisälle edes lyhyen tauon ajaksi – varsinkin, jos autossa on ns. ”avaimeton lukitus”. Järjestelmä saattaa tunnistaa avaimen ja ohikulkijalla on mahdollisuus avata ovi tarttumalla kahvaan, Vesalainen toteaa.

Autoliiton tiepalvelumiehiltä edellytetään teknisen osaamisen lisäksi ensiaputaitoja, joita ylläpidetään säännöllisesti. Jokaisesta tiepalveluautosta löytyy ammattikäyttöön tarkoitettu ensiapulaukku.

”Joulukuun alussa hankimme neljään autoon neuvovat defibrilaattorit, joilla saatetaan hyvinkin pelastaa ihmishenkiä erityisesti alueilla, joilla ensivasteajat ovat pitkiä”, Vesalainen toteaa.

Autoliiton Operaatio Lumihiutaleen palvelukeskuksen numero on 0200 8080 (1,95 €/min+pvm). Palvelukeskus selvittää, millaista apua tarvitaan ja tilanteen mukaan soittaja ohjataan joko tiepalvelumiehen tai hinausyrityksen pakeille. Autoliiton jäsenille on oma palvelumaksuton avustusnumero, joka löytyy jäsenkortista. Molemmista numeroista tilatut palvelut ovat maksullisia ja asiakas sopii niistä suoraan tiepalvelumiehen tai hinausyrityksen kanssa. Autoliiton Plus-jäsenille on oma veloitukseton palvelunumero, josta tilatut palvelut ovat maksuttomia.

”Matkalla on syytä huolehtia siitä, että kännykässä on aina virtaa ja tarvittavat avustusnumerot tallennettuna. Myös yleinen hätänumero 112 on syytä tallentaa puhelimeen ja älypuhelimiin voi ladata myös Hätäkeskuslaitoksen 112–sovelluksen, jolla avun saa hälytettyä helposti oikeaan osoitteeseen”, Vesalainen muistuttaa.