Pekingin autonäyttely: Äärimmäistä loistoa

Jäädään odottelemaan, saadaanko Maybach Showcar Vision -konseptiauto jatkossa sarjatuotantoon.

Matkustamoa esittävä kuvaluonnos tuo mieleen lentokoneen ohjaamon. Kojelaudassa on kaksi näyttöruutua, syväkeskiöinen ohjauspyörä sekä leveä, korkealle kohoava keskikonsoli. (Kuva: Daimler AG)

Tosiasia on, että osa autonäyttelyiden muotoilututkielmista päätyy joko suoriltaan tai huomattavasti muokattuna sarjavalmistukseen. Mercedes-Benzin hienoin alamerkki Maybach esitteli Pekingin autonäyttelyssä loisteliaan Showcar Vision -konseptimallin.

Mercedes-Maybach Showcar Visionissa on neljä hienoimmalla nahalla verhoiltua erillisistuinta, joista takaistuimilla on lepoa varten omat tyynyt. Lisäksi takaistuinten väliin on aseteltuna kimppu valkoisia kukkia.

Matkustamossa on myös lukuisia kullalla silattuja yksityiskohtia ja Comand-tietoviihdejärjestelmä. Keskikonsolin alaosassa on kolme pienempää näyttöruutua. Ohjauspyörässä, kojelaudassa matkustajan puolella ja keskikonsolissa hyödynnetään alumiinipanelointia.