Saksan autobahnit tehtiin nopeille autoille – katso video!

Saksan autobahnien perusverkko luotiin jo 1930-luvulla. Tänä päivänä ne tarjoavat yhden harvoista teistä, joilla saa ajaa rajoituksetta. Itse asiassa autobahneilla on kiellettyä ajaa myöskään liian hitaasti.

Saksan autobahnien perusverkko luotiin jo 1930-luvulla ja ne loivat perusedellytykset nykyaikaiselle liikkumiselle Keski-Euroopassa. Vuonna 2010 autobahneja oli käytössä noin 12 800 kilometriä. Vain Yhdysvalloissa, manner-Kiinassa ja Intiassa on enemmän moottoriteitä.

Aluksi ne tunnettiin Kolmannen valtakunnan aikana lyhenteellä RAB (Reichsautobahn) ja Länsi-Saksassa sittemmin, yhdistyneeseen Saksaan edeten, lyhenteellä BAB (Bundesautobahn).

Itä-Saksan puolelle jääneet autobahnit, esimerkiksi Berliinin, Leipzigin, Hallen ja Dresdenin alueilla, saivat rapistua. Toisaalta osa niistä säilyi Saksan yhdistymiseen saakka historiallisina esimerkkeinä laattapintaisista moottoriteistä. Nämä on sikäli jännittävä mainita, koska Leipzigin ja Hallen välisellä moottoritiellä ajettiin vuonna 1938 nopeusennätysautolla yli 400 km/h.

Tänä päivänä autobahnit tarjoavat yhden harvoista tieverkostoista, joilla saa ajaa periaatteessa rajoituksetta. Itse asiassa autobahneilla on kiellettyä ajaa liian hitaasti, joten kovin hidasliikkeisillä autoilla autobahneille ei kannata lähteä – eikä ainakaan ohituskaistalle! Nopeussuosituskatto on kuitenkin 130 km/h.

Saksalaiset kertoivat 1970-luvun lopulla, kuinka ruotsalaiset saapuivat kesälomalla Saksaan uusilla, turboahdetuilla Saabeilla ja Volvoilla, jotka kulkivat 200 km/h. Heinäkuu tunnettiin Saksassa kuulemma nimityksellä "Schwedenmonat", sillä kuolemaan johtaneita kolareita sattui paljon.

Mistä se johtui? Saksassa jo 1960-luvulla paljon viritettyjä Porscheja, Mercedes-Benzejä ja vastaavia.

Autobahneilla kaikkein nopeimpien tiellä liikkujien tulee olla tarkkaan tietoisia, etteivät muut tienkäyttäjät suurimmalla todennäköisyydellä havaitse hänen autoaan, jos se lähestyy vaikkapa 320 km/h. Silloin 200 km/h ajava, joka kuvittelee ajavansa jo todella kovaa, jääkin helposti isompiensa alle.

Miltä tuntuu ajaa yli 300 km/h? Sellaisella nopeudella ajettaessa tuntuu suunnilleen samalta kuin ajaisi pitkin puistokatua, jolla on pysäköityjä autoja. Näkökenttä on putkimaisen kapea, eikä silloin todellakaan halua, että joku ulkopeileihinsä katsomaton hitaampi siirtyykin yhtäkkiä eteen.

Katso videolta vauhdikkaita tunnelmia autobahneilta.

 

Saksan moottoritieverkon kehitys kilometreinä:

(Huomaa määrän kasvu Saksan yhdistymisen 1990 jälkeen)

 

1935   1936     1937   1938   1939   1940

108     1 086    2 010  3 046  3 300 3 736

 

1950   1955   1960  1965    1970  1975  1980  1985   1990  1995    2000   2005   2010

2 128   2 187  2 551  3 204   4 110  5 742 7 292  8 198  8 822  11 143  11 515  12 174  12 813

 

 

 

 

Teksti: J. Peltonen

 

 

http://www.youtube.com/watch?v=hTlhUhZB3jg