Seatin tuoteklinikalla asiakkaita arvioimassa

Mies avaa auton takaoven. Sitten hän sulkee sen. Hän kuuntelee tarkasti minkälaisen äänen oven sulkeminen aiheuttaa. Hän avaa ja sulkee oven uudelleen, ja tämä toistuu vielä kaksi kertaa.

Kun mies on tyytyväinen, hän kirjaa havaintonsa tablettiin. Sillä välin toisaalla, nainen istuu kuljettajan paikalla. Hän kääntää valokatkaisijaa ja astuu ulos autosta. Hän kävelee auton eteen ja tarkastelee ajovaloja. Myös hän tekee merkintöjä tablettiin. Sitten hän palaa takaisin autoon ja kytkee kaukovalot päälle. Hän nousee ulos autosta ja tarkastaa valot uudelleen ennen kuin tekee uusia merkintöjä.

Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä toimenpiteistä, joita SEATin tuoteklinikan osallistujat suorittavat. He ovat kaikki potentiaalisia asiakkaita, jotka arvioivat kehitysvaiheessa olevien automallien sisä- ja ulkotiloja ennen kuin malli lanseerataan.

"Tuoteklinikan tarkoituksena on saada lisätietoa niistä auton ominaisuuksista, joita ehditään vielä parantaa ennen kuin malli esitellään julkisuudessa", selventää SEATin tuotestrategiasta ja markkinatutkimuksesta vastaava Enrique Pastor.

Tuoteklinikoihin osallistuu kaiken kaikkiaan kolmestasadasta viiteensataan ihmistä, jotka on jaettu pienempiin ryhmiin. Osa heistä kiinnittää erityistä huomiota pintamateriaaleihin: "Tämä tuntuu pehmeältä", sanoo nainen, joka koskettaa ohjauspyörää.

Hänen vierellään istuu mies, joka haistelee nahkaverhoilua arvostellakseen sen tuoksua. Takapenkillä mies puolestaan arvioi jalkatilaa, ja mies hänen vierellään tunnustelee istuinverhoilun materiaalia. Viides osallistuja tutkii auton tavaratilaa: "Se on tilava", hän mumisee itsekseen. Kaikki osallistujat kävelevät auton ympärillä, ja tarkastavat asiantuntevasti ja yksityiskohtaisesti auton eri osia tehden samalla merkintöjä tablettiinsa.

Uusi malli läpikäy kolme tuoteklinikkaa niiden kolmen vuoden aikana ennen kuin malli lanseerataan. Ensimmäisessä vaiheessa käydään läpi konseptin toteuttamismahdollisuudet, toisessa keskitytään tuotteeseen ja viimeisessä kolmannessa vaiheessa pohditaan tuoteasemointia. Jokainen tuoteklinikka on erittäin hyödyllinen, sillä useissa tapauksissa autoon tehdyt muutokset on tehty juuri näiden mahdollisten asiakkaiden tekemien huomioiden perusteella.

"Esimerkiksi eräässä kohta julkistettavassa mallissa huomattiin, että ajoasento oli liian alhaalla ja näin ehdimme tehdä muutoksia ja korottaa ajoasentoa ennen tuotannon aloitusta", kertoo Enrique Pastor. Hän jatkaa: "Jos tulokset näissä tuoteklinikoissa ovat todella huonot, malli voi joutua kokonaan hylätyksi". Hän kuitenkin jatkaa nopeasti, että "SEATilla ei ole koskaan tapahtunut tällaista".