Suomalaistutkimus paljasti raa’an totuuden: näillä merkeillä ajat pisimmälle!

Valtamerkeistä Fiat kestää heikoiten ja Mercedes-Benz kilometrejä parhaiten Suomessa, todetaan Autokuume-kirjan markkinatutkimuksessa. Kirjan on kirjoittanut Andreas Åsvik.

Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka suuri prosenttiosuus Suomen käytettyjen henkilöautojen markkinoilla myytävinä olevista yksilöistä asettui tiettyjen kilometripyykkien yläpuolelle. Korkein raja oli asetettu yli 700 000 kilometriä ajetuille autoille. Merkkien eri malleja ei eritelty, vaan kaikki alamallit käsiteltiin samana merkkinä.

Prosenttiluvuista voidaan päätellä, missä kohtaa elämäänsä eri automerkkien suurin osa tipahtaa pois kilometriennielijänä. Mitä pienempi prosenttiosuus, sen vähemmän tiettyä merkkiä on Suomessa suhteellisesti jäljellä myös liikennekäyttöön rekisteröitynä. Alle 0,10 prosentin osuuksia ei tutkimuksessa huomioitu. Kaikissa kilometriryhmissä Mercedes-Benz asettui kärkeen. Tämä selittänee myös Mercedes-Benzin jatkuvan suosion kovassa taksikäytössä.

Nykyautoille 200 000 kilometriä ei pitäisi olla minkäänlainen ongelma. Todellinen kato alkaakin käydä vasta 300 000 ajetun kilometrin jälkeen. Tutkimuksessa on oletettu, että myynnissä olevat autot korreloivat suorassa suhteessa niiden olemassaolotiheyteen. Se vaikuttaisikin järkeenkäyvältä, vaikka merkkien kesken onkin tiettyä eroavaisuutta omistajien merkkiuskollisuuden – ja sen myötä myyntihalukkuuden – suhteen. On kuitenkin syytä painottaa, että luvut ovat myynnissä olevien autojen prosenttiosuuksia, eivät suoraan rekisterissä jäljellä olevien autojen määriä.

Kun auto tulee tiensä päähän, siitä normaalisti halutaan päästä eroon, tavalla tai toisella. Myyntiin asettaminen on tässä suhteessa varmasti luonnollisin ratkaisu, merkistä riippumatta. Tutkimuksessa olivat mukana automallit muutaman vuoden ikäisistä suomalaisittain keski-ikäisiä vanhempiin, eli aivan tuoreimmista, maksimissaan parin vuoden ikäisistä malleista se ei vielä kerro mitään.

Merkkilistauksia tutkimalla selviää useita mielenkiintoisia seikkoja. Selvää on, että Fiat ei tilastollisesti ole paljon ajavalle hyvä valinta. Jo 300 000 kilometrin kohdalla Fiateissa on käynyt kova kato. Kärkikolmikon Mercedes-Benz, Volvo ja Saab todennäköisyys jatkaa tästä vielä matkaansa Fiatiin verrattuna on yli 20-kertainen. Huomattavaa on myös Opelin hyvä sijoitus tällä kohtaa, saksalaismerkki pesee luotettavuudestaan tunnetut japanilaismerkit selkeästi – tai sitten japanilaisautoilla ajavat laskevat ajavansa autoillaan vielä pitkään, jolloin myyntihalukkuutta ei vielä ole syntynyt.

Puolen miljoonan kilometrin rajapyykin lähestyessä alkaa tapahtua. Renault, Honda ja Citroën alkavat hiipua, samoin Ford ja Mazda, mutta myös Nissan alkaa osoittaa väsymisen merkkejä. Premium-ryhmän ensimmäinen hiipuja näyttäisi olevan BMW. Pienenä yllätyksenä voinee pitää Peugeotin hyvää tulosta vielä yli 500 000 km ajettujen ryhmässä.

VW-ryhmän merkkien tasaisuus kertoo yhtymän komponenttien tasalaatuisuudesta. Seuraava 100 000 kilometriä on kuitenkin keskimääräisesti myös nelikolle VW-Audi-Seat-Skoda kohtalokas.

Kun 600 000 kilometriä on täynnä, jäljellä ovat enää Mercedes-Benz, Volvo ja Nissan. Nissanille viimeinen 100 000 km ei näyttäisi olevan raskas, sillä prosenttiosuus tipahtaa vain hieman. Suhteellisesti kärkikaksikko menettää Nissania enemmän tässä vaiheessa autoyksilöistään. Silti Mercedes-Benz on selkeä ykkönen, ja Volvo yhtä selkeä kakkonen. Kun siirrytään yli 700 000 ajettuihin autoihin, jäljellä on enää Mercedes-Benz.

Listauksessa näet, kuinka Suomessa rekisteröityjen myytävien eri merkkisten henkilöautojen määrä vähenee kilometrien karttuessa. Mikäli merkkiä ei ole mainittu, sen osuus ryhmässä on alle 0,1 prosenttia eli häviävän pieni. Tässä vaiheessa auto on siis todennäköisimmin jo romutettu tai ainakin poistettu liikenteestä.

 

Yli 700 000 km

Mercedes-Benz 0,30 prosenttia

 

Yli 600 000 km

Mercedes-Benz 1,34 prosenttia

Volvo 0,22 prosenttia

Nissan 0,13 prosenttia

 

Yli 500 000 km

Mercedes-Benz 4,08 prosenttia

Volvo 1,32 prosenttia

Volkswagen 0,24 prosenttia

Peugeot 0,23 prosenttia

Toyota 0,23 prosenttia

Audi 0,18 prosenttia

Seat 0,18 prosenttia

Skoda 0,16 prosenttia

Nissan 0,15 prosenttia

Saab 0,15 prosenttia

Opel 0,13 prosenttia

Mitsubishi 0,12 prosenttia

Renault 0,10 prosenttia

 

Yli 400 000 km

Mercedes-Benz 6,61 prosenttia

Volvo 3,67 prosenttia

Volkswagen 2,14 prosenttia

Saab 1,83 prosenttia

Seat 1,72 prosenttia

Toyota 1,60 prosenttia

Peugeot 1,38 prosenttia

Audi 1,32 prosenttia

Opel 1,08 prosenttia

BMW 0,98 prosenttia

Mazda 0,84 prosenttia

Mitsubishi 0,77 prosenttia

Skoda 0,76 prosenttia

Ford 0,61 prosenttia

Nissan 0,53 prosenttia

Citroën 0,43 prosenttia

Honda 0,29 prosenttia

Renault 0,21 prosenttia

 

Yli 300 000 km

Mercedes-Benz 12,28 prosenttia

Volvo 12,12 prosenttia

Saab 10,16 prosenttia

Opel 9,78 prosenttia

Volkswagen 9,08 prosenttia

Mazda 8,86 prosenttia

Mitsubishi 8,46 prosenttia

BMW 8,20 prosenttia

Seat 7,89 prosenttia

Audi 7,31 prosenttia

Nissan 7,14 prosenttia

Honda 6,11 prosenttia

Peugeot 5,89 prosenttia

Toyota 5,59 prosenttia

Ford 5,04 prosenttia

Citroën 4,32 prosenttia

Renault 3,99 prosenttia

Skoda 3,28 prosenttia

Fiat 0,53 prosenttia

 

Lähde: Andreas Åsvik, Autokuume

Teksti: Harry Kuurio