Tällainen on Uudessakaupungissa valmistettava Mercedes-Benzin uusi A-sarja

Neljänteen mallisukupolveen ehtinyt A-Mersu on edeltäjäänsä pidempi ja leveämpi, ja siinä on enemmän jalka- ja tavaratilaa. Täysi uutta A-sarjalaista tullaan valmistamaa myös Uudenkaupungin autotehtaalla. Suomessa uutuus lanseerataan toukokuussa.

Mercedes-Benz A
Täysi uusi Mercedes-Benz A-sarja on pidentynyt, ja siinä on aiempaa paremmat sisätilat.

Mercedes-Benzin pienin malli on pidentynyt 11,5 senttiä, ja sen akseliväli on kasvanut kolme senttiä. Mercedeksen mukaan hartiatila on kasvanut 9 ja 22 milliä (etu ja taka), pääntila 7 ja 8 milliä sekä kyynärpäätila 35 ja 36 milliä.

Kulku takaistuimille on entistä helpompaa, ja tavaratila on 370-litrainen (+29 litraa). Tavaratilan aukko on 20 senttiä avarampi ja lattia 11,5 senttiä pidempi kuin aikaisemmin. Näkyvyyttä autosta ulos on parannettu selvästi, sillä pilareiden peittämä alue on pienentynyt kymmenen prosenttia.

Uusi A-sarjalainen on pelkistetyn kaunispiirteinen. Matala keula ja näyttävä jäähdyttimen säleikkö viestivät urheilullisuudesta. Takaosan muotoilu korostaa auton leveyttä ja pyöräkoteloiden kaaria. Pyöräkoko on 16–19 tuumaa.

Mukana S-sarjan turvallisuustoimintoja

Kojelauta on jaettu kahteen alueeseen: alempi alue on erotettu muusta kojelaudasta optisen syvennyksen avulla, joten se näyttää ”kelluvan” muun kojelaudan edessä. Alaosaan on sijoitettu turbiineja muistuttavat ilmansuuttimet ja Widescreen Cockpit. Se on saatavana kolmena versiona: kahdella 7-tuumaisella näytöllä, 7- ja 10,25-tuumaisilla näytöillä tai kahdella suurella 10,25-tuumaisella näytöllä.

Mercedes-Benz A, kojelauta
Mercedeksen uusi MBUX-käyttöliittymä (Mercedes-Benz User Experience) luo A-sarjaan kokonaan uuden asiakaskokemuksen tason.

A-sarjassa on käytössä kokonaan uusi automaailman edistyksellisin MBUX-multimedialiittymä, jonka kuljettaja voi yksilöidä ja räätälöidä itselleen parhaiten sopivaksi. MBUX mullistaa autojen käyttöliittymät ja mahdollistaa kuljettajan, matkustajien ja ajoneuvon entistä paremman keskinäisen liitettävyyden ja kommunikoinnin.

A-sarjalla on ensimmäistä kertaa mahdollista ajaa myös osittain autonomisesti tietyissä tilanteissa. Auton tutka- ja kamerajärjestelmät näkevät jopa 500 metrin etäisyydelle auton eteen, ja käyttöön on valittavissa useita S-sarjasta peräisin olevia avustinjärjestelmiä: Distronic-etäisyysavustin, aktiivinen hätäpysäytysavustin ja aktiivinen kaistanvaihtoavustin. Vakiovarusteena on aktiivinen jarruavustin, joka kykenee estämään peräänajokolareita sekä jalankulku- ja pyöräilykolareita.

Valmet Automotive valmistaa hatchback-malleja

A-sarja tulee alkuvaiheessa tarjolle kahtena bensiini- ja yhtenä dieselmoottorisena vaihtoehtona. Uudessa 1,4-litraisessa M 282 moottorissa (A 200) hyödynnetään sylinterinlepuutustoimintoa 7G-DCT-automaattivaihteiston yhteydessä. Molemmissa bensiinimoottoreissa on vakiovarusteena hiukkassuodatin. 4Matic-nelivetomallit ovat niin ikään tulossa mallivalikoimaan.

Mercedes-Benzin alkuperäinen A-sarja esiteltiin Genevessä maaliskuussa 1997. Nyt tuotannosta poistuva kolmas mallisukupolvi, jota valmistetaan myös Suomessa, näki päivänvalon vuonna 2012.

A-sarjan tuotannon keskuspaikka on Saksan Rastatt, jonka lisäksi A-sarjaa valmistavat Kecskemetétin tehdas Unkarissa, Valmet Automotive Uudessakaupungissa (vuodesta 2013 lähtien) sekä BBAC Kiinassa.

Malliuudistus noudattelee samaa kaavaa: uuden A-sarjan tuotanto alkaa Rastattissa keväällä, jonka jälkeen tuotanto laajenee ensin Kecskemetétiin ja siten Uuteenkaupunkiin. Tämän jälkeen ovat vuorossa BBAC sekä ensi vuonna uusi tuotantolaitos Meksikon Aguascalientesissa.

Uudessakaupungissa jatkuu Mercedes-Benzin SUV-mallin GLC:n tuotanto, ja uusi A-sarja korvaa edellisen A-sarjan mallisukupolven valmistuksen.

Mercedes-Benz A
Suomessa valmistettavaa uutta A-Mersua on testattu monessa maassa, myös Suomessa.