Tämän auton prosentuaalinen kato on päätä huimaava

Saksan yhdistymisestä on kulunut näillä hetkillä 23 vuotta. Se on enemmän kuin ensimmäisen ja toisen maailmansodan välinen aika.

Huolimatta siitä, että Itä-Saksan romahtamisesta on vierähtänyt jo 23 vuotta, Saksan maantiellä näkee edeleen silloin tällöin Trabanteja.

Liittotasavallan statistiikan mukaan rekistrerissä on yhä noin 32 500 Trabantia, joista suurin osa on entisen DDR:n alueella.

Määrä on todella pudonnut verrattuna vuoden 1993 listaukseen. Tuolloin rekisterissä oli vielä yli 920 000 Trabantia. Niistä on siis jäljellä reilut kolme prosenttia.

Eipä ole Trabantkaan ikuinen auto. Teiltä on kadonnut noin 846 000 Trabantia.

Duroplast-keinohartsista valmistettu kori kehitettiin raaka-aineiden puutteessa ja 26-hevosvoimaisella kaksitahtimoottorilla oli juurensa natsi-Saksan kaksitahtimoottoreihin.

"Vauhtipahvia" valmistettiin huhtikuuhun 1991 saakka Zwickaun tehtaalla.