Tesla avasi ensimmäiset kaksi Supercharger-latausasemaa Toijalassa ja Paimiossa

Suomen kaksi ensimmäistä Supercharger-latausasemaa avataan tänään Toijalassa ja Paimiossa. Tapahtumaa juhlisti joukko suomalaisia Tesla Model S -omistajia autoineen.

Supercharger-pikalatausasema näyttää tällaiselta.​
Supercharger-pikalatausasema näyttää tällaiselta.​

Teslan Skandinavian johtajan Peter Bardenfleth-Hansenin mukaan Suomi on tällä hetkellä itäisin valtio, jossa on Teslan Supercharger-pikalatausasemia. Hänen mukaansa Supercharger-asemia avataan lähitulevaisuudessa Suomessa lisää.

Tänään avataan kaksi Supercharger-pikalatausasemaa, yksi Toijalassa Tampereen moottoritien varrella ja toinen Paimiossa Turun moottoritien varrella.

Ensimmäinen Tesla Roadster maahantuotiin vuonna 2010 ja nykyisin Tesla Model S -mallia on jo myyty toista sataa.

Suomen ensimmäinen Tesla Supercharger -asema avattiin Toijalassa.​
Suomen ensimmäinen Tesla Supercharger -asema avattiin Toijalassa.​

Tesla Supercharger -verkosto on maailman laajin ja nopeimmin kasvava pikalatausasemien verkosto, jonka asemamäärä kasvoi vuonna 2014 edellisvuoteen nähden viisinkertaiseksi.

Kuluvan vuoden aikana Tesla aikoo vastaavasti kaksinkertaistaa vuoden 2014 asemamäärän, johon myös Suomen toimipisteet sisältyvät.

Jokaisessa Tesla Model S -mallissa on Supercharging-pikalatausmahdollisuus. Sen avulla saavutetaan 50 % lataus noin 20 minuutissa ja 80 % lataus vain noin 40 minuutissa.