Uuden 1959 Chevroletin matkamittarissa on vain 1,6 kilometriä!

Syyskuun 28. päivän autohuutokauppa Nebraskassa oli kuumempi kuin ehkä yksikään toinen tämän vuotisista.

Syynä suureen innostukseen oli se, että Lambrecht Chevrolet -dealerin huutokaupassa myytiin suuri määrä lähes ajamattomia, varastoon unohtuneita 1950-, 60- ja 70-luvun Chevroleteja.

Huutokaupan järjesti VanDerBrink Auctions.

Niiden yhteiseksi huutokauppasummaksi saatiin 3 540 000 euroa (4 800 000 dollaria). Ajoneuvot olivat entisen aurinkoa tarkemman dealerin, Lambrecht Chevroletin jäämistöä. Yhtiö lopetti toimintansa vuonna 1996, toimittuaan 50 vuoden ajan.

Huutokaupattavat autot herättivät valtavaa huomiota Yhdysvaltain ohella Euroopassa, mutta myös hot rodeja harrastavassa Brasiliassa – sekä yllättäen Thaimaassa.

Aloituspäivänä myytiin kymmenen autoa yhteensä 498 000 eurolla, joka ei kuulosta todellakaan pahalta, ottaen huomioon, miten täysin ainutlaatuista ja alkuperäistä kalustoa oli tarjolla.

Mukana oli esimerkiksi iso rivi eri värisiä ja -mallisia 1959 Chevroleteja. Yhdellä 1959 Chevroletilla sekä 1960 Corvair Monzalla oli matkamittarissa vain 1,6 km (yksi maili)!

Ensimmäisen päivän antiin lukeutui 1958 Chevrolet Cameo Pick-Up, jonka matkamittari näytti 1,3 mailia (n. 2,0 km), Se myytiin 140 000 dollarilla (vain 103 000 eurolla).

Vastaavasti 1978-mallinen Corvette Indy Pace Car, jonka mittarissa oli n. 6,4 km (4 mailia), myytiin vain 80 000 dollarilla (59 000 eurolla).

Eräs autoista, joka veti paikalla olleen Top Gearin kuvausryhmän sanattomaksi, oli kuin pakasta vedetty 1977 Chevrolet Vega. Yksilö meni nuijan alle vain 10 000 dollarilla – miltä kuulostaa noin 7 300 euroa!

Kaikkiaan tarjolla oli peräti 48 autoa, joiden matkamittari näytti alle 32 km (20 mailia).

Valitettavasti autojen tarkkoja mallitietoja ei useinkaan ilmoitettu. Kuitenkin esimerkiksi useat 1964 Impalat ovat kaksiovisia hardtopeja ja varmasti kiinnostavin varustein.

Vaikka autojen kuntotaso vaihteli, mutta lähes kaikki vaikuttivat olevan ainakin pisteosiltaan täydellisiä. Kaikkiaan hintataso vaikutti suomalaisittain todella kohtuulliselta.

Tässä muutamia poimintoja ”lauantain ja sunnuntain toivotuista”:

1958 Chevrolet Cameo Pick-Up, ajokilometrit vain n. 2,0 km (1,3 mailia) / myyntihinta $140 000 (n. 103 000 e)

1964 Chevrolet Impala, vain n. 17,7 km (11 mailia) , $97 500 (n. 72 000 e)

1958 Chevrolet Apache 31 Series avolava, 8 km (5 mailia), $80 000 (n. 59 000 e)

1978 Corvette Indy vauhtia auto , n. 6,4 km (4 mailia), $80 000 (n. 59 000 e)

1964 Chevrolet Impala, n. 6,4 km (4 mailia), $75 000 (n. 55 000 euroa)

1964 Chevrolet C10 Pick-Up , n. 4,8 km (3 mailia), $27 000 (n. 20 000 e)

1966 Chevrolet Impala, n. 10 500 km (6 549 mailia), $15 500 (n. 11 400 e)

1956 Chevrolet Bel-Air, n. 116 000 km (72 477 mailia), $14 500 (n. 10 700 e)

1959 Chevrolet Biscayne, n. 40 400 km (25 112 mailia), $12 500 (n. 9 200 e)

1966 Chevrolet Chevelle, 11 250 dollaria (n. 8 300 e)

1974 Chevrolet Monte Carlo Landau 454 cid V8, n. 33 000 km (21 000 mailia), n. 11 000 e ($15 000)

1970 Chevrolet Monte Carlo, 139 000 km (86 942 mailia), n. 4 500 e ($6 200)

Huutokaupan yhteydessä aiemman Lambrecht-dealerin omistajan tytär, Jeannie Lambrecht Stillwell kertoi yleisölle isänsä aina sanoneen, että ”joskus pidetään sitten huutokauppa”, koska isä ei koskaan halunnut heittää mitään menemään, vaan laittoi autot rikkiviisaasti varastointiin.

"Isäni tiesi, että jonain päivänä hänen säilömänsä autot olisivat arvokkaita kohteita keräilijöille. Siksi varastointi ei muodostanut ongelmaa”, tytär kertoi ennen tapahtumaa Automotive News -lehdelle.