Wau – Mia-kaunotar häikäisi uimarannalla

Saksalais-ranskalainen Mia Electric -yhtiö on valmistanut tähän mennessä jo yli 1 000 sähköautoa. "Myyntimäärät nousevat, joskin hitaasti", toteaa Mian keksijä Murat Günak.

Asiakkaat jotka ovat odotelleet esimerkiksi Audin, BMW:n tai VW:n sähköautoja, ovat saapuneet koputtamaan Mian ovea.

Länsi-Ranskassa sijaitsevan Cerezyn tehtaan linjalta valmistuu joka kuukausi 50–75 pikkubussia. Mia-perheeseen on tähän asti kuulunut kolme perusmallia (3- ja 4-paikkainen sekä pakettiversio) sekä kaksi erikoismallia (Mia Paris sekä MiAmore).

Pian mallisto kasvaa kuvassa näkyvällä Cabriolla. joka tuntee työnimen EV80. Mia Cabrio perustuu vuoden 2012 Genèven näyttelyssä nähtyyn Mia Rox -konseptiautoon.

Tulevana kesänä valmistuu myyntiin ensimmäinen 50 cabrion esisarja. On myös olemassa versio, jossa on polttokenno toimintamatkan pidentäjänä eli Range Extenderinä.

Polttokenno-Mialla voi ajaa jopa 500 kilometriä.  

Auto Bild