Fiatin tulevan kompaktin sedanin moottoreiksi on luvassa kaksi Multijet-turbodieseliä sekä kaksi bensiinimoottoria, teholukemien asettuessa välille 96–122 hevosvoimaa. Vaihteistoksi saa manuaalin lisäksi automaatin.
Aikooko tämä malli räjäyttää pelipöydän Euroopassa – ja tuleeko myyntiin Suomessa?
Fiat esittelee uuden kompaktin sedanin, Aegean, joka saapuu Saksassa markkinoille vuoden 2016 alussa.
Fiat on Turkin markkinoilla kompaktikokoisten sedanien markkinajohtaja. Ei siis ihme, että Fiat esittelee uuden Aegea-sedanin nimenomaan Istanbul Motor Showssa.
Konsepti on joka tapauksessa seuraavanlainen: Aegea suunnitellaan Italiassa, valmistetaan Turkissa ja sitä myydään yli 40 maassa. On kuitenkin todettava Aegea-mallinimen olevan toistaiseksi pelkkä työnimi, sillä Fiatilla ei toistaiseksi ole vahvistettu myyntimallin nimeä.
Uudelle sedanille tunnusomainen kylkilinja etenee ajovaloista aina takavaloihin asti, ja keulaa hallitsee sporttisen näköinen jäähdytinsäleikkö.
Viisipaikkaiselle Aegealle ilmoitetaan pituudeksi 4,50 metriä ja leveydeksi 1,78 metriä. Akseliväli on 2,64 metriä. Tavaratilan tilavuudeksi kerrotaan 510 litraa.
Kojelaudassa on katumaasturi 500X-mallista tuttu UConnect-tietoviihdejärjestelmä, johon liittyy viiden tuuman kosketusvärinäyttö. Aegeassa on USB-liitäntä sekä Bluetooth.
Fiat Aegean moottoreiksi on luvassa kaksi Multijet-turbodieseliä sekä kaksi bensiinimoottoria, teholukemien asettuessa välille 96–122 hevosvoimaa. Vaihteistoksi saa manuaalin lisäksi automaatin.
Aegea tulee myyntiin Länsi- ja Itä-Euroopan ohella esimerkiksi Lähi-idässä sekä Afrikan mantereella.
Auto esitellään myös kevään 2016 Genèven autonäyttelyssä. Päätös uutuusmallin Suomeen tulosta ja mahdollisesta aikataulusta on toistaiseksi avoinna.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Itse tehdyn remontin budjetti pysyi kurissa: 1960-luvun saunamökki laajennettiin koko perheen lempipaikaksi
Nata Salmela: ”Viherkasvit viihtyvät tässä kodissa yhtä hyvin kuin minä”
Elac nostalgisena
UNio Formula 12
RS Audion uusi ilmestys
Musical Fidelityn uusi B-sarjan cd-soitin
Valoa hifistin elämään
Kotona Kalliossa – kerroksellinen kaksio ihastutti rouheudellaan
Nagran uusi päätevahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
FOKUS MEDIA
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
Autojen ensirekisteröinnit selvässä kasvussa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Tällainen on täysin uusi Hyundai Bayon
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL