Kolme lasipinnoitetta
Pyyhkimien vapaapäivä?
Testasimme, voiko itse tehty lasipinnoitus korvata tuulilasinpyyhkimien käytön, ja kuinka helppoa lasin pinnoittaminen on.
Oskari Pentti
Auton lasien puhtaus on varsinkin näin syyskeleillä ensiarvoisen tärkeää. Lasien pitää olla puhtaat sekä sisä- että ulkopuolelta.
Lasin sisäpuolen puhdistamisella on tärkeä rooli huurteenmuodostuksessa, sillä huuru syntyy helpommin likaiselle lasipinnalle. Tuulilasin ulkopuolella oleva lika heikentää näkyvyyttä ja kuluttaa tuulilasinpyyhkimien sulat nopeammin huonoon kuntoon. Vaikka sivulasien ulkopuolella ei ole kuluvia pyyhinsulkia, niin niissä oleva lika ja kura heikentävät näkyvyyttä.
Kokeilimme, miten hyvin kolmen eri valmistajan lasinpinnoitetta hoitavat niille luvatun tehtävän – siis saavat veden helmeilemään ja poistumaan ”kuin itsestään” lasilta ajoviiman vaikutuksesta.
Huolellinen puhdistus
Kaikilla aineilla homma lähtee käyntiin lasien huolellisella puhdistamisella. Lasin puhdistamiseen kannattaa panostaa enemmän kuin pelkästään pesemällä ne huoltoaseman pesulaitteella.
Hiukankin vanhemman lasin pinta kannattaa puhdistaa vielä huolellisemmin kuin pelkästään sumutettavalla lasinpesuaineella hankaamalla ja kuivaksi pyyhkimällä.
Ulkopinnan huolellisella puhdistamisella lasin pinnasta on tarkoitus saada mahdollisimman tasainen. Tässä maalipinnan puhdistamiseen tarkoitettu savi on oivallinen apuväline, tai sitten voi käyttää käsihiontaan tarkoitettua ikkunanpesutahnaa.
Kokeessa puhdistimme irtolian laseilta normaalilla saippuapesulla, jonka jälkeen käytimme tallista löytynyttä AutoGlym Car Glass Polishia. Käytimme AutoGlymiä myös siksi, että se ei ollut minkään sellaisen valmistajan tuote, jota kokeilimme lasipinnoitteena. Lopuksi lasi vielä puhdistettiin AutoGlym Fast Glass -lasinpesulla.
Kerran tai kaksi
Lasipinnoitekäsittely on tehtävä kuivassa ja lämpimässä paikassa. Sinänsä näiden kolmen tuotteen käyttämisessä ei ole suurempaa eroa, mutta kahta ainetta on ohjeen mukaan levitettävä lasille kaksi kerrosta, mutta Rain X:llä riittää kertakäsittely.
Kaikki aineet opastetaan levittämään lasille pyörivin liikkein. Tällä ei liene muuta merkitystä kuin se, että pyörivin liikkein levitettäessä kemikaalia leviää varmemmin lasin jokaiseen kohtaan.
Korrek PRO TFC Glass Coatin tuoteselostetta ja käyttöohjetta lukiessa tulee mieleen, että sen käyttäminen on työläintä. Lasin puhdistamisen jälkeen pinta käsitellään ensin kertaalleen, ja aineen annetaan kuivua lasille 1–2 minuuttia. Pinnan kuivuttua ainetta levitetään uudella levitysliinalla toinen kerros kuivahtaneen päälle. Kun tämä toinenkin kerros on kuivahtanut, harmaa kalvo kiillotetaan lasilta mikrokuituliinalla. Korrekin tuotepakkauksessa on mukana nippu levitysliinoja sekä kiillottamiseen tarvittava mikrokuituliina. Kiillottamisen jälkeen lasien on vielä annettava kuivua lämpimässä ja kuivassa paikassa tunnin ajan.
Myös Turtle Wax Clearvue Rain Clearia levitetään kahteen kertaan, ja käsittelyohje on kutakuinkin samanlainen kuin Korrekilla. Kun ensimmäisen käsittelykerran aine on kuivahtanut harmaaksi, niin pintaan vedetään uusi kerros ainetta. Levitysliinaa ei kehoteta vaihtamaan toisen käsittelykerran yhteydessä, mutta me levitimme tuon toisen kerroksen uudella liinalla. Lopuksi pinta huuhdotaan puhtaaksi vedellä ja kuivataan talouspaperilla, kunnes pinta on kirkas. Clearvue Rain Clear taitaa olla samaa ainetta kuin aikanaan myynnissä ollut 5 sateesta, sillä ainakin maahantuojan sivuilla sen kohdalla puhutaan 5 sateesta -lasinpinnoitteesta.
Rain-X Rain Rain Repellent käsitellään lasille likipitäen samoin kuin Turtle Wax, mutta ainetta ei tarvitse levittää kuin yhden kerran. Aineen kuivumisen jälkeen pintaa pyyhitään joko kostealla tai kuivalla liinalla, kunnes lasi on kirkas.
Uusilla vai kuluneilla?
Jaoimme tuulilasille sektorit, jotka käsiteltiin näillä kolmella aineella. Lisäksi sekaan jätettiin käsittelemättömät sektorit, joissa lasi oli siis vain puhdistettu huolellisesti.
Varsin pian kävi selväksi, että jos lasin on puhdistanut kunnolla, eikä se ole täynnä mitättömiä vaurioita, niin aineet toimivat luvatusti. Vielä taajamanopeuksissa vesipisarat eivät lähteneet ajoviiman ansiosta vaeltamaan lasilta, mutta nopeuden noustessa yli 70 km/h:n vesipisarat vaeltelivat tuulilasin yläreunaan.
Joku voi toki kritisoida sitä, että lasilla vaeltavat vesipisarat häiritsevät näkyvyyttä, mutta käsittelemättömällä pinnalla oleva vesikerros häiritsee näkyvyyttä vielä enemmän. Myönnettäköön, että valoisalla kelillä sopivan alhaalta silmille paistava aurinko häiritsee näkyvyyttä vähemmän silloin, kun se paistaa käsittelemättömällä pinnalla olevan vesikerroksen läpi kuin silloin, kun valo heijastelee pyöreiden vesipisaroiden pinnalta. Tämä ongelma tosin kääntyy päinvastaiseksi nopeuden ollessa riittävä eli silloin, kun pisarat poistuvat lasilta.
Pyyhinsulkien uusiminen kannattaa ajoittaa pinnoittamisen yhteyteen, sillä kuluneet sulat ovat myrkkyä aineiden kanssa mikroskooppisen pienillekin urille. Huonokuntoisilla pyyhinsulilla lasille jää ”vesikalvo”, joka heikentää heti pyyhkäisemisen jälkeen hetkellisesti melkoisesti näkyvyyttä. Uusilla pyyhinsulilla noita ohuenohuita vesiraitoja ei jää lasille.
Korrekilla käsitellyllä kohdalla pyyhintätulos parani hieman kuluneilla sulilla, kun lasia oli pyyhkinyt kymmenkunta kertaa, mutta uudet pyyhkimet ovat silti suositeltavat.
Pyyhkimiä on toki käytettävä eritoten pienemmillä nopeuksilla ajettaessa, ja tämä kuluttaa aineita lasilta. Aineiden kestossa on huomattavissa jo lyhemmällä käytöllä eroja. Korrek tuntuu pysyvän pisimpään lasilla, vaikka pyyhkimiä tuli käyttäneeksi enemmänkin. Sen tuotepaketissa mainitaankin, että aineen poistaminen vaatii mekaanisen hionnan. Lisäksi Korrekin luvataan kestävän tuulilasilla jopa 24 kuukautta tai 30 000 kilometriä.
Silmämääräisesti Rain-X ja Turtle Wax heikensivät tehoa enemmän pyyhkimiä käytettäessä kuukauden kokeen aikana. Turtle Waxin käyttöohjeessa kehotetaankin uusimaan käsittely kuukausittain parhaan tuloksen säilyttämiseksi.
Vasemmanpuoleisessa, käsittelemättömässä, lasissa vesipisarat leviävät laajemmalle ja peittävät enemmän näkyvyyttä kuin oikeanpuoleisella käsitellyllä lasilla, jolla vesi pisaroituu reilummin.
Muille laseille
Kokeen perusteella lasipinnoitteista saa suuremman hyödyn muilla lasipinnoilla kuin tuulilasilla. Tuulilasinpyyhkimiä on yleensä käytettävä, ja hiukankin heikkokuntoisella lasilla tai huonokuntoisilla pyyhkimillä pyyhittäessä tuo ohuista vesiraidoista johtuva kalvo heikentää hetkellisesti melkoisesti näkyvyyttä.
Sivulasien ja taustapelien käsittelyssä aineet ovat sen sijaan loistavia. Sivulasit ja pelit eivät kerää käsiteltyinä läheskään yhtä paljon likaa ja kuraa pintaansa, jos tilannetta vertaa käsittelemättömään lasipintaan. Lisäplussana on se, että kurakeleillä tuulilasilta sivulaseille pyyhkiytyvä kuravesi ei tahraa laseja läheskään niin paljon, jos lasit on käsitelty jollakin näistä aineista.
Tilanne on sama sivupeilien kanssa: ilman välipuhdistuksia näkyvyys säilyy aineilla käsitellyillä peilipinnoilla huomattavasti parempana kuin käsittelemättömillä pinnoilla.
Vanhemman auton – ja kuluneen tuulilasin – omistajana käsittelisin henkilökohtaisesti aineilla peilipinnat ja tuulilasia lukuun ottamatta muut lasipinnat. Tuulilasinpyyhkimiä on kuitenkin käytettävä ainakin hiljaisemmilla nopeuksilla, joten aineetkin kuluvat huomattavasti nopeammin.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Snow Spacen rakentamiseen on käytetty noin 3 000 m3 lunta. Lumi on lainattu viereisestä Ounasvaaran hiihtokeskuksesta, jonne se palautetaan Snow Spacen sulkiessa ovensa helmikuun lopulla.
Polestar
Snow Spacen rakentamiseen on käytetty noin 3 000 m3 lunta. Lumi on lainattu viereisestä Ounasvaaran hiihtokeskuksesta, jonne se palautetaan Snow Spacen sulkiessa ovensa helmikuun lopulla.
Polestar
VBOX-tietojärjestelmien varmistaessa Battistan uskomattoman suorituskyvyn, varttimailin kiihdytysaika 8,55 sekuntia ja ½ mailin tulos 13,38 sekuntia olivat kohokohtia Automobili Pininfarinan ensimmäisen luksussähköauton tuloksissa.
Automobili Pininfarina

Rolls-Royce Black Badge Wraith Black Arrow’n designkonsepti lainattiin 1930-luvun hurjasta Thunderbolt-maanopeusennätysautosta.
Rolls-Royce Motor Cars
Rolls-Royce Black Badge Wraith Black Arrow’n designkonsepti lainattiin 1930-luvun hurjasta Thunderbolt-maanopeusennätysautosta.
Rolls-Royce Motor Cars
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Land Rover Defender: Legenda täytti 75 vuotta!
Koeajossa Renault Clio TCe 90 X-Tronic A Intens: Pikkuylellisesti variaattorilla
Volkswagenin Dresdenin tehtaan 150 000. valmistunut auto: Luovutettiin Tampereella!
Astara Auto Finland: Lahjoitti kuusi Kia-autoa koulutuskäyttöön Suomessa
Toyota Yaris: Huipulle uusi 130 hv hybridivoimalinja vuosimalliin 2024
Auto-Bon Oy: Vahvistaa Citroënin, Opelin ja Peugeotin jakelua vahvojen yhteistyökumppaneidensa kanssa
Škoda Enyaq Laurin & Klement: Lisää toimintamatkaa ja päivitetty tekniikka
Auto Bild 7/2023 on kaupoissa
1974 Hyundai Pony Concept: Huikean nykyaikaisen näköinen konseptiurheiluauto entisöitiin
Skotlannin nelivetonyrkki iskee: Munro Mk.1 Pick-Up on kovaa luokkaa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Renault Clio TCe 90 X-Tronic A Intens: Pikkuylellisesti variaattorilla
Koeajossa BMW iX3 Charged Plus: Sähköinen välimalli
Koeajossa Mercedes-Benz C 200 4Matic A Business AMG: Moderni mittapuu
Koeajossa Dacia Sandero TCe 90 A Comfort: Pirteä perusauto
Koeajossa Fiat 500 La Prima HB 118 hv 42 kWh: Ilman käyntimurinaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe Plug-In 1.6 T-GDI 265 hv 4WD 6AT Premium: Amerikan malliin
Ensikoeajossa Renault Arkana E-Tech 145 Hybrid Intens: Kahdenlainen näkemys
Koeajossa Mercedes-Benz Sprinter: Suuri ja mahtava
Koeajossa Mazda MX-5 2.0 (184) Skyactiv-G 100th Anniversary MT: Juhlapainos
Koeajossa Kia Stinger 3,3 T-GDI AWD GT 5D AT: Vanhaa koulukuntaa
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Pariskunta ihastui puutaloon ja tarttui hullunrohkeasti tilaisuuteen: "Emme ymmärtäneet mitään vanhan rakennuksen korjaamisesta"
Kirjailija Laura Pollarin kodissa Kööpenhaminassa näkyy kupliva rakkaus väreihin
Torvikaiutin jalustalla
Kuuloke, joka kuuntelee
WBT:n pistooliliitin
Denonilta uusi verkkosoitin/dac
Clearaudio Profiler
Yamahan uudet minimonitorit
Geneleciltä uusi lattiakaiutin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Land Rover Defender: Legenda täytti 75 vuotta!
Koeajossa Renault Clio TCe 90 X-Tronic A Intens: Pikkuylellisesti variaattorilla
Volkswagenin Dresdenin tehtaan 150 000. valmistunut auto: Luovutettiin Tampereella!
Astara Auto Finland: Lahjoitti kuusi Kia-autoa koulutuskäyttöön Suomessa
Toyota Yaris: Huipulle uusi 130 hv hybridivoimalinja vuosimalliin 2024
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
KOEAJOT
Koeajossa Renault Clio TCe 90 X-Tronic A Intens: Pikkuylellisesti variaattorilla
Koeajossa BMW iX3 Charged Plus: Sähköinen välimalli
Koeajossa Mercedes-Benz C 200 4Matic A Business AMG: Moderni mittapuu
Koeajossa Dacia Sandero TCe 90 A Comfort: Pirteä perusauto
Koeajossa Fiat 500 La Prima HB 118 hv 42 kWh: Ilman käyntimurinaa
5 VUOTTA SITTEN...
FOKUS MEDIA
Pariskunta ihastui puutaloon ja tarttui hullunrohkeasti tilaisuuteen: "Emme ymmärtäneet mitään vanhan rakennuksen korjaamisesta"
Kirjailija Laura Pollarin kodissa Kööpenhaminassa näkyy kupliva rakkaus väreihin
Torvikaiutin jalustalla
Kuuloke, joka kuuntelee
WBT:n pistooliliitin
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Land Rover Defender: Legenda täytti 75 vuotta!
Volkswagenin Dresdenin tehtaan 150 000. valmistunut auto: Luovutettiin Tampereella!
Astara Auto Finland: Lahjoitti kuusi Kia-autoa koulutuskäyttöön Suomessa
Toyota Yaris: Huipulle uusi 130 hv hybridivoimalinja vuosimalliin 2024
Auto-Bon Oy: Vahvistaa Citroënin, Opelin ja Peugeotin jakelua vahvojen yhteistyökumppaneidensa kanssa
Škoda Enyaq Laurin & Klement: Lisää toimintamatkaa ja päivitetty tekniikka
Skotlannin nelivetonyrkki iskee: Munro Mk.1 Pick-Up on kovaa luokkaa
Mitsubishin suomalainen työntekijä valittiin uskomattomaan Dakar-seikkailuun!
Renault: Ensiesittelee tulevan Coupe-SUV -luokan lippulaivansa Pariisin ilmailunäytöksessä kesäkuussa
Uuden sukupolven Škoda Kodiaq ja Škoda Superb: Napapiirillä äärikylmien olosuhteiden testeissä
LUETUIMMAT
Toyota Yaris: Huipulle uusi 130 hv hybridivoimalinja vuosimalliin 2024
Škoda: Julkaisi ensimmäiset kuvat uusista Superb Liftback- ja Combi-malleista, sekä uudesta Kodiaqista
Volvo XC60 Black Edition: Erikoisversio saapui
Mercedes-Benz E-sarja: Pistokeladattavilla hybrideillä jopa 115 kilometriä sähköllä
Täyssähköinen Cupra Tavascan: Takavetoisena ja nelivetoisena yli 500 km toimintamatka – näyttävä tuotantomalli tulossa myyntiin Suomessa 2024
Opel Grandland GSe 300 PHEV AWD A8: Urheilullinen nelivetoinen katumaasturi myynnissä yhtenä varustetasona
Renault Austral: Kadjarin ja Koleosin seuraaja