Seatin tuotekehitysjohtajan Stefan Ilijevicin mukaan“yli 90 prosentissa Euroopassa tapahtuvista tieliikenneonnettomuuksista syynä on inhimillinen tekijä.
Häikäiseekö aurinko maantiellä kriittisessä vastaantulotilanteessa? Torjuntaratkaisuja on jo kehitteillä!
Seat kehittelee yhteistyössä Gauzy-yhtiön kanssa aktiivista, sääoloihin mukautuvaa järjestelmää, jonka puitteissa kuljettaja pystyy tummentamaan auton lasipinnat (lain suomissa puitteissa).
Ikkunoiden himmentämisen tarkoituksena on estää vastaan paistavan auringon aiheuttama häikäistymisvaara. Vastaavasti silloin, kun ulkona on tummaa ja sääolot ovat huonot, lasipinnat kirkastuvat.
Seatin tuotekehitysjohtajan Stefan Ilijevicin mukaan“yli 90 prosentissa Euroopassa tapahtuvista tieliikenneonnettomuuksista syynä on inhimillinen tekijä. Pääsyyt ovat huomiokyvyn herpaantuminen, väsymys, ylinopeus, sekä alkoholin ja/tai huumeiden käyttö.”
Ytimessä Israelin kovimpia it-yrityksiä
Israelin Tel Avivissa sijaitseva Eyesight Technologies hyödyntää tieliikenteen turvallisuuden kohentamiseksi kehittynyttä tietokonenäköä ja tekoälyä. Gauzy aloitettiin erään perustajansa keittiön pöydällä, tämän pohtiessa, millä tavoin talojen ikkunapintoihin saataisiin enemmän yksityisyyttä.
Seat aloitti Xplora-ryhmän toiminnan VW-konsernin autoja tuovan israelilaisen Champion Motorsin kanssa, ja XPlora on kahdessa vuodessa työskennellyt yli 200:n israelilaisen yrityksen kanssa.
Teamin tehtävänä on löytää ratkaisuja, joiden avulla voidaan parantaa hyviä olosuhteita ja turvallisuutta, kyberturvallisuutta, kestävää kehitystä sekä tekoälyä.
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Kannattaako hankkia nasta- vai kitkarenkaat?
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Kotona Kalliossa – kerroksellinen kaksio ihastutti rouheudellaan
Argon Audion numeroimaton levysoitin
Heedin superintegroitu
Castlen paluu jatkuu
Lähtötason hifiä halvalla
PMC Roadshow 2026 -esittelyviikonloput käynnistyvät pian!
Itse tehdyn remontin budjetti pysyi kurissa: 1960-luvun saunamökki laajennettiin koko perheen lempipaikaksi
Arendal Soundin elinikäinen takuu
Naim Uniti Star ilman cd-soitinta
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Kannattaako hankkia nasta- vai kitkarenkaat?
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL