Suomalaisten autoharrastajien kannattaa pitää silmät auki liikkuessaan Euroopan maissa. Tästä varastetusta Ferrari 458 Italiasta on luvassa 10 000 euron palkkio.
Huomio: 10 000 euron palkkio sille, joka löytää varastetun Ferrari 458 Italian!
Saksalaisesta Motion Drive -autovuokraamosta varastettiin punainen Ferrari 458 Italia, jonka löytäjälle luvataan mukava 10 000 euron palkkio. Suomalaisten Saksassa, Hollannissa, Ranskassa ja vaikkapa Espanjassa lomailevien suomalaisten autoharrastajien kannattaa pitää silmät auki…
Saksan Magdeburgissa toimivasta startup-autovuokraamo Motion Drivesta varastettiin 23. heinäkuuta 2015 punainen Ferrari 458 Italia, jonka Saksa-rekisteritunnus on MD-FF458.
Autovuokraamo Motion Drive tiedottaa, että auto otettiin käyttöön Düsseldorfin alueella, eikä sitä palautettu. Lisäksi tiedetään vuokraajan käyttäneen väärennettyä luottokorttia, kertoo autovuokraamon johtaja Phillipp Müller.
Väärennetyn luottokortin käyttö on lainopillisesti merkittävä seikka, sillä huijaus saadaan korvatuksi vakuutuksella. Ferrarin toivotaan yhä ilmaantuvan takaisin, sillä Ferrarin katoamisella on yhtiön toiminnan kannalta ratkaisevia vaikutuksia. Yhtiöllä on 20 työntekijää seitsemällä paikkakunnalla.
Siksi Motion Drive lupaa Ferrarin löytäjälle 10 000 euron palkkion. Auto maksaa Saksassa yli 200 000 euroa. Poliisi, kaksi yksityisetsivää ja Facebook-yhteisö auttavat etsinnöissä. Kadonnutta Ferraria haetaan nyt Euroopan laajuisesti.
Varastetusta Ferrari 458 Italiasta on tehty havainto Pohjois-Hollannin Bussumissa, pysäköintitalossa, mutta vaikka auton identiteetti saatiin varmistetuksi, yksilö pääsi livahtamaan uudelleen karkuteille.
Jos siis satut olemaan Saksassa tai jossain muussa Euroopan maassa lomamatkalla ja näet kyseisen Ferrari 458 Italian, soita Düsseldorfin poliisin puhelinnumeroon (0211) 870-0. Muhkea 10 000 euron palkkio odottaa kiinni saadun auton johdosta.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
GT-Line-varusteltu EV6 rullaa 20-tuumaisin kevytmetallivantein. Ajovalojen teho jättää paljon toivomisen varaa.
Juha Peltonen
GT-Line-varusteltu EV6 rullaa 20-tuumaisin kevytmetallivantein. Ajovalojen teho jättää paljon toivomisen varaa.
Juha Peltonen
Suipot etuvalot antavat keulalle virtaviivaista ilmettä.
Pekka Kaidesoja
Suipot etuvalot antavat keulalle virtaviivaista ilmettä.
Pekka Kaidesoja
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Kannattaako hankkia nasta- vai kitkarenkaat?
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Taiteilija Marianne Huotari: ”Värit tekevät minut onnelliseksi”
Puhdas putkiesivahvistin mosfeteilla
Valmis koti kaipasi vain värejä
Børresenin M-sarja Gold Signature -versiona
Uniikki ullakkoasunto hurmasi avaruudellaan ja valoisuudellaan
Focal Mu-so Hekla
Mezen uusi ARTA
Estelonin päivitetty Forza
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
FOKUS MEDIA
Taiteilija Marianne Huotari: ”Värit tekevät minut onnelliseksi”
Puhdas putkiesivahvistin mosfeteilla
Valmis koti kaipasi vain värejä
Børresenin M-sarja Gold Signature -versiona
Uniikki ullakkoasunto hurmasi avaruudellaan ja valoisuudellaan
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Kannattaako hankkia nasta- vai kitkarenkaat?
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL