K-Lataus laajenee vauhdilla.
K-Auto
K-Lataus ja yritysautoilujätti Drivalia merkittävään yhteistyöhön
K-Auton sähköautojen latausverkosto K-Lataus on nyt mukana yritysautoiluun erikoistuneen Drivalian julkisen latausverkoston tarjonnassa. Yhteistyö alkoi virallisesti vuoden 2024 loppupuolella.
K-Latauksesta vastaava johtaja Iiro Määttänen kuvailee yhteistyötä merkittäväksi askeleeksi kotimaiselle liikenteelle.
"Yritysautoilu on tärkeä veturi koko liikenteen sähköistymiselle, sillä sähköautojen osuus yritysten autokannasta kasvaa vauhdilla", Määttänen sanoo.
Drivalia on Suomen suurin yritysautoilun kumppani. Yritys hallinnoi Suomessa lähes 27 000 leasing-ajoneuvoa noin 1000 asiakasyrityksessä. Lisäksi Drivalia palvelee kuluttaja-asiakkaita yksityisleasing-tuotteilla ja myymällä käytöstä poistuneita leasing-autoja.
K-Lataus taas on kasvanut viime vuosien aikana vauhdilla: valtakunnallisessa verkostossa on kaikkiaan yli 330 latausasemaa ja lähes 1800 latauspistettä Hangosta Kittilään.
”Drivalian asiakkaat ovat jo pitkään toivoneet K-Latausta osaksi julkisen latausverkoston tarjontaa. K-Lataus on erinomainen kumppani tukemaan asiakkaidemme liikkumista arjessa. Nyt auton lataaminen on entistäkin helpompaa yhdistää kaupassa käyntiin", kertoo Drivalian kehityspäällikkö Sanna Murtonen.
"Yhteisenä tavoitteenamme on pitkäaikainen yhteistyö. Haluamme kehittää palveluitamme asiakkaan etu edellä. Yhteistyön kautta asiakkaiden mahdollisuudet ladata autoaan laajenevat, sillä K-Latauksen kattava verkosto tarjoaa latausasemia läpi koko Suomen", K-Latauksen Määttänen korostaa.
AutoBild / K-Auto
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Tällainen on täysin uusi Hyundai Bayon
Kia K4 HEV laajentaa Kian sähköistettyä tarjontaa perheautojen segmentissä
Kannattaako hankkia nasta- vai kitkarenkaat?
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Rega lähtökuopissa
Hallittua suuntaavuutta
Sisustussuunnittelija Seija Strand: ”Harvalla on varaa toteuttaa sisustusunelmat kerralla”
Passiivilinjalähde Sveitsistä
Piirikunnan uudet Purot
Taiteilija Marianne Huotari: ”Värit tekevät minut onnelliseksi”
Puhdas putkiesivahvistin mosfeteilla
Kotona Kalliossa – kerroksellinen kaksio ihastutti rouheudellaan
Argon Audion numeroimaton levysoitin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Tällainen on täysin uusi Hyundai Bayon
Kia K4 HEV laajentaa Kian sähköistettyä tarjontaa perheautojen segmentissä
Kannattaako hankkia nasta- vai kitkarenkaat?
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL