Kuvassa näkyvän Isuzu Piazzan tai toisilla markkina-alueilla Impulsen uuteen sukupolveen sai 1990-luvulla etu- tai nelivedon.
Mitä ihmettä: Unohdettu automalli löytyi Suomesta
Tällaista automallia ei tule ihan joka päivä vastaan Suomen teillä, mutta ainakin yksi kappale löytyy Suomesta.
Aivan oikein. Isuzu tunnettiin 1960-luvulla ennen muuta Bellett-sedanista, jolla menestyttiin hyvin myös rallipoluilla. Hämärämmäksi monelle jäi hienon näköinen uudempi sedan nimeltä Florian.
1980-luvun alussa Suomeen tuli Isuzulta nelivetoisia pick-upeja. Harvempi ehkä muistaa, että Suomeen tuli myös takavetoisia Isuzu-pakettiautoja.
Nykyisin Isuzu tunnetaan Suomessa nimen omaan jämeristä nelivetoisista pick-upeistaan.
Kuvassa näkyvän Isuzu Piazzan tai toisilla markkina-alueilla Impulsen uuteen sukupolveen sai 1990-luvulla etu- tai nelivedon.
Alkuperäisen sukupolven muotoilu italialainen koriräätäli Giugiaro, eikä uudempi kori kaikkien mielestä näyttänyt yhtä omaleimaiselta.
Uuden korimallin myynti ei sujunut Yhdysvalloissa odotetusti, joten kolmen vuoden valmistusajan jälkeen Isuzu lopetti henkilömallien valmistuksen ja keskittyi avolavoihin.
Piazza/Impulse on melko tuntematon malli ja siksi monella tavoin kiinnostava tapaus. Sen moottoriksi sai kaksi 2.0-litraista nelikkoa, joista yhdessä oli yksi yläpuolinen nokka-akseli (SOHC) ja toisessa niitä oli kaksi (DOHC).
Teholukemat olivat vastaavasti 120 hevosvoimaa tai 135 hv.
Vuonna 1985 mallistoa täydennettiin vielä kaksilitraisella turbonelikolla, josta saatiin tehoa 140 hevosvoimaa.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Miksi sähköauton jarrut kannattaa tarkistaa ennen syksyä?
Kia PV5 Cargo on Euroopan myydyin keskikokoinen sähköpakettiauto vuoden ensimmäisellä puoliskolla
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Merkittäviä uutuuksia tila- ja retkeilyautomarkkinoille
Kian sähköinen nelivetomallisto täydentyy EV4 AWD -mallilla
Kysely kertoo: suhtautuminen sähköautoihin jakaa eri-ikäisiä
Volkswagenilta uusi Caddy Cargo
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Autokaupassa merkkejä talouden elpymisestä – henkilöautojen ensirekisteröinnit 11,4 prosentin kasvussa heinäkuussa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Koeajossa Škoda Superb Combi: Pitkälle sähköisesti
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Vincentin uusi integroitu vahvistin ja cd-soitin
Cabasse Murano Grande
Vulkkanolta parempitasoinen levysoitin
PureAudioProjectin baffeli Voxativ-diskantilla
Tanskalaisen ikonin paluu
Siirtolapuutarhamökki on söpöyden tyyssija
Marantzin uusi lähtötason sarja
Exposuren uudet monopäätteet
Äänilähteen ja esivahvistimen väliin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Miksi sähköauton jarrut kannattaa tarkistaa ennen syksyä?
Kia PV5 Cargo on Euroopan myydyin keskikokoinen sähköpakettiauto vuoden ensimmäisellä puoliskolla
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Merkittäviä uutuuksia tila- ja retkeilyautomarkkinoille
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Miksi sähköauton jarrut kannattaa tarkistaa ennen syksyä?
Kia PV5 Cargo on Euroopan myydyin keskikokoinen sähköpakettiauto vuoden ensimmäisellä puoliskolla
Merkittäviä uutuuksia tila- ja retkeilyautomarkkinoille
Kian sähköinen nelivetomallisto täydentyy EV4 AWD -mallilla
Kysely kertoo: suhtautuminen sähköautoihin jakaa eri-ikäisiä
Volkswagenilta uusi Caddy Cargo
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Autokaupassa merkkejä talouden elpymisestä – henkilöautojen ensirekisteröinnit 11,4 prosentin kasvussa heinäkuussa
Tässä on uusi Audi Q9 – myyntiin Suomessa loppukesästä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Volkswagenin uuden sähköisen SUV-mallin, ID. Crossin, myynti on alkanut
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
Kian sähköinen nelivetomallisto täydentyy EV4 AWD -mallilla
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Uusi XPENG L03 lanseerataan Suomessa
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tässä on uusi Audi Q9 – myyntiin Suomessa loppukesästä
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL