Nainen yritti 1930-mallisella autolla maailman ympäri – ihosyöpä pakotti keskeyttämään
Sinnikäs 78-vuotias saksalaisrouva Heidi Hetzer pyrki ajamaan maailman ympäri komealla 1930-mallisella amerikkalaisella kanttiautolla, Hudson Great Eightillä. Toivotaan, että hän saa jälleen terveytensä kuntoon ja pystyy jatkamaan matkaprojektiaan.
Berliiniläisen Heidi Hetzerin ajoreitti on melkoinen. Auto on kulkenut muun muassa Venäjän, Mongolian ja Kiinan alueilla. Tällä hetkellä auto on Etelä-Amerikan Perussa.
Hetzerin 1930 Hudson Great Eightissä on suora kahdeksansylinterinen moottori.
Ikävä kyllä rouva Heidi Hetzerillä havaittiin kesken maailmanympäriajon ”pahanlaatuinen ihosyöpä”, jonka johdosta hänen oli pakko palata kotiin Saksaan.
Diagnoosin teki eteläamerikkalainen lääkäri Perun pääkaupungissa, Limassa 18. tammikuuta. Hetzerin oli tarkoitus ajaa Etelä-Amerikan lisäksi Etelä-Afrikassa.
Matka varmasti jatkuu muutaman viikon tauon jälkeen. Hudson odottaa sen aikaa Perussa. Kuten rouva Hetzer toteaa symbolisen humoristisesti Facebookissa: ”Ruoste on saatava kokonaan pois korista, ettei se vaikuta kuljettajattaren katsastukseen.”
Berliiniläinen rouva Hetzer on erittäin sinnikäs. Jo viime syyskuun 11. päivänä hän menetti Kanadassa ollessaan ja Hudson Great Eightiä ruuvatessaan oikean pikkusormensa. Ilmeisesti jokin tempautui käynnissä olleen moottorin hihnan väliin.
Heidi Hetzer toimi työelämässä Opel-myyjänä. Hänen tavoitteenaan on ajaa Hudsonilla läpi viiden maanosan. Matka alkoi elokuussa 2014 ja sitä ovat riivanneet myös useat tekniset viat sekä kartturinvaihdokset.
Hetzer ajaa naiskilpa-ajaja Clärenore Stinnesin renkaanjäljissä, sillä tämä ajoi 1920-luvulla ensimmäisenä naisena maailman ympäri saksalaisella Adler-kanttiautolla.
American Hudson Motor Car Company valmisti Great Eightiä Detroitissa. Sen moottorina on 213-kuutiotuumainen 80-hevosvoimainen suora kahdeksikko varustettuna tehokkaalla voitelujärjestelmällä. Huippunopeus on aikansa tuotteeksi erittäin korkea 95 mph eli 152 km/h.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Polestar
Polestar
Toyota C-HR -lataushybridillä voi yltää jopa yli 75 kilometrin sähköiseen ajomatkaan.
Juha Peltonen
Toyota C-HR -lataushybridillä voi yltää jopa yli 75 kilometrin sähköiseen ajomatkaan.
Juha Peltonen
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
Auto Bild 6/2026 on kaupoissa
Volvo Cars aloittaa täyssähköisen EX60-mallin tuotannon
Porsche laajentaa täyssähköistä SUV-mallistoaan uudella Cayenne Coupélla
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
Koeajossa Jeep Grand Cherokee: Perinteet kunniassa
Koeajossa BYD Seal U: Mukavuuden ehdoilla
Koeajossa Renault Symbioz: Paljon sähköajoa
Koeajossa VW Golf GTI Clubsport: Juhlamallin odotuksessa
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Denon päivitti mobiilikaiuttimensa
Taiteilija Marita Liulia irrottelee niin taiteessaan kuin kotinsa sisustuksessa
Kerr Acousticilta uusi jalustakaiutin
Dynaudio legendaarisena
Kompaktit hifikaiuttimet aktiivisena tai passiivisena
Rotelilta uusi Michi-vahvistin ja -cd-soitin
Sennheiserin uusi HD 480 PRO
Pro-Jectin kompakti levypesuri
Putkiääntä transistoreista
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
FOKUS MEDIA
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Kia Sportage -mallisto laajentuu lataushybridillä
Range Rover Sport Twenty Edition - kaksi vuosikymmentä urheilullista ylellisyyttä ja asennetta
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
Auto Bild 6/2026 on kaupoissa
Volvo Cars aloittaa täyssähköisen EX60-mallin tuotannon
Porsche laajentaa täyssähköistä SUV-mallistoaan uudella Cayenne Coupélla
Täysin uusi Hyundai IONIQ 3 – tilava ja eurooppalaiseen makuun suunniteltu
Mercedes-Benz C-sarjan täyssähköauto esitellään syksyllä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Polestarilta tulossa neljä uutta automallia
Täysin uuden Toyota RAV4:n nelivetomallit on hinnoiteltu
Täysautonomiset autot: Pakollisiksi Suomessa vuoden 2031 alusta
Mercedes-Benzille päivitys CLA -malleihin
Tällainen on Kian EV2
Volkswagenin kattavasti uudistuneen ID.-malliston myynti on alkanut
Polttoaineiden hintoihin vaaditaan nyt nopeaa reagointia – inflaatiopiikki on torjuttava heti
Vuoden 2025 myydyin auto Suomessa uudistuu
Dacialta uudet nelivedot: Duster ja Bigster Hybrid 150 4X4
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL