VW:n uusi pääjohtaja on Herbert Diess.
Suurmerkin johtaja: Tähtäämme uusiin kuvioihin
Volkswagenin uusi pääjohtaja Herbert Diess suuntaa maailman tämän hetken suurimman autonvalmistajan uusille urille. Hänen mukaansa yhtiö tulee satsaamaan entistä enemmän sähköiseen liikkumiseen sekä digitalisointiin ja uudenlaisiin palvelumuotoihin.
Suunnitelmissa ei kuitenkaan ole mikään ”vallankumous”, vaan kyse on ”aiemmin päätetystä kehityksestä”, totesi Diess. Hetkeä aiemmin VW:n hallintoneuvosto ilmoitti kokouksensa jälkeen, että konsernin ydinbrändin entisen johtajan tulee siirtyä koko konsernin johtajaksi. Hänen oikeana kätenään tulee toimimaan toistaiseksi tuntematon toimitusjohtaja, joka vastaa päivittäisestä liiketoiminnasta.
Müller ja Blessing poistuvat, Stadler jää
Diessin edeltäjä, Matthias Müller, lopettaa välittömästi työnsä toimitusjohtajana yhteisellä sopimuksella, ilmoitti hallintoneuvoston puheenjohtaja Hans-Dieter Pötsch ja kiitti samalla työpanoksesta. Müller otti toimitusjohtajan tehtävät syksyllä 2015 Martin Winterkornilta, jälkimmäisen joutuessa eroamaan tehtävistään dieselpäästöskandaalin vuoksi.
Yhtiön 80-vuotisen historian suurimman uudistuksen myötä puheenjohtajuus muuttuu. Lisäksi ostopäällikkö Francisco Garcia Sanz eroaa omasta pyynnöstään ja henkilöstöjohtaja Karlheinz Blessing ottaa hänen tehtävänsä. Blessingin tilalle hallituksessa tulevat entinen pääsihteeri ja uskottu hallintoneuvoston puheenjohtaja Bernd Osterloh sekä Gunnar Kilian. Muutokset eivät koske Audi-johtaja Rupert Stadleria, jota on useita kertoja povattu osaksi dieselskandaalia. Hän suunnittelee tulevaisuudessa nk. brändin premium-ryhmää.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Tällainen on täysin uusi Hyundai Bayon
Kia K4 HEV laajentaa Kian sähköistettyä tarjontaa perheautojen segmentissä
Kannattaako hankkia nasta- vai kitkarenkaat?
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Devialetin ultimaatti haamu
Maalaistalo Maskussa muuttui unelmien kodiksi
Kukkia ja kirppislöytöjä – Yrittäjäperheen sydämellä sisustettu koti
Lab 12:sta uusi virtakaapeli
Vincentin hybridietunen Bluetoothilla
Arendal Sound mustana
LINNin uusi kaiutin
Lumin N1 -verkkokeskitin
Marantzin uusi monitoimilaite
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Tällainen on täysin uusi Hyundai Bayon
Kia K4 HEV laajentaa Kian sähköistettyä tarjontaa perheautojen segmentissä
Kannattaako hankkia nasta- vai kitkarenkaat?
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL