Uudistunut Kia Picanto: Esitellään Suomessa syksyllä
Kia Picanto saapuu uudistuneena Suomeen. Nyt esitellyt uudistukset vahvistavat Kian pienimmän automallin asemaa entisestään A-segmentissä.
Kia Picanto on uudistunut niin sisä- kuin ulkopuolelta. Tarjolle tulee uusia mukavuus- ja turvallisuusvarusteita, joita on totuttu näkemään isommissa autoissa. Uudistunut Picanto on myös ensimmäinen Kia, johon on saatavilla automatisoitu manuaalivaihteisto.
”Picanto on yksi parhaiten myyvistä malleistamme useilla eri alueilla maailmanlaajuisesti. Uudistukset pitävät Picanton askeleen kilpailijoitaan edellä – kiitos auton energisen muotoilun, hauskan ajettavuuden sekä teknologian. Olemme luottavaisia, että uudistunut Picanto vahvistaa entisestään markkinaosuuttamme tässä kilpailussa segmentissä”, sanoo Kia Motors Europen operatiivinen johtaja Emilio Herrera.
Lisää kustomointimahdollisuuksia
Asiakas voi aiempaa enemmän myös kustomoida autoa mieleisekseen uusien sisä- ja ulkoväripakettien ansiosta. Sisällä auton ohjaamoa hallitsee uusi 8-tuumainen monitoiminäyttö.
Uudistunut Kia Picanto tarjoaa edeltäjänsä tavoin nautinnollista ajettavuutta ja urheilullisuutta, jota korostaa auton GT-Line-varustetaso.
Kia Picanto on saatavana kolmella eri bensiinimoottorilla (67 hv, 84 hv ja 100 hv), jotka ovat edeltäjiään taloudellisempia. Ajamisesta tekee helppoa ja vaivatonta uusi 5-vaihteinen automatisoitu manuaalivaihteisto, jossa kuljettajan ei tarvitse huolehtia kytkimen käytöstä.
Uudistunut Kia Picanto esitellään Suomessa syksyllä. Auto on varustettu kaikkien uusien Kia-mallien tavoin ainutlaatuisella seitsemän vuoden tehdastakuulla.
Kia-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Magico A3 uudistuu
Lumin N1 -verkkokeskitin
Marantzin uusi monitoimilaite
Lähtötason hifiä halvalla
PMC Roadshow 2026 -esittelyviikonloput käynnistyvät pian!
UNio Formula 12
RS Audion uusi ilmestys
Schiit esittelee Bifrost 3 -alustan
Final Audion lippulaivat keräilijälle
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
Kallis polttoaine näkyy vaihtoautokaupassa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL