Valmet Automotive
Valmet Automotive: Rakentaa akkutehtaan Saksaan
Valmet Automotive rakentaa kolmannen akkujärjestelmiä valmistavan tehtaansa Saksaan.
Akkutehtaan paikaksi on valittu Kirchardt, joka sijaitsee Baden-Württembergin osavaltiossa. Sähköajoneuvojen akkupakettien tuotanto alkaa tehtaalla vuoden 2022 alkupuoliskolla.
Kirchardtin tehdas vahvistaa Valmet Automotiven asemaa tier 1 -järjestelmätoimittajana.
Valmet Automotiven akkuliiketoiminta on kasvanut erittäin nopeasti, ja yritys on jo yksi autoteollisuuden johtavista akkujärjestelmien toimittajista.
Valmet Automotive on valmistanut akkuja Salossa vuodesta 2019 ja rakentaa parhaillaan toista akkutehdasta Uuteenkaupunkiin, jossa akkujärjestelmien valmistus alkaa tämän vuoden aikana.
Saksan akkutehtaan taustalla on aiemmin ilmoitettu akkujärjestelmiin liittyvä sopimus saksalaisen autonvalmistajan kanssa. Valmet Automotive toimii asiakkaalle akkujen järjestelmätoimittajana. Osa akkuihin liittyvästä työstä tehdään Suomessa, mutta sopimuksen mukaisesti akkupaketit kootaan lähempänä asiakasta muun muassa logistisista syistä.
Valmet Automotiven Kirchardtin akkutehtaan pinta-ala tulee olemaan noin 11 500 neliömetriä. Paikalla on jo teollisuushalli, joka muunnetaan akkutuotantoon sopivaksi. Rakennustyöt alkavat mahdollisimman pikaisesti, ja tuotannon koesarjojen valmistus käynnistetään tehtaalla vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla.
- Uusi akkutehtaamme Saksassa on Valmet Automotivelle tärkeä askel kohti akkupakettien ja -moduulien tier 1- järjestelmätoimittajan roolia. Kirchardtin sijainti on erinomainen lähellä asiakkaita sekä akkujen testauskeskustamme ja suunnittelutoimintojamme Bad Friedrichshallissa, kertoo Valmet Automotiven toimitusjohtaja Olaf Bongwald.
Valmet Automotive vahvistaa akkuliiketoimintansa asemia yritykselle tärkeässä Saksassa parhaillaan aktiivisesti. Kirchardtin akkutehtaan rakentamisen ohella yritys laajentaa toimintaansa ja henkilöstöään myös akkujen tuotekehitykseen ja testaukseen keskittyvissä Münchenin ja Bad Friedrichshallin toimipaikoissaan.
Valmet Automotive -lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Auto Bild 8/2026 on kaupoissa
K-Auto markkinajohtajana alkuvuonna 2026 – investoinnit tukevat kasvua
Halpisrengas voi tulla kalliiksi
Mercedes-Benz klassikot esillä Himoksella ensi lauantaina
Autojen kierrätysmäärät kasvussa
Käsin valmistettua luksusta - uusi Bentley Flying Spur
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Ajokorttilaki tuo muutoksia kaikille ajokorttia hakeville
EU-alueella liki viidennes ensirekisteröidyistä henkilöautoista on täyssähköisiä – Suomessa ensirekisteröinneistä täyssähköisiä pian puolet
Mercedes-AMG GT 4door Coupé pintaa syvemmältä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Koeajossa Škoda Superb Combi: Pitkälle sähköisesti
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
Koeajossa Xpeng G9: Luksusta ja teknologiaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe: Parasta pöytään
Koeajossa Audi S3: Tyylikästä silmäkarkkia
Koeajossa MG HS: Pitkälle perhematkalle
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Revoxin uusi cd-soitin
Dalin uusi kaikki-yhdessä-kaiutin
FiiO:lta putkivahvistin ja aidot hifikaiuttimet
Martenin uudet Dexterit
Kinkin kylmäkäsitelty stereovahvistin
Klassikko 50 vuoden takaa
Entisen rappiomökin pelastusoperaatio: Torppa on nyt kukoistava kesäpaikka
Yamahan pienet tehomonitorit
Raidhon uusi X2.8 -lattiakaiutin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Auto Bild 8/2026 on kaupoissa
K-Auto markkinajohtajana alkuvuonna 2026 – investoinnit tukevat kasvua
Halpisrengas voi tulla kalliiksi
Mercedes-Benz klassikot esillä Himoksella ensi lauantaina
Autojen kierrätysmäärät kasvussa
Käsin valmistettua luksusta - uusi Bentley Flying Spur
Ajokorttilaki tuo muutoksia kaikille ajokorttia hakeville
EU-alueella liki viidennes ensirekisteröidyistä henkilöautoista on täyssähköisiä – Suomessa ensirekisteröinneistä täyssähköisiä pian puolet
Mercedes-AMG GT 4door Coupé pintaa syvemmältä
Uusi Peugeot 408 – näyttävä fastback
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Halpisrengas voi tulla kalliiksi
Mercedes-Benz C-sarja siirtyy täyssähköön – hinnat alkaen 64 890 €
Polestar päivittää SUV-mallistoaan – uusimmat Polestar 3 - ja Polestar 4 -mallit nyt tilattavissa
Selkeä trendi: sähköautot ovat nyt aidosti kilpailukykyinen vaihtoehto yrityksille myös Suomessa
Uusi Volkswagen ID. Polo nyt myynnissä
Škoda on Euroopan toiseksi myydyin automerkki vahvan ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen
Sähköautojen hylkäysmäärät katsastuksissa kasvussa – näin ehkäiset yleisimmät viat
Opelilta uusi C-segmentin SUV Euroopan tuotantoon
Hyundai IONIQ 5 -mallistoon suuri uudistus – uusi kilpailukykyinen hinnoittelu alkaa 43 399 eurosta
Moni sähköautoilija tekee tämän virheen – seurauksena huono sisäilma ja ikävät hajut
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL