Moni ei viitsi putsta takalasia, mikä on iso riski liikenteessä
Liikenneturva
Yllättävän moni ajaa talvella vaarallisella autolla
Pakkasella ja lumisateella autoilijan on varattava ylimääräistä aikaa matkaan lähtöön. Lasit on putsattava joka suuntaan. Tien päälle ei saa lähteä iglussa istuen, Liikenneturva korostaa. Niin sanotulla igluautolla ajaa joka kymmenes kuljettaja.
Lumisessa kelissä liikkeellelähtöön kannattaa varata kunnolla aikaa ja putsata auto lumesta ja jäästä huolellisesti. Pelkkä kurkistusluukku tuulilasissa ei riitä. Harjaa lumi pois sivuikkunoista, takalasista ja myös katolta, josta se helposti voi valahtaa tuulilasille.
Kiire ei ole syy jättää ikkunoita jään tai lumen peittoon. Ennakointi auttaa tässäkin: seuraa sääennusteita ja varaa lumisateella matkaan ylimääräistä aikaa, jotta ehdit heiluttaa harjaa.
”Kuljettaja on vastuussa siitä, että näkee ratin takaa kunnolla joka suuntaan”, Liikenneturvan koulutusohjaaja Lari Mäkelä muistuttaa.
Ennakoi ja esilämmitä
Auton esilämmitys nopeuttaa putsauspuuhia. Esilämmitetty auto on helpompi puhdistaa lumesta ja jäästä, koska moottori on valmiiksi lämmin ja puhaltimet antavat nopeammin lämmintä ilmaa.
”Valmiiksi lämmin auto on mukavampi ja turvallisempi, kun turvavyön voi kiinnittää oikein ilman paksuja toppavaatteita. Moottorin esilämmitys vähentää moottorin kulumista ja lähipäästöjä, joten se myös kuormittaa ympäristöä vähemmän”, Mäkelä sanoo.
Autoa saa käyttää joutokäynnillä enintään kaksi minuuttia. Jos pakkasmittari näyttää kylmempää kuin -15, saa auto olla joutokäynnillä korkeintaan neljä minuuttia.
Vinkit lumien putsaukseen
- Esilämmitä auto. Se ehkäisee lasien jäätymistä ja huurtumista.
- Harjaa lumet kaikilta ikkunoilta ja katolta. Putsaa myös valot.
- Kopistele lumet kengistä ennen kuin istut autoon. Näin jätät kosteuden auton ulkopuolelle.
AutoBild / Liikenneturva
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Kannattaako hankkia nasta- vai kitkarenkaat?
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Final Audion lippulaivat keräilijälle
Lähtötason hifiä halvalla
Canorin uusi linja
PMC Roadshow 2026 -esittelyviikonloput käynnistyvät pian!
Uniikki ullakkoasunto hurmasi avaruudellaan ja valoisuudellaan
Focal Mu-so Hekla
Kotona Kalliossa – kerroksellinen kaksio ihastutti rouheudellaan
Argon Audion numeroimaton levysoitin
Mezen uusi ARTA
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Kannattaako hankkia nasta- vai kitkarenkaat?
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL