Uudet muodot saanut Korando on edeltäjäänsä maastoautomaisemman näköinen. SsangYongille ominainen sukunäkö on nyt ilmeinen.
Koeajossa SsangYong Korando D1.6 4WD 6AT Quartz: Särmikkään mukava
Perusteellisesti uudistunut Korando on muuttunut tyylikkäämmäksi ja tilavammaksi. Dieselmoottorin jatkeena on aina automaattivaihteisto ja neliveto, mikä sopiikin hyvin maasturimaiseen tyyliin.
Korando on muuttunut ulkoisesti huomattavasti, eikä edellismallin pyöreydestä ja korkeudesta ole jäljellä muuta kuin maavara, joka on nykymallissakin 18 senttimetriä. Yhteneväistä on myös nelivetojärjestelmä. Normaaleissa ajotilanteissa järjestelmä toimii avustavana nelivetona, eli takaveto kytkeytyy monilevykytkimen kautta etuvedon avuksi tilanteen niin vaatiessa.
Riittävä kulkemaan
Muhkeista maasturimaisista muodoista ja kohtalaisen korkeasta maavarasta huolimatta Korando ei ole varsinainen maastoauto – tai ainakaan siinä mielessä, miten vannoutuneet maasturikuskit asian mieltävät. Nelivetokytkimen saa toki kytkettyä kiinni eli voimajaon lukittua akselien välille suhteessa 50:50. Lukitus pysyy päällä nopeuteen 40 km/h saakka, jonka jälkeen elektroniikka vaihtuu ohjaamaan voimanjakoa.
Sähköisesti ohjatulla monilevykytkimellä toteutettu neliveto riittää yllättävän hyvin, sillä Korandon maavara on 18 senttimetriä, ja monilevykytkin on lukittavissa nopeuteen 40 km/h saakka, mikä auttaa pahoissa paikoissa.
Akselistoilla ei ole poikittaisia lukituksia, vaan poikittaislukitusvaikutus saadaan aikaan jarruja käyttämällä eli sutimaan pyrkivää pyörää jarruttamalla. Näinkin toteutetulla järjestelmällä tulee toimeen yllättävänkin pahoissa maastoissa, kunhan kaasupoljinta ei pumppaa vaan antaa järjestelmän hoitaa tehtävänsä.
Lukoin varustettu järjestelmä takaisi tietysti paremman etenemisen hankalassa maastossa, mutta Korandoa ei edes markkinoida maastoautona vaan SUV-mallina. Alamäkihidastimella, mäkilähtöavustimella ja automaattivaihteistolla varustettu Korando pärjää kyseisen kategorian autoksi hyvin varsin hankalissakin paikoissa.
Kojelaudan ja ohjaamon muutkin materiaalit ovat laadukkaan oloiset ja hallintalaitteet löytyvät loogisilta paikoilta.
Lisävarusteisen (+584 euroa) 10,25-tuumaisen mittariston ulkoasua on muunneltavissa perinteisestä hieman futuristisempaan. Käyntinopeuden numeroluku vaatii totuttelua, ja kierrokset onkin helpompi katsoa viisarinäytöltä.
Etuistuimilla on riittävän hyvin tilaa ja asennon saa vaivatta sopivaksi. Heikohkon reisituen lisäksi miedosti muotoiltu istuin ei anna kaikille vartalomalleille aivan parasta sivuttaistukea.
Selkänojan kaltevuussäädöllä varustettu takaistuin on etuistuimien tapaan miedosti muotoiltu, joten sille sopii kelvollisesti kolmekin matkustajaa. Matala keskitunneli ei häiritse merkittävästi keskipaikkalaisen jalkojen asettelua.
Nykyisellään Korandosta on nelivedon lisäksi myös etuvetoversio, ja moottoriksi saa sekä 1,5-litraisen bensiinikoneen että 1,6-litraisen dieselin – niistä molempia piristetään turbolla.
Koeajossa ollut 1,6-litrainen turbodiesel ei ole varsinainen ohjus, mutta kulkupuoli riittää normaaliliikenteeseen, vaikka mitään varsinaista voimantunnetta ei tulekaan. SsangYong ei ilmoita autolle 0–100 km/h -kiihtyvyyttä, mutta perstuntumalla nykymalli kiihtyy edeltäjäänsä verrattuna useamman sekunnin verkkaisemmin. Joidenkin lähteiden mukaan paikaltaan lähdettäessä satasen nopeus saavutetaan 12 sekunnissa.
Automaattivaihteiston yhteydessä saa samalla kytkimellä, millä nelivedon kytkin lukitaan, valittua kolme erilaista ajoasetusta: normal, sport ja winter. Normal-asetus on helppo mieltää perusasetukseksi. Winter-asetuksella liikkeellelähdöt tapahtuvat kakkosvaihteella, millä ei oikeastaan ole nelivedon yhteydessä merkitystä, sillä pito riittää hyvin liukkaammillakin kelillä, mutta etuvetoisen kohdalla tästä on varmasti apua.
Laajennetun tavaratilan saa siirrettävän välipohjan avulla tasaiseksi. Perusmuotoisen kontin tilavuus on 551 litraa, mikä on varsin riittävä.
Sähköisesti toimiva takaluukku on lisävaruste (+ 1 428 euroa), joka tulee yhdessä avaimettoman käytön kanssa. Sen saa vain automaattivaihteiston yhteydessä.
Momentinmuuntimella varustettu Aisinin 6-portainen automaattivaihteisto toimii moitteetta, ja sitä voi ohjata myös manuaalisesti.
Sportin on tarkoitus olla nimensä mukaisesti urheilullinen valinta, mutta ainakaan koeajossa olleen 1,6-litraisen dieselin kohdalla sport-asetus ei tuntunut tuovan suurempaa muutosta kuin siihen, että pienemmät vaihteet pysyivät pidempään päällä.
Hyvät tilat
Korandon uusi sisäilme on piristävästi erialinen kuin aiemmin. Materiaalivalinnat ja niiden värit ovat tavanomaisempaan harmauteen verrattuna onnistunut sekoitus, ja kaikki näyttää olevan kohdillaan. Ovet avautuvat reilusti, ja istuimille pääsee ja niiltä pääsee pois helposti. Etuistuimen lesti on varsin sopiva kompromissi, ja penkki sopii mainiosti erikaliiberisille istujille. Tai sanotaan niin, että solakat saattavat kaivata jämäkämpää sivuttaistukea, mutta toisaalta istuin ei paina pulskempaakaan matkaajaa.
Myös takaistuimelle pääsee helposti, ja istuma-asentoa voi hienosäätää selkänojan kaltevuussäädöllä. Takaistuin ansaitsee kiitosta myös siitä, että keskitunneli on matala, joten se ei häiritse merkittävästi keskipaikalla matkaavan jalkojen asettelua.
Edeltäjäänsä verrattuna Korando on kasvanut varsin tuntuvasti ainakin tiloiltaan. Tilaa on hyvin tarjolla niin matkustamossa kuin tavaratilassakin. Kokonaisuudessaan Korando on tilojen ja toiminnan puolesta helposti lähestyttävä ja varsin yllätyksetön SUV.
Automaattivaihteistossa on kolme ajoasetusta: normal, sport ja winter, jotka valitaan keskikonsolin kiertokytkimellä. Samalla kytkimellä saa lukittua nelivetokytkimen aina nopeuteen 40 km/h saakka.
Kosketusnäyttö tottelee koskettelua hieman verkkaisesti, vaikka kirkaslasinen näyttö onkin selkeä ja tyylikkään näköinen.
Jousitusmukavuus on parantunut edeltäjään verrattuna, vaikka edelleen ollaan siinä rajalla, onko jousitus pintakova vai ei. Peräkkäiset pienet epätasaisuudet eivät vielä saa koria ravistamaan yhtä paljon kuin edeltäjässä, mutta hieman suuremmissa vauriokohdissa tulee toisinaan pieniä peräkkäisiä tärähdyksiä.
Voisikin arvella, että 17-tuumainen vakiorengaskoko, joka koeajoautossakin oli, sopii Korandoon mukavuusmielessä paremmin kuin tuumaa tai kahta suuremmat renkaat. Kyseessähän ei ole mikään sportti edes suorituskyvyn osalta.
Etuvetoinen perusluonne tuntuu tiukemmissa kaarteissa lievänä aliohjaavuutena, jos kaarteen yrittää ajaa mahdollisimman nopeasti. Verkkaisemmalla ajotahdilla käytös on neutraalia myös soralla, ja neliveto yhtyy leikkiin sopivalla aktiivisuudella.
Takaluukun automaattiavaus
Muutama toiminto saa hieman pyyhkeitä. Ensimmäinen on sadetunnistin, joka yltyy miedollakin tihkusateella hetken päästä pyyhkimään lasia täydellä nopeudella. Tämän kanssa oppii toki elämään, mutta säädettävän tihkukytkimen kanssa pyyhinviikseä ei tarvitsisi räplätä yhtä paljon kuin tunnistimen kanssa.
Koeajoautossa oli lisävarusteena avaimeton käyttö, joka tuo tullessaan sähkötoimisen takaluukun. Takaluukussa on toiminto, joka yllätti koeajajan muutamaan otteeseen, kun hän jäi puhumaan puhelua auton läheisyyteen ennen liikkeellelähtöä. Takaluukku nimittäin aukeaa sepposen selälleen automaattisesti, kun järjestelmä tunnistaa, että avaimet ovat auton takanurkan läheisyydessä viitisen sekuntia.
Kaupasta kädet täynnä ostoskasseja tullessa toiminto on näppärä, kun ei tarvitse tehdä elettäkään luukun avaamiseksi. Normaalisti autolle mentäessä luukku ei aukeillut omia aikojaan.
Kolmas pientä pähkäilyä aiheuttanut ominaisuus löytyi multimedialaitteistosta. Äänensävyjen säätäminen tehdään valikosta eri kautta, jos valittuna on radion sijaan esimerkiksi bluetooth-musiikkilähde.
Korandon varustelu on varsin kattava sekä turvallisuus- että mukavuusvarusteiden osalta. Koeajettu versio maksaa ilman lisävarusteita 32 000 euroa, ja halvimmillaan manuaalivaihteistolla varustetun etuvetoisen bensaversion saa 22 000 eurolla. Se tekee viiden vuoden/100 000 kilometrin takuulla varustetusta SUV-mallista kiinnostavan vaihtoehdon luokassaan.↔
Oskari Pentti
SsangYong Korando D1.6 4WD 6AT Quartz
Moottori
R4, turbo, 1597 cm3, 100 kW (136 hv)/4000 r/min, 324 Nm/1500−2500 r/min
Huippunopeus
181 km/h
Kulutus
6,5 l/100 km, diesel
CO2-päästöt
171 g/km
Voimansiirto
A6, neliveto
Mitat
p. 4450, l. 1870, k. 1620 mm, akseliväli 2675 mm, maavara 180 mm, omamassa 1625 kg, kantavuus 625 kg, vetomassa 2000/750 kg, tavaratila 551−1248 l, tankki 47 l
Hinta
31 990 euroa, koeajoauto 35 613 euroa (2019)
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Lisää ominaisuuksia, enemmän teknologiaa, enemmän käytännöllisyyttä: Audi Q3 -malli päivittyy
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tällainen on uusi Jeep Compass - hybridinä ja täyssähkönä
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Kia PV5 Cargo nyt saatavilla kolmen istuttavalla ohjaamolla
Apple Music tulossa yli kahteen miljoonaan Volvo -autoon - jopa kolmen kuukauden tilaus maksutta
Uusi Dacia Striker: Kolmen korimallin parhaat puolet samassa paketissa
Ajokortin ikäpoikkeusluvan myöntämisen perusteet muuttuivat
Bentleyn uudelle mallisarjalle nimi
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Koeajossa Škoda Superb Combi: Pitkälle sähköisesti
Koeajossa BYD Sealion: Vahva haastaja
Koeajossa Kia EV3: Mailerin ainekset
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Trianglen uusi Solstice-sarja
Tanskalaisen ikonin paluu
Striimeri ilman dacia
Täydellinen kesäkaiutin
Dynaudion i-Confidence
Monitor Audiolta kolme 4G-kaiutinta
Dynaudio ulos USA:sta?
Langalla tai ilman
Nauvosta löytyi unelmien merellinen mökki: "Ihastelin suu auki maisemia"
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Lisää ominaisuuksia, enemmän teknologiaa, enemmän käytännöllisyyttä: Audi Q3 -malli päivittyy
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tällainen on uusi Jeep Compass - hybridinä ja täyssähkönä
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Kia PV5 Cargo nyt saatavilla kolmen istuttavalla ohjaamolla
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Lisää ominaisuuksia, enemmän teknologiaa, enemmän käytännöllisyyttä: Audi Q3 -malli päivittyy
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tällainen on uusi Jeep Compass - hybridinä ja täyssähkönä
Kia PV5 Cargo nyt saatavilla kolmen istuttavalla ohjaamolla
Apple Music tulossa yli kahteen miljoonaan Volvo -autoon - jopa kolmen kuukauden tilaus maksutta
Uusi Dacia Striker: Kolmen korimallin parhaat puolet samassa paketissa
Ajokortin ikäpoikkeusluvan myöntämisen perusteet muuttuivat
Bentleyn uudelle mallisarjalle nimi
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
Käytettyjen autojen myynti kääntyi laskuun
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Halpisrengas voi tulla kalliiksi
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Tällainen on kolmannen sukupolven Audi Q7
Kian kompaktilla sähköautolla jopa 453 kilometrin range – eikä hintakaan huimaa
XPENG X9 saavutti kaksoisvoiton maailman suurimmassa sähköautotestissä
Autolla etelään kesällä? Asiantuntijan vinkit turvalliseen ajamiseen Euroopassa
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
Kia PV5 Passenger -mallisto laajentuu 7-paikkaiseksi – auton hinta enintään 49 990 €
Valmistaudu kesän automatkoille: nämä seitsemän tarkistusta parantavat turvallisuutta
Spontaani yöpymishetki: uusi Camping-paketti muuttaa ID. Buzzin joustavaksi retkeilyautoksi
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL