Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Tuulilasinpyyhkijöiden kunto kannattaa tarkistaa ja kuluneet sulat vaihtaa ennen syksyn sateita ja pimeitä ajokelejä. Autoklinikan vuonna 2024 teettämän kyselyn mukaan vain noin kolme viidestä autoilijasta oli vaihtanut autonsa tuulilasinpyyhkijät vuoden sisällä. Joka kymmenes vastaaja ei ollut vaihtanut niitä koskaan.
Syyssateet, lisääntyvä pimeys sekä tuulilasille kertyvät puiden lehdet asettavat tuulilasinpyyhkijät koetukselle. Kuluneet sulat voivat jättää lasiin raitoja ja heikentää näkyvyyttä merkittävästi. Tämä voi aiheuttaa vaaratilanteita etenkin pimeällä ja sateisella säällä.
Autoklinikan tuulilasikouluttaja Ken Silvander muistuttaa, että tuulilasinpyyhkijät suositellaan vaihtamaan vähintään kerran vuodessa tai aina, kun niiden pyyhintäteho on selvästi heikentynyt. Paljon ajavan autoilijan kannattaa tarkistaa pyyhkijöiden kunto tätäkin useammin.
– Pyyhkijänsulkien kunto on tärkeää tarkistaa ennen syksyä. Jos sulat jättävät lasiin raitoja, pitävät poikkeavaa ääntä tai eivät liiku tasaisesti, niiden vaihtamista ei kannata lykätä. Hyvä näkyvyys on liikenneturvallisuuden perusedellytys, Silvander muistuttaa.
Pyyhkijänsulkien vaihtotarpeen voi tunnistaa seuraavista merkeistä:
- Äänet: Jos pyyhkijät kitisevät tai niistä kuuluu lasin pintaa naarmuttava ääni, sulat ovat todennäköisesti kuluneet ja ne on syytä vaihtaa.
- Kunto: Jos pyyhkijöiden kumiosissa näkyy halkeamia tai repeämiä, ne eivät enää puhdista tuulilasia tehokkaasti.
- Suorituskyky: Jos lasiin jää raitoja tai pyyhkijät liikkuvat epätasaisesti tuulilasin pinnalla, niiden materiaali on todennäköisesti menettänyt kimmoisuutensa.
Kiveniskemän korjaaminen ajoissa säästää ympäristöä
Tuulilasinpyyhkijöiden tarkastuksen yhteydessä kannattaa varmistaa myös tuulilasin kunto. Tuulilasin halkeama tekee pimeällä ajamisesta vaarallista, koska vastaantulijoiden ajovalot heijastuvat halkeamasta ja voivat sokaista herkästi kuljettajan.
Lisäksi pieni vaurio lasissa voi laajentua halkeamaksi esimerkiksi lämpötilanvaihtelun tai ajon aikana syntyvän tärinän seurauksena. Tällöin korjaamisen sijasta koko tuulilasi voidaan joutua vaihtamaan.
Tuulilasin vaihdon ympäristökuorma on huomattavasti korjausta suurempi: vaihdon hiilijalanjälki on yli 40-kertainen kiveniskemän korjaamiseen verrattuna. Vaurion korjauttaminen ajoissa voi siten säästää sekä kustannuksia että ympäristöä.
– Kun kiveniskemä korjataan ennen kuin se ehtii laajentua, tuulilasin käyttöikää voidaan pidentää. Korjaaminen on nopea ja ympäristön kannalta vastuullinen vaihtoehto koko lasin vaihtamiselle, Silvander toteaa.
Autoklinikka järjestää jälleen korjaamoillaan ympäri Suomen 31.8.–6.9.2026 Kiveniskemäfestarit. Viikon aikana Autoklinikka lahjoittaa jokaisesta korjatusta tuulilasista 2 euroa WWF:lle.
Kyselyn toteutti Syno International Omnibus-tutkimuksena 12.–16. tammikuuta 2024. Kyselyyn vastasi verkossa 1 000 yli 18-vuotiasta suomalaista. Otos on väestöä demografisesti edustava.
Autobild / Autoklinikka
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
Kallis polttoaine näkyy vaihtoautokaupassa
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Mezen uusi ARTA
Estelonin päivitetty Forza
Puutalokoti Pietarsaaressa palasi 1950-luvulle
Wharfedalen neljä uutta subwooferia
Uusi Yamaha R200A
Devialetin ultimaatti haamu
Gold Noten edullinen kuulokevahvistin
Sisustussuunnittelija Seija Strand: ”Harvalla on varaa toteuttaa sisustusunelmat kerralla”
Passiivilinjalähde Sveitsistä
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
Kallis polttoaine näkyy vaihtoautokaupassa
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Suomalaisten ajonäkö testattu – lähes joka kuudes kuski näki huonosti tai tyydyttävästi
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL