Autoliiton latausverkostolle uusi yhteistyökumppani
Autoliiton latausverkosto on kasvanut maantieteellisesti kattavaksi ja uusi suomalainen latausoperaattori Faast tarjoaa jatkossa suurteholatausta Autoliiton latausasiakkaille.
Sähköautojen osuudet uusien autojen rekisteröinneissä sekä käytettynä maahantuoduissa ovat jatkaneet selvää kasvuaan tarjonnan lisääntyessä, ominaisuuksien parantuessa ja hintojen alentuessa. Latausverkostot ovat samalla laajentuneet erityisesti suurteho- ja pikalatausasemilla.
Liikenteen sähköistymisen kehitys on ollut voimakasta, ja jo joka toinen Suomessa vuonna 2024 rekisteröidystä uudesta henkilöautosta oli ladattava. Sama pätee käytettynä maahantuotuihin henkilöautoihin, joista kolmannes oli täyssähköautoja ja ladattavat hybridit mukaan lukien ladattavien autojen osuus oli jo 77 %. Sähköautojen suosion kasvuun ovat vaikuttaneet autojen ominaisuuksien jatkuva parantuminen, edullisempiin hintaluokkiin esitellyt uudet sähköautot sekä kasvanut tietoisuus sähköautojen edullisista käyttökustannuksista.
Samaan aikaan julkinen latausverkosto on Suomessa laajentunut. Kasvua on tapahtunut erityisesti suurteho- tai pikalatauspisteiden määrässä ja maantieteellisessä kattavuudessa. Autoliiton sähköautojen latausverkosto kattaa nyt lähes koko Suomen 26 latausasemalla ja 96 latauspisteellä.
Parantaakseen edelleen palvelutasoaan Autoliiton latausliiketoiminnasta vastaava yhtiö AL-lataus Oy, on solminut yhteistyösopimuksen uuden suomalaisen latausyhtiön, Faast Point Oy:n, kanssa. Faast tuottaa autoilijoille suurteholatausta, jossa jokaisella latauspisteellä on aina taattu 150 kW:n vähimmäisteho.
Faastin ensimmäinen latausasema on avattu Joroisiin Jari-Pekka-liikenneasemalle. Yhtiön tavoitteena on avata uusia asemia eri puolelle Suomea – muun muassa pääkaupunkiseudulle ja valtateiden varsille. Vuosien 2025–2026 aikana tavoitteena on kasvattaa ketjua 20–30 asemalla. Yhteistyösopimuksen kautta Autoliiton latausasiakkaat voivat jatkossa asioida myös Faastin latausasemilla ja ladatessaan he saavat samansuuruisen jäsenedun (10 snt/kWh alennus Faastin peruslataushinnasta) kuin mitä Autoliiton latausasemilla annetaan.
Koska Autoliiton ja Faastin latausverkostot ovat molemmat osa koko Suomen ja Euroopan kattavaa Connected to Virta Network -verkostoa ja ne operoivat latauspalveluitaan Virta teknologia-alustalla, yhteistyö ja asiakaskokemus on molempien latausasemilla saumatonta.
”Yhteistyö Faastin kanssa tarjoaa latausasiakkaillemme lisää verkostokattavuutta sekä mahdollisuuden suurteholataukseen. Faastin latausverkosto asettuu mukavasti suurempien liikenneyhteyksien varrelle ja päällekkäisyys Autoliiton latausverkoston kanssa on vähäistä.”, AL-lataus Oy:n toimitusjohtaja Niila Rajala kertoo.
”Yhteistyö Autoliiton latausverkoston kanssa on meille luontevaa, sillä latausverkostomme täydentävät toisiaan, latauspalvelumme kohdistuvat eri teholuokkiin ja toimimme molemmat samassa Connected to Virta Network-verkostossa”, Faast Point Oy:n operatiivinen johtaja Heikki Hintikka toteaa.
AutoBild / Autoliitto
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Tutkimus: Suomalaiset valmiita hyväksymään käytettyjen autojen määräaikaisen virhevastuun – selkeämpi suoja ja edullisempi hinta ratkaisevat
Drivalia kysyi ilman käsiä ajamisesta: Nuoret ja hyvätuloiset jo valmiita – luotettavuus arveluttaa lähes kaikkia
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Muotoilija ja puuseppä Ville Auvisen koti on neliöitään suurempi
Maalaistalo Maskussa muuttui unelmien kodiksi
Lab 12:sta uusi virtakaapeli
Rega lähtökuopissa
Arendal Sound mustana
Hallittua suuntaavuutta
Paluu juurille
Monipuolinen riaa-aste
Mulidine Hildegard
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Tutkimus: Suomalaiset valmiita hyväksymään käytettyjen autojen määräaikaisen virhevastuun – selkeämpi suoja ja edullisempi hinta ratkaisevat
Drivalia kysyi ilman käsiä ajamisesta: Nuoret ja hyvätuloiset jo valmiita – luotettavuus arveluttaa lähes kaikkia
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Tutkimus: Suomalaiset valmiita hyväksymään käytettyjen autojen määräaikaisen virhevastuun – selkeämpi suoja ja edullisempi hinta ratkaisevat
Drivalia kysyi ilman käsiä ajamisesta: Nuoret ja hyvätuloiset jo valmiita – luotettavuus arveluttaa lähes kaikkia
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Koeajossa Suzuki e Vitara: Jatkuvaa nelivetoa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL