Nissan Pulsar NISMO -konseptiauton jousitus on säädetty uusiksi kilparadoilla koeteltuihin asetuksiin.
Kovan näköinen urheiluauto: Voi tulla jo pian tuotantoon?
Nissan Pulsar NISMO -konseptiauto sai maailman ensiesittelynsä Pariisin autonäyttelyssä. Monet konseptin yksityiskohdista ovat saaneet inspiraationsa kilparadoilta.
Nissanin tavoitteena on tuoda NISMO-filosofia mahdollisimman laajan yleisön ulottuville, ja Pariisin autonäyttelyssä ensiesittelynsä saava Pulsar NISMO -konsepti on merkittävä edistysaskel tähän suuntaan.
Pulsar NISMO -konseptin tunnistaa NISMOn tavaramerkiksi muodostuneesta, sivuille alaspäin kaartuvasta etupuskurista, normaalia suuremmista ilmanottoaukoista sekä näyttävistä jarrujen tuuletusaukoista.
Myös syvemmät helmalevikkeet, matalampi ajokorkeus ja 19 tuuman viisipuolaiset kevytmetallivanteet 235/35 R19 -koon renkain korostavat Pulsarin muotoja.
Diffuusorityyppinen takapuskuri ja keskelle sijoitettu kaksoispakoputki lisäävät kilpa-automaista vaikutelmaa.
Konseptin urheilullisiin yksityiskohtiin kuuluvat myös hiilikuituinen takaspoileri, entistä muhkeammat pyöräkotelot ja tummennetut peruutusvalot.
Tummennettujen sivuikkunoiden kromatut kehyslistat ja NISMOlle tunnusomaiset ovipeilien punaiset hiilikuitukuoret tuovat uudelle konseptille tuoretta ja sporttista ilmettä.
Alcantara-verhoillut urheiluistuimet, sporttinen kolmipuolainen ohjauspyörä ja kevytmetallipolkimet jatkavat urheilullista linjaa Pulsar NISMO -konseptin sisätiloissa.
Pulsar NISMO -konseptiauton jousitus on säädetty uusiksi kilparadoilla koeteltuihin asetuksiin. NISMOssa on tuotanto-Pulsaria matalampi alusta, jossa jousien ja iskunvaimentimien säädöt on optimoitu urheilullisiksi.
Samalla ohjausvasteesta tehtiin nopeampi. Lisätietoja Pulsar NISMOsta annetaan myöhemmin.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Autoilun edellytykset on turvattava Suomessa
Vesiliirto voi yllättää märällä tiellä – näin pienennät riskiä
Ajoneuvojen kierrätys kasvussa - ennätyslukemiin silti vielä matkaa
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Autoliiton Auton Päivä tuo autoalan osaamisen, kaluston ja historian yhteen Kangasalla
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
McIntosh CS7500 AC
Aalto-harrastajan houkutteleva haaste: Miten sisustaa viuhkan muotoinen asunto?
Pro-Jectin uusi BT-levysoitin
iFin uusi kannettava
1930-luvun huvilasta kunnostettiin huvilakaupungin helmi
Emotivaa pinottuna
Rotelilta kaiutin
PureAudioProjectin baffeli Voxativ-diskantilla
Karin ja Simon matkustavat suveksi Suomeen ja saaristoon
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Autoilun edellytykset on turvattava Suomessa
Vesiliirto voi yllättää märällä tiellä – näin pienennät riskiä
Ajoneuvojen kierrätys kasvussa - ennätyslukemiin silti vielä matkaa
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Autoliiton Auton Päivä tuo autoalan osaamisen, kaluston ja historian yhteen Kangasalla
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Autoilun edellytykset on turvattava Suomessa
Vesiliirto voi yllättää märällä tiellä – näin pienennät riskiä
Ajoneuvojen kierrätys kasvussa - ennätyslukemiin silti vielä matkaa
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Autoliiton Auton Päivä tuo autoalan osaamisen, kaluston ja historian yhteen Kangasalla
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Henkilöautojen ensirekisteröinnit elokuussa hieman plussalla
Näin lakimuutos uudistaa taksialaa
Vain kolme viidestä autoilijasta vaihtaa pyyhkijänsulat vuosittain
Hyundai Santa Fen mallipäivitys lisää merkittävästi vetokykyä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Kia Seltos saapuu Suomeen – tässä hinnat
Rengasasiantuntija kumoaa kolme sitkeää myyttiä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Toyota juhlistaa Corollan 60-vuotista taivalta ainutlaatuisilla erikoismalleilla
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Mercedeksen uuden C-sarjan hiilijalanjälki kutistuu rajusti
Volkswagenin uuden sähköisen SUV-mallin, ID. Crossin, myynti on alkanut
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Jaguar paljastaa Type 01 mallin sisätilat
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL