Mercedes-Benzin uusi A-sarja nyt Suomessa
Uudenkaupungin autotehtaan tuotteeksi jossakin vaiheessa tuleva uusi A-sarjalainen on saapunut Suomen Mercedes-Benz-liikkeisiin. Uutuus on kehittynyt merkittävästi edeltäjästään, ja se osaa myös puhua.
Edeltäjäänsä verrattuna A-sarjalaisen akseliväli on pidentynyt kolme senttiä, ja auto on kolmannen sukupolven mallia 11,5 senttiä pidempi. Kasvaneet ulkomitat on hyödynnetty sisätiloissa. Sekä hartia- että kyynärtilaa on aiempaa enemmän. Hyvä ajoasento löytyy luontevasti, ja ohjauspyörän säädöt ovat esimerkillisen laajat.
Korin muotokin sen kertoo: takaoviaukko on hiukan matala. Kengät mahtuvat etuistuimen alle. Pääntilaa on reilusti, mutta penkillä istutaan ilman reisitukea polvet koukussa. Iso keskikonsoli haittaa keskipaikan käyttöä, ja parhaimmillaan takapenkki onkin kahden hengen kuormalla.
Kojelauta on jaettu kahteen vaakatasoiseen alueeseen. Alaosa näyttää kelluvan muun kojelaudan edessä, ja siihen on sijoitettu turbiineja muistuttavat näyttävät ilmansuuttimet.
Ylemmälle tasolle sijoittuvat E- ja S-sarjoista aiemmin tuttu mittaristo- ja infotainmentnäyttö Widescreen Cockpit. Se on saatavana kolmena eri kokoversiona: uudet näytöt ovat etenkin suurimpina versioina edustavat tässä autoluokassa.
Ohjaamokokonaisuus on muutenkin laadukas – uusi A-sarja ei pyri kilpailemaan edullisten pikkuautojen kanssa, vaan se tähyää selkeästi ryhmän huipulle.
Uusi A-sarja on Mercedes-Benzin ensimmäinen malli, johon tulee täysin uusi MBUX-multimediajärjestelmä.
Hey Mercedes
A-sarjassa on vakiona uusi, tekoälyyn ja oppimiseen perustuva MBUX-multimedialiittymä, jonka kuljettaja voi yksilöidä ja räätälöidä itselleen parhaiten sopivaksi. MBUX (Mercedes-Benz User Experience) mullistaa autojen käyttöliittymät ja mahdollistaa kuljettajan, matkustajien ja ajoneuvon entistä paremman keskinäisen liitettävyyden ja kommunikoinnin.
MBUX on varustettu puheentunnistuksella, joka aktivoidaan sanoilla ”Hey Mercedes” tai painamalla ohjauspyörän kytkimestä. MBUX kykenee myös oppimaan ja omaksumaan käyttäjänsä tapoja ja tottumuksia ja tekemään niiden perusteella personoituja ehdotuksia kuljettajalle.
A-sarja tulee alkuvaiheessa tarjolle kahtena bensiini- ja yhtenä dieselmoottorisena vaihtoehtona. Uudessa 1,4-litraisessa M 282 moottorissa (A 200) hyödynnetään 2. ja 3. sylinterin lepuutustoimintoa 7G-DCT-automaattivaihteiston yhteydessä. Molemmissa bensiinimoottoreissa on vakiovarusteena hiukkassuodatin ja uudessa 1,5-litraisessa dieselmoottorissa vastaavasti SCR-katalysaattori ja hiukkassuodatin.
A-sarjan hinnat alkavat 180 d A -dieselmallin 31 645 eurosta. 200-bensiinimalli maksaa manuaalivaihteisena reilut 34 000 euroa ja automaattina 1 200 euroa enemmän.
Tavaratila on 370 litran suuruinen – 29 litraa suurempi kuin edellisessä mallisarjassa.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Cayin Jazz 70
Silent Angelin uusi monitoimilaite
Matrix Audion usb-kytkin
Elac nostalgisena
Canorin uusi linja
Kaiutinkontrollia Italiasta
Trianglen uusi hyllykaiutin
Uniikki ullakkoasunto hurmasi avaruudellaan ja valoisuudellaan
Focal Mu-so Hekla
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
Autojen ensirekisteröinnit selvässä kasvussa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Tällainen on täysin uusi Hyundai Bayon
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL