Oletko haikaillut vanhan ajan palvelutankkausta? Nyt se on palannut!
Energiayhtiö St1 on tuonut ainutlaatuisen palvelutankkauskonseptin vahvistuneeseen keltaiseen jakeluasemaverkostoonsa. Ensimmäiset koulutetut palvelumestarit aloittivat asiakkaiden henkilökohtaisen palvelun 16:lla pääkaupunkiseudun Shell-asemalla maanantaina. Palvelu laajenee maanlaajuiseksi vielä tänä vuonna.
St1 on kehittänyt yhteistyössä kauppiaidensa kanssa henkilökohtaisen palvelun, joka tukeutuu yhtiön perinteisiin, eri maiden mittarikenttäpalvelun parhaisiin paloihin ja ennen kaikkea autoilijoiden toiveisiin ja tarpeisiin. St1 tuo palvelutankkauksen tänä vuonna neljässä erässä lähes 60 Shell-asemalle, joiden kauppiaat palkkaavat kaikkiaan noin 120 uutta palvelumestaria.
Koulutetut palvelumestarit tarkistavat ja täyttävät palvelutankkauksen yhteydessä asiakkaan jokapäiväisen autoilun sujumiseen liittyvät tarpeet, kuten esimerkiksi pesunesteet ja öljyt. Tyytyväinen asiakas voi halutessaan maksaa yhden euron saamastaan palvelusta.
– St1:llä on alan kehityksen myötä laajin automaattiasemien verkosto Pohjoismaissa. Automaattiasemien suuri määrä ei kuitenkaan vähennä erilaisten autoiluun liittyvien palvelujen tarvetta. Asiakaskokemuksessa henkilökohtaisen palvelun laatu on korostunut entisestään ja siihen tarpeeseen vastaamme uudella palvelutankkauskonseptilla”, toteaa myyntijohtaja Mikko Reinekari St1 Oy:stä.
– Palvelutankkaus on vahva asiakaslähtöinen kilpailuetu ja odotammekin, että yhä useampi autoilija valitsee jatkossa palveluaseman, Reinekari jatkaa.
Shell-kauppias Henri Leinonen uskoo vahvasti palvelutankkaukseen ja hän on palkannut 18 uutta palvelumestaria. – Yhdeksästä asemastani viisi on mukana jo ensimmäisessä aallossa ja loput neljä saavat koulutetut palvelumestarit lokakuussa. Haluamme erottautua kilpailijoista ja tarjota kasvavalle asiakaskunnallemme entistä parempaa palvelua, Leinonen toteaa.
St1-ketjunkin asiakkaat pääsevät nauttimaan uudenlaisesta palvelusta, sillä tämän vuoden lopussa St1-korteilla voi maksaa myös kaikilla Shell-ketjun asemilla. Ensi kesänä molempien keltaisten ketjujen kortit käyvät täysin ristiin, eli niillä voi tankata kaikilla yhtiön asemilla Suomessa. St1- ja Shell verkostojen tankkauspaikkojen määrä on Suomessa yhteensä lähes 600.
Ensimmäiset Shell Palvelutankkaus -asemat 19.9.2011:
Espoo: Haukilahti, Suomenoja, Vallikallio
Helsinki: Etelä-Haaga, Herttoniemi, Itäkeskus, Konala, Kruununhaka, Käpylä, Lauttasaari, Myllypuro, Pukinmäki, Tullinpuomi
Vantaa: Ala-Tikkurila, Mikkola, Ruskeasanta
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Magico A3 uudistuu
Nagran uusi päätevahvistin
Koti ja keittiön erikoislehti Nautiskelijan juhlaherkut on ilmestynyt!
Puhdas putkiesivahvistin mosfeteilla
Muotoilija ja puuseppä Ville Auvisen koti on neliöitään suurempi
Maalaistalo Maskussa muuttui unelmien kodiksi
Lab 12:sta uusi virtakaapeli
Arendal Sound mustana
Paluu juurille
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Vuoden Auto Suomessa 2027 - ehdokaslistalla 54 autouutuutta
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
Autojen ensirekisteröinnit selvässä kasvussa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Tällainen on täysin uusi Hyundai Bayon
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL