Wartburg 311 Coupé (lue: Hardtop) on mallin kauneimpia erikoispainoksia. Niitä oli tavallisten DDR:n kansalaisten turha edes haaveilla saavansa.
Wartburgin erikoismallit: Rajulla vauhdilla katoava laji!
DDR:n autot ovat vajaat 30 vuotta Berliinin muurin murtumisen jälkeen keräilyautoja, mutta sekä vakio- että erikoismallien määrät ovat huvenneet muutamassa vuodessa suhteellisesti olemattomiin, kuten oheinen käyrästö osoittaa.
Näissä kuvissa esiintyy kolme Wartburgin 1950-60 -luvun erikoismallia, joita ei juurikaan aikoinaan nähty Suomessa, autonäyttelyitä lukuun ottamatta.
Kaunis 2-ovinen Hardtop on siis virallisesti 311 Coupé, koska Saksassa hardtop on jostain syystä tuntematon käsite siitäkin huolimatta, ettei coupé voi olla ilman B-pilareita.
Avo-Wartburg lienee kaikkein tavoitelluin merkkinsä edustaja.
Avoversio on ehkä puhdaslinjaisin, mutta myös 311 Camping-Limousine -farmari näköalaikkunoineen oli Dresdenissä sijainneen maineikkaan, entisen Gläser-erikoiskoritehtaan tuotantoa.
Wartburg 311 Camping-Limousine on Vista-ikkunoineen sangen erikoinen luomus.
Nämä olivat varmasti kauneimmat Wartburgit. Kaikkiaan Wartburgien määrä maailmalla on jo 2000-luvun alusta huhuttu olevan maailmalla hurjassa laskussa, mutta nykytodellisuuden voinee havaita oheisista käyristä.
Statistiikka puhuu karua kieltään: Wartburgien (ja Trabantien) määrä Saksassa on romahtanut DDR:n kaatumisen jälkeisten noin 30 vuoden kuluessa.
Sivuston mukaan Suomen, jopa maailman laajin tietokanta liittyen muun muassa Wartburgiin löytyy täältä: www.warreteam.com/
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Lumin N1 -verkkokeskitin
Marantzin uusi monitoimilaite
Nata Salmela: ”Viherkasvit viihtyvät tässä kodissa yhtä hyvin kuin minä”
Sisustussuunnittelija Seija Strand: ”Harvalla on varaa toteuttaa sisustusunelmat kerralla”
Passiivilinjalähde Sveitsistä
Piirikunnan uudet Purot
Final Audion lippulaivat keräilijälle
Canorin uusi linja
Mulidine Hildegard
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
FOKUS MEDIA
Lumin N1 -verkkokeskitin
Marantzin uusi monitoimilaite
Nata Salmela: ”Viherkasvit viihtyvät tässä kodissa yhtä hyvin kuin minä”
Sisustussuunnittelija Seija Strand: ”Harvalla on varaa toteuttaa sisustusunelmat kerralla”
Passiivilinjalähde Sveitsistä
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
Kallis polttoaine näkyy vaihtoautokaupassa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL