Ford Fiestan ulkonäköä on uudistettu maltillisesti.
Oskari Pentti
Tutuksi uudistunut Ford Fiesta koeajossa
Fiesta on edelleen näppärä pikkuauto, mutta se tuntuu kokoistaan suuremmalta.
Fiestan ulkonäköä on uudistettu tavallaan maltillisesti – mutta toisaalta merkittävästi. Maltilliseksi uudistuksen tekee se, että malli on edelleen helppo tunnistaa pikaisellakin vilkaisulla, vaikka keulan ilmeessä onkin paljon Focuksesta tuttuja muotoja. Muotoilussa on merkittävää se, että Fiesta on nyt entistä tyylikkäämmän ja virtaviivaisemman näköinen.
Fiesta on venähtänyt seitsemisen senttimetriä, ja vaikka leveyttä ei ole kuin reilu senttimetri enemmän kuin edeltävässä mallissa, niin uutuus näyttää huomattavasti aiempaa leveämmän näköiseltä. Takapään ilme on keventynyt matalampien ja leveämpien takavalojen myötä. Ulkonäön osalta uusi Fiesta on edeltäjäänsä hillitympi mutta tyylikkäämpi.
Selkeät näytöt
Uusi ilme jatkuu ohjaamossa, ja kojelauta on saanut rauhallisemman ilmeen. Edes edullisimman Trend-tason versiossa keskinäyttö ei ole enää upotettuna kojelautaan muotoiltuun kyömyyn, joten se on näkyvillä aiempaa paremmin.
Titanium-varustetason koeajoautossa oli lisävarusteena Cool & Sound Pack 9, joka sisältää automaatti-ilmastoinnin ja Audio 11 -paketin, jossa on B&O Play, SYNC 3, 8-tuumainen kosketusvärinäyttö, navigaattori, kaksi usb-porttia, kymmenen kaiutinta sekä Apple CarPlay- ja Android Auto -liitettävyydet.
Ford Fiestan kojelaudan yleisilme on aiempaa rauhallisempi. Kookkaamman kosketusnäytön myötä on luovuttu monista äänentoistolaitteen painikkeista.
Oskari Pentti
Perusnäytön koko on Titanium-varustetasossa 6,5 ja Trend-varustetasossa 4,2 tuumaa – jälkimmäinen ei ole kosketusnäyttö. Isommissa kosketusnäytöissä on vähennetty painikkeiden määrä, ja myös pienimmän näytön yhteydessä painikkeet on keskitetty selkeämmin näytön ympärille.
Kosketusnäyttö toimii moitteetta, ja yleisimmin käytettäville toiminnoille on painike aina nopeasti saatavilla. Lisäplussaksi voi laskea myös sen, että lämmityslaitteen säätimet ovat erillään kosketusnäytöstä – ne ovat niin sanottua perinteistä mallia, joten niiden käyttäminen onnistuu nopeasti ilman seikkailemista valikoissa.
Mittaristo on muuttunut selkeämmäksi, kun nopeus- ja kierroslukumittaria ei ole enää koteloitu omiin kehyksiin.
Oskari Pentti
Mittariston ulkonäkö on niin ikään muuttunut huomattavasti – myös se on perinteisempänä aiempaa ”rauhallisemman” näköinen. Kokoanisuus on tavallaan oikeastaan tyylikkäästi perinteisempi.
Vahvuudet ennallaan
Hyvä ajettavuus on ollut jo pidempään yksi Fiestan vahvuuksista, ja sitä se on myös jatkossa. Jousitus on muuttunut hieman pehmeämmäksi, mutta se kantaa kuorman moitteetta ja toimii ongelmitta erilaisissa ajotilanteissa. Pehmeämmän alkujouston ansiosta tien epätasaisuudet eivät tunnu yhtä voimakkaasti ohjaamoon kuin edellismallissa. Tämä on omiaan luomaan mielikuvan, että Fiesta olisi itseään kookkaampi auto.
Lisävarusteena ollut Bang & Olufsenin äänentoistojärjestelmä on vielä omiaan lisäämään suuremman auton tuntua, sillä musiikki toistuu ihastuttavan syvällä ja paksulla äänellä. Fiesta siis tuntuu ajettaessa itseään suuremmalta, vaikka se on edelleen sama näppärästi käänneltävä pieni auto. Fiestaa on helppo komentaa taajamapyörittelyssä, eikä maantielläkään tule pikkukotteromaista tunnetta.
Ford Fiesta on edelleen helposti tunnistettavissa. Madaltunut maski ja aiempaa leveämpi alempi ilmanottomaski saavat uutuuden näyttämään edeltävää mallia leveämmältä ja matalammalta.
Oskari Pentti
Moottorin voimavarat
Koeajoauton konehuoneessa pörisi litraisen moottorin 100-hevosvoimainen versio, joka sinänsä riittää kuljettamaan Fiestan kokoista menopeliä riittävän ripeästi. Samaisesta 3-sylinterisestä moottorista on tarjolla myös 125- ja 140-hevosvoimaiset versiot. Liikkeellelähdöt vaativat tällä sataheppaisella hieman totuttelua.
Kaasua on annettava hivenen enemmän, kuin mihin on tottunut, sillä muuten moottori meinaa puutua, ja liikkeellelähtö on siksi hieman vaivalloisen tuntuista. Moottorin plussaksi on laskettava se, että suurin vääntömomentti saavutetaan jo 1 500 minuuttikierroksella, ja newtonmetrit jatkuvat samana aina käyntinopeuteen 4 400 r/min saakka.
Toinen nootin aihe ei ole oikeastaan moottorin vaan välityssuhteiden syytä. 6-portaisen manuaalin suurin pykälä on sen verran harvaan välitetty, että mäkisemmässä maastossa on usein vaihdettava yhtä pykälää pienemmälle, jos autossa on yhtään enemmän kuormaa.
Pienemmillä nopeuksilla ja vaihteilla moottorin voimavarat riittävät paremmin, ja moottorin laajan vääntöalueen ansiosta vaihtamistarve on varsin vähäinen. Moottori ei tarjoile missään vaiheessa varsinaista tehopiikkiä, sillä se on luonteeltaan tasavahva puurtaja.
Aiempaa matalammat 2-osaiset takavalot saavat Ford Fiestan näyttämään takaa aiempaa matalammalta ja kevyemmältä.
Oskari Pentti
Varusteita riittää
Varusteita on peruskäyttöön riittävästi, vaikka jokunen nyt lisävarustelistalla oleva tuote olisi ihan mukava olla vakiona. Vakionopeudensäädin, joka sisältää myös nopeudenrajoittimen, olisi matka-ajoa ajatellen oiva lisä. Nopeudenrajoitin ja kaistavahtijärjestelmä kuuluvat vakiovarustukseen kaikissa Fiestan varustetasoissa.
Vaikka ilmastointi kuuluu Fiestan vakiovarustukseen, niin nykyään sähkökäyttöisten takasivulasien puute tuntuu hieman kiusaavalta piirteeltä – ne on valittava lisävarustelistalta. Monen varusteen kohdalla on niin, että taloudellisesti on usein kannattavampaa valita sopiva varustepaketti, joka sisältää halutut varusteet.
Fiestaan onkin perusvarusteversiosta riippuen tarjolla lähes parikymmentä erisisältöistä varustepakettia. Vain ylellisimmin varusteltuun Vignale-versioon varustepaketteja on tarjolla alle kymmenen.
Titaniumissa on urheilullisemmat istuimet kuin Trend-versiossa. Myös Titaniumin istuimet ovat varsin miedosti muotoillut, mutta ne antavat hyvän tuen eivätkä paina liikaa istumalihaksia tai selkää.
Oskari Pentti
Tilatarjonta on pienelle autolle riittävä. Jos kuljettaja ei ole erityisen pitkäkinttuinen, niin täysikasvuinen aikuinen mahtuu takaistuimelle ongelmitta. Takaistuin on muotoiltu etuistuimia miedommin, mutta se antaa jonkinlaisen reisituen, joten kyytiläisetkin viihtyvät varsin hyvin pidemmälläkin matkalla.
Fiestansa sisänäköä saa räätälöityä entistä laajemmin mieleisekseen, ja erilaisia mukavuus- ja turvavarusteita voi halutessaan valita varsin laajalla skaalalla. Parkkipaikkakolhuja silmällä pitäen näppärä varuste on ovien reunasuojat, jotka tulevat suojaksi oven avaamisen yhteydessä. Niiden lisävarustehinta on sata euroa. Ajonvakautus, luistonesto, mäkilähtöavustin ja hätäjarrutusassistentti ovat peruskauraa useimmissa nykyautoissa, ja ne kuuluvat myös Fiestassa vakiovarustukseen.
Pikkuautoissa tavaratila laajenee harvemmin tasapohjaiseksi, sillä kaikki tila on käytettävä tarkoin. Kontin sivuissa on kassikoukut, mutta kunnollisia kuormansidontalenkkejä ei ole.
Oskari Pentti
Mikä miellyttää ja ärsyttää?
Miellyttää: Tuntuma. Uusi Fiesta ei tunnu pikkuautomaiselta.
Ärsyttää: Liikkeellelähdöt. Moottori vaatii hieman tavanomaista enemmän kierroksia, ettei se sammahda liikkeellelähdöissä.
Yllättää: Kokonaisuus. Kasvaneessa Fiestassa on nyt hyvin tilaa, vaikka se ei ole venähtänyt luokkaa suuremmaksi.
Yhteenveto: Fiesta on näppärä ja helposti lähestyttävä. 5-ovisena sen takapenkillekin pääsee varsin helposti, ja takatilat riittävät aikuisillekin. Ehdotonta plussaa on ajettavuus ja jousitusmukavuus pikkuautoluokassa. 3-sylinterisen moottorin voimavaratkin riittävät pääosin mainiosti.
Tähdet: 4
Ford Fiesta Titanium 1.0 EcoBoost 100 hv M6 5 ov.
Moottori: R3, turbo, 998 cm3, 74 kW (100 hv)/4500−6500 r/min, 170 Nm/1500−4400 r/min
Suorituskyky: 0−100 km/h 10,5 s, huippunopeus 183 km/h
Kulutus: 4,3 l/100 km, bensiini CO2-päästöt 97 g/km
Voimansiirto: M6, etuveto
Mitat: p. 4068 mm, l. 1756 mm, k. 1498 mm, akseliväli 2493 mm, omamassa 1163 kg, kantavuus 502 kg, perävaunumassa 1000/580 kg, tavaratila 292−1093 l, tankki 42 l
Hinta: 18 516 euroa, koeajoauto 24 276 euroa
Oskari Pentti
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
Uusia elementtejä Mazda CX-5:ssä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 6 N
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Manthey Kit Porsche 911 GT3:lle (992.2) – rataspesialisti huippuluokan aerodynamiikalla
Citroën C3 nyt myös taloudellisena C3 Hybrid -versiona
Fiskars lanseeraa uudet lumityökalut autoilijoille
Euroopassa autojen ensirekisteröinnit kasvussa – autovero romahduttanut Viron ensirekisteröinnit
Mercedes 35 hp: ensimmäisestä Mercedesistä 125 vuotta
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
Koeajossa Citroën Berlingo Van BlueHDi 130 XL EAT8: Tavarajuna
Koeajossa Volkswagen Passat Variant Elegance Business 1.5 eTSI 110 kW (150 hv) DSG: Vain farkkuna
Koeajossa BMW iX2 xDrive30: Kokoisekseen taloudellinen
Koeajossa Toyota Yaris Hybrid 130 Premiere Edition: Lisää paukkua
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Plug-in Hybrid Premiere Edition: Kiitettävästi sähköllä
Koeajossa Alfa Romeo Stelvio 2.0 Q4 AT8 Tributo Italiano: Italialainen ylistys
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
HEDD Audion uusi kartio
Regan uudet lippulaivamallit
Tyylikäs kuulokevahvistin Serbiasta
Vain 1200
Soundbarille korvaaja Kanadasta
Finalilta uusi suljettu kuuloke
Päivitys tietoihin: ALD A5
Joulu saapuu Jumon saarelle
Audio-Technican uudet avoimet kuulokkeet
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
Uusia elementtejä Mazda CX-5:ssä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 6 N
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
KOEAJOT
Koeajossa Nissan Juke DIG-T 143 4AMT N-Connecta: Täsmäpäivityksiä
Koeajossa Ford Puma 1.0 EcoBoost Hybrid Powershift 155 hv ST-Line X: Suurilla näytöillä
Koeajossa BMW 520d A xDrive Touring MHEV: Talousjohtaja
Koeajossa Mazda MX-5 RF 2.0 (184) Skyactiv-G Homura MT: Peltikatollinen
Koeajossa Citroën Berlingo Van BlueHDi 130 XL EAT8: Tavarajuna
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
LUETUINTA JUURI NYT
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusia elementtejä Mazda CX-5:ssä
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 6 N
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Manthey Kit Porsche 911 GT3:lle (992.2) – rataspesialisti huippuluokan aerodynamiikalla
Citroën C3 nyt myös taloudellisena C3 Hybrid -versiona
Fiskars lanseeraa uudet lumityökalut autoilijoille
Euroopassa autojen ensirekisteröinnit kasvussa – autovero romahduttanut Viron ensirekisteröinnit
Mercedes 35 hp: ensimmäisestä Mercedesistä 125 vuotta
Käytetyt tuontiautot vähäpäästöisempiä kuin uudet – käytettyjen rooli päästöjen vähentämisessä on tunnustettava
Liikenteessä on yli 85 000 laitonta henkilöautoa – tarkasta, onko omasi yksi niistä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Tällainen on uudistunut Dacia Jogger
Suomen suurin vaihtoautoketju menee vastavirtaan ja kääntää selkänsä Black Fridaylle
Uudistunut smart rikkoo myyntiennätyksiä
Tällä rahalla saa Mitsubishi Eclipse Cross -täyssähköauton
Citroën tuo markkinoille Suomen pienimmän, ketterimmän ja edullisimman täyssähköpakettiauton - Uusi ë-C3 Van on täällä
Käytettynä ostetun auton voi palauttaa - ja suomalaiset tykkäävät siitä
Historiallista menestystä – Volkswagen on ensimmäinen valmistaja, joka sai Kultainen ohjauspyörä -palkinnon neljälle eri mallille
Kia PV5:lle Guinnessin maailmanennätys: 693,38 km täydellä kuormalla ja yhdellä latauksella
Opel jysäyttää uuden hintapommin – Fronteran yli 400 km WLTP-toimintamatkan sähköversio alle 30 000 euron
DS N°8: 750 kilometrin täyssähköinen toimintamatka ilman välilatausta - testattu ja todennettu maantiellä
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
carVertical-kokemuksia – mitä autojen historiaraporteista oikeasti ilmenee ja mitä käyttäjät kertovat niistä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LAKI LEHTONEN
Yrittääkö auton myyjä vetäytyä vastuusta? Tunne käytetyn auton takuun ja virhevastuun erot
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI