Missä halvin bensiini?
Tankki täyteen, mutta millä hinnalla? Tässä viisi ohjetta, joiden avulla löydät halvimman polttoaineen missä ikinä kesällä liikutkin. Ero kalleimman ja halvimman vaihtoehdon välillä voi olla jopa 10 senttiä litralta.
1. Vertaa hintoja
Mainosrahoitteinen verkkopalvelu Polttoaine.net seuraa 602 aseman hintoja autoilijoiden ilmoittamien tietojen perusteella. Tietoja voi hakea paikkakunnan tai käytetyn tien perusteella. Palvelu kertoo myös 20 kalleinta tai edullisinta asemaa koko Suomessa sekä päivittäisen keskihinnan. Hintatiedot pysyvät näkyvillä viisi vuorokautta ilman uutta päivitystä – yleensä tiedot ovat korkeintaan muutaman päivän takaa.
2. Käytä laskuria
Halvinbensa.fi etsii sinulle edullisimmat asemat sijaintisi perusteella. Palvelu ottaa huomioon myös autosi kulutuksen ja ennakoidun tankkausmäärän ja kertoo lopuksi tankkauksen hinnan.
3. Osta automaatista
Koska muita tulonlähteitä ei ole, jokaisen automaattiaseman kannattaa pyrkiä mahdollisimman suureen myyntimäärään. Mikään muu ei houkuttele ostajia yhtä hyvin kuin edullinen hinta. Palveluasemat saavat valtaosan tuloistaan ravintolasta, kahvilasta ja elintarvikkeista. Polttoaineen myynnillä ei ole suurta merkitystä aseman tulokselle eikä asiakas yleensä valitse palveluasemaa polttoaineen hinnan perusteella, vaan aivan muista syistä. Hintaero automaattiasemien eduksi ei ole kuitenkaan kovin suuri, koska paikkakunnan tai tien markkinahinnan yli ei voi nykyisin mennä kuin muutamilla senteillä.
4. Suosi ulosmenoteitä
Hintavertailussa menestyvät useimmin automaattiasemat, jotka sijaitsevat vilkkaiden ulosmenoteiden varrella. Kysyntää riittää, mutta vain silloin, kun hinta on edullinen. Reitin vakiokäyttäjät osaavat seurata hintoja, ja valinnat vaikuttavat myös polttoaineen hintaan.
5. Pidä silmät auki
Polttoaineiden hintaa ja hintakehitystä voi helposti seurata asemien pyloneista ja mainostauluista. Jos vilkaiset hinnat edes silloin tällöin, pysyt kartalla hintojen kehityksestä. Öljy- ja biopolttoaineala ry (entinen Öljyalan Keskusliitto) seuraa kuluttajahintojen ja maailmanmarkkinahintojen kehitystä. Kuluttajahintatilasto päivitetään kerran kuussa. Alkuvuodesta polttoaineiden hinnat olivat hyvin alhaiset. Kesän alussa hinnat kääntyivät nousuun. Myös öljyn maailmanmarkkinahinta on nouseva.
Teksti Markku Rimpiläinen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
Autojen ensirekisteröinnit selvässä kasvussa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Koti ja keittiön erikoislehti Nautiskelijan juhlaherkut on ilmestynyt!
Puhdas putkiesivahvistin mosfeteilla
Tervetuloa Tukholmaan! Suomalaiskoti Södermalmilla luottaa pehmeään värimaailmaan
Denonin uusi Bluetooth-levysoitin
Nagran uusi päätevahvistin
Devialetin ultimaatti haamu
Itse tehdyn remontin budjetti pysyi kurissa: 1960-luvun saunamökki laajennettiin koko perheen lempipaikaksi
Mezen uusi ARTA
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
FOKUS MEDIA
Koti ja keittiön erikoislehti Nautiskelijan juhlaherkut on ilmestynyt!
Puhdas putkiesivahvistin mosfeteilla
Tervetuloa Tukholmaan! Suomalaiskoti Södermalmilla luottaa pehmeään värimaailmaan
Denonin uusi Bluetooth-levysoitin
Nagran uusi päätevahvistin
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Kia Seltos tuo sähköautojen parhaita puolia hybridiin – pian Suomeen
Toyota kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimalinjaa
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Enemmän kuin hevosvoimia: Oxfordin tutkijat ja Polestar testaavat suorituskyvyn inhimillistä kokemusta
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Uusi Volkswagen ID. Buzz Cargo pidemmällä akselivälillä – nyt myynnissä
Selkeämpi kuluttajansuoja voisi säästää käytetyn auton ostajalta jopa 800 euroa
Bentley Torcal First Edition: huolella valikoitu, värikkäästi viimeistelty
Autojen ensirekisteröinnit selvässä kasvussa
Hyundai IONIQ 3:n myynti alkaa – laaja mallisto vastaa suomalaisautoilijoiden toiveisiin
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Continentalin rengas voitti Tuulilasin kitkarengastestin: ”Ei yhtään heikkoa puolta”
Tilastot paljastavat: Sähköautoilijat palaavat nastarenkaisiin
Koeajossa Cupra Formentor VZ5: Huippumalli
Koeajossa Renault Clio: Menestystä odotettavissa
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Tällainen on täysin uusi Hyundai Bayon
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL