Ensimmäinen Peugeot-logo nähtiin vuonna 1850 ja sittemmin logoja on julkaistu yhteensä kymmenen.
Peugeot
Peugeot: 210-vuotias brändi julkisti uuden logon
Peugeot paljasti tänään 25. helmikuuta 2021 uuden logon sekä visuaalisen ilmeensä. Uudistunutta vaakunalogoa koristaa suurikokoinen leijonan pää harjaksineen.
Ensimmäinen Peugeot-logo nähtiin vuonna 1850 ja sittemmin logoja on julkaistu yhteensä kymmenen.
Jokaisessa näistä merkityksellisen roolin on saanut Peugeotin tunnukseksi muodostunut symbolinen leijona.
Tänään julkaistiin vuorossaan yhdestoista versio Peugeot-logosta, joka on ilmeeltään entistäkin virtaviivaisempi, merkkikokemusta kuvaavampi sekä elegantimpi.
Nyt käytössä olevaan, vuonna 2010 ensimmäisen kerran nähtyyn logoon tarvittiin muutos, jotta myös tuotemerkki kuvaisi Peugeotin viime vuosina läpi käymää muutosta yhä korkeatasoisemmaksi automerkiksi.
Peugeot
Nyt vuoden 2021 alussa, kun taivaanrannassa on jälleen nähtävissä uutuuksia ja kun autoalan jätti Stellantis on syntynyt, Peugeot näyttäytyy jatkossa entistäkin modernimpana ja korkeatasoisempana.
Muutos voimistaa merkin asemaa myös Suomessa ja näyttävää kasvua tekevän Peugeotin vuosi on käynnistynyt erityisen vahvasti:
Suomessa merkin uusien henkilöautojen rekisteröinnit ovat +62 % kasvussa ja markkinaosuus on noussut +1,11 prosenttiyksikköä edellisvuoteen verrattuna.
Peugeot-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Jaguar paljastaa Type 01 mallin sisätilat
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Miksi sähköauton jarrut kannattaa tarkistaa ennen syksyä?
Kia PV5 Cargo on Euroopan myydyin keskikokoinen sähköpakettiauto vuoden ensimmäisellä puoliskolla
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Merkittäviä uutuuksia tila- ja retkeilyautomarkkinoille
Kian sähköinen nelivetomallisto täydentyy EV4 AWD -mallilla
Kysely kertoo: suhtautuminen sähköautoihin jakaa eri-ikäisiä
Volkswagenilta uusi Caddy Cargo
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Koeajossa Citroën ë-C3: Hintakilpailun kärkikastia
Koeajossa Mini Aceman: Tunnelman ehdoilla
Koeajossa Audi A5: Perinteisellä kaavalla
Koeajossa Mazda 3: Riuska kevythybridi
Koeajossa Renault Rafale: Teknofriikeille
Koeajossa Kia EV6: Huoletonta kyytiä
Koeajossa Škoda Superb Combi: Pitkälle sähköisesti
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Galliumnitridivahvistin Ranskasta
Amphion aktiivisena
Laajakaistainen sähkömagneettielementti ilman jakosuodinta
Velodynen uusi 1824
Q Acousticsilta uusi lattiakaiutin
Exposuren uudet monopäätteet
Äänilähteen ja esivahvistimen väliin
Aalto-harrastajan houkutteleva haaste: Miten sisustaa viuhkan muotoinen asunto?
iFin uusi kannettava
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Jaguar paljastaa Type 01 mallin sisätilat
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Miksi sähköauton jarrut kannattaa tarkistaa ennen syksyä?
Kia PV5 Cargo on Euroopan myydyin keskikokoinen sähköpakettiauto vuoden ensimmäisellä puoliskolla
Merkittäviä uutuuksia tila- ja retkeilyautomarkkinoille
Kian sähköinen nelivetomallisto täydentyy EV4 AWD -mallilla
Kysely kertoo: suhtautuminen sähköautoihin jakaa eri-ikäisiä
Volkswagenilta uusi Caddy Cargo
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Autokaupassa merkkejä talouden elpymisestä – henkilöautojen ensirekisteröinnit 11,4 prosentin kasvussa heinäkuussa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
Volkswagenin uuden sähköisen SUV-mallin, ID. Crossin, myynti on alkanut
Tällainen on uusi Hyundai IONIQ 3
Uusi Polestar 4 SUV myyntiin syksyllä
Kian sähköinen nelivetomallisto täydentyy EV4 AWD -mallilla
Täysin uusi Mercedes-Benz GLA - enemmän toimintamatkaa ja enemmän tilaa
Uusi XPENG L03 lanseerataan Suomessa
Tällainen on uusi ID. Cross - kokoaan suurempi sähköinen SUV
Tässä on uusi Audi Q9 – myyntiin Suomessa loppukesästä
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL