Volvon jälleenmyyjäverkosto: Vahvistuu uudella toimijalla
Volvon jälleenmyyjäverkosto vahvistuu uudella toimijalla.
Volvo Car Finland vahvistaa koko Suomen kattavaa jälleenmyyjäverkostoaan uudella toimijalla, kun E. Hartikainen aloittaa valtuutettuna Volvo -jälleenmyyjänä Joensuussa. Uuden toimijan alaisuuteen siirtyvät kaikki alueen Volvo -palvelut kevään 2021 aikana. Toimintaa varten E. Hartikaisen tiloihin rakentuu myös täysin uusi konseptin mukainen Volvo -myymälä.
Jälleenmyyjävaihdoksen aikana asiakkaita palvelee alueen nykyinen Volvo -jälleenmyyjä Avain Vaunu eikä palveluihin tule katkoa.
E. Hartikaisen myyntijohtaja Teemu Hartikainen uskoo yhteistyön vahvistavan sekä nykyisiä että uusia asiakkuussuhteita.
– Olemme erittäin tyytyväisiä alkavasta yhteistyöstä Volvon kanssa ja lähdemme siihen korkein tavoittein. Volvolla on todella kilpailukykyinen ja kattava mallisto, joka tukee alueellisen markkinaosuuden kasvattamista. Pamilonkadun toimipisteeseemme avautuu kevään 2021 aikana uuden Volvo Retail Experience -konseptin mukaiset myymälä- ja korjaamotilat, ja haluamme varmistaa, että alueen nykyiset ja uudet Volvo -asiakkaat saavat ensiluokkaista palvelua myös jatkossa.
Joensuun uusi Volvo -jälleenmyyjä lähtee osaltaan jatkamaan Volvon menestystarinaa Suomen suosituimman ladattavien autojen malliston ja nelivetoisten autojen ykkösmerkin myyjänä.
Volvo Car Finlandin toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt toivottaa uuden toimijan tervetulleeksi Volvo -jälleenmyyjäverkostoon.
– E. Hartikaisella on alueella pitkät perinteet ja uskon, että heidän kokemuksensa voi tuoda toimintaamme uutta näkemystä ja arvojemme mukaista vakautta.
Volvo-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
GT-Line-varusteltu EV6 rullaa 20-tuumaisin kevytmetallivantein. Ajovalojen teho jättää paljon toivomisen varaa.
Juha Peltonen
GT-Line-varusteltu EV6 rullaa 20-tuumaisin kevytmetallivantein. Ajovalojen teho jättää paljon toivomisen varaa.
Juha Peltonen
Suipot etuvalot antavat keulalle virtaviivaista ilmettä.
Pekka Kaidesoja
Suipot etuvalot antavat keulalle virtaviivaista ilmettä.
Pekka Kaidesoja
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Nissan Interstar: Rajatulla mallistolla
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Magico A3 uudistuu
Lumin N1 -verkkokeskitin
Marantzin uusi monitoimilaite
Lähtötason hifiä halvalla
PMC Roadshow 2026 -esittelyviikonloput käynnistyvät pian!
UNio Formula 12
RS Audion uusi ilmestys
Schiit esittelee Bifrost 3 -alustan
Final Audion lippulaivat keräilijälle
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Rättisitikasta uusi sähköversio – tavoitehinta 15 000 euroa
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Volkswagenin menestysmalli sähköistyy - tällainen on uusi ID. Tiguan
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL