Kia PV5 Cargo nyt saatavilla kolmen istuttavalla ohjaamolla
Kian ensimmäinen täyssähköinen hyötyajoneuvo, PV5 Cargo, on nostanut Kian kolmen myydyimmän täyssähköisen pakettiautomerkin joukkoon.
Kaksipaikkaisena joulukuussa 2025 myyntiin tullut ja Vuoden Pakettiautoksi Maailmassa valittu PV5 Cargo saa nyt suomalaisten toivoman vaihtoehdon, kun mallisto laajenee kolmen istuttavalla versiolla. Kolmen istuimen ohjaamo on saatavilla tehdastilattavana lisävarusteena, jonka hinta on 600 euroa.
”PV5 Cargo on otettu sähköisten hyötyajoneuvojen markkinassa erittäin positiivisesti vastaan. Suomalaiset kuitenkin arvostavat kolmepaikkaisia pakettiautoja, ja vuonna 2025 myydyistä sähköisistä kevyistä hyötyajoneuvoista liki neljä viidestä myytiin kolmepaikkaisina. Vastaammekin nyt myös suomalaisten ammattiautoilijoiden toiveeseen kolmen istuttavan ohjaamon kautta”, sanoo Kiaa maahantuovan Astara Finlandin PBV-tuotepäällikkö Helena Hyyrynen.
Mallivuosiuudistus tuo mukanaan myös muita parannuksia
Kia PV5 Cargo siirtyy samalla uuteen mallivuoteen. Pitkän toimintamatkan 71,2 kilowattitunnin akulla varustetuissa mallivuoden MY27 autoissa jarrullinen vetopaino nousee 1 500 kilogrammaan korostaen hyötyajoneuvon monikäyttöisyyttä myös kuorman vetämisessä. Samalla kuljettajan ergonomiaa parannetaan korkeussäädettävällä kuljettajan käsinojalla sekä vakiovarusteisella kuljettajan istuimen ristiselän tuella.
PV5 Cargo MY27:n tavaratilan väliseinän materiaali vaihtuu komposiitiksi alleviivaten ajoneuvon modulaarisuutta. Myös myöhemmin tänä vuonna Suomessa lanseerattava korkeampi, läpikuljettava L2H2-versio tulee saataville kolmen istuttavalla ohjaamolla.
Autobild / Kia
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
Kallis polttoaine näkyy vaihtoautokaupassa
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Valmis koti kaipasi vain värejä
Børresenin M-sarja Gold Signature -versiona
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
KLH nostalgisena
Sisustussuunnittelija Seija Strand: ”Harvalla on varaa toteuttaa sisustusunelmat kerralla”
Passiivilinjalähde Sveitsistä
Piirikunnan uudet Purot
Devialetin ultimaatti haamu
Gold Noten edullinen kuulokevahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
FOKUS MEDIA
Valmis koti kaipasi vain värejä
Børresenin M-sarja Gold Signature -versiona
10 vinkkiä: Näin onnistut bonsain kasvattamisessa
KLH nostalgisena
Sisustussuunnittelija Seija Strand: ”Harvalla on varaa toteuttaa sisustusunelmat kerralla”
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
Kallis polttoaine näkyy vaihtoautokaupassa
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Suomalaisten ajonäkö testattu – lähes joka kuudes kuski näki huonosti tai tyydyttävästi
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL