Lähes 90 % täyssähköautoilijoista valitsisi sähköauton uudelleen – lataamisen hinta korostuu yhä enemmän
K-Latauksen tuore asiakastutkimus kertoo, että täyssähköauto on vakiinnuttanut asemansa autoilijoiden seuraavana autovalintana. Latausaseman valinnassa kustannukset korostuvat aiempaa enemmän.
Jo nyt täyssähköautolla ajavista 87 prosenttia kertoo aikovansa hankkia täyssähköauton myös seuraavaksi autokseen. Osuus on hieman korkeampi kuin viime vuoden tutkimuksessa, jolloin vastaava luku oli 86 prosenttia, ilmenee K-Latauksen asiakastutkimuksesta.
Vuoden 2026 tutkimukseen vastasi toukokuussa yli 4 500 K-Latauksen rekisteröitynyttä asiakasta, jotka ovat ladanneet K-Latauksella edellisen 12 kuukauden aikana.
Kun tarkastellaan kaikkia vastaajia nykyisestä käyttövoimasta riippumatta, täyssähköauton aikoo hankkia seuraavaksi 80 prosenttia vastaajista. Myös tässä näkyy kasvua viime vuoteen verrattuna, jolloin vastaava osuus oli 74 prosenttia.
Tulokset kertovat, että täyssähköauto on vakiinnuttanut asemansa K-Latauksen asiakkaiden selkeänä ykkösvaihtoehtona. Samalla ladattavien hybridien suosio seuraavana autovalintana on hieman laskenut: niiden osuus on pudonnut viime vuoden seitsemästä prosentista viiteen prosenttiin.
”Tulokset vahvistavat entisestään sitä, mitä näemme asiakkaidemme arjessa: kun sähköautoiluun on totuttu, täyssähköauto koetaan luontevana valintana myös seuraavaksi autoksi. Kiinnostavaa on myös se, että täyssähköauton suosio on kasvanut kaikkien vastaajien joukossa”, sanoo K-Latauksesta vastaava johtaja Iiro Määttänen.
Hinta ja sijainti korostuvat latausaseman valinnassa
Tutkimuksessa selvitettiin myös, mitkä tekijät vaikuttavat autoilijoiden latausaseman valintaan. Lataamisen hintaa tärkeänä latausaseman valintatekijänä pitävien osuus on noussut vuodessa 74 prosentista 80 prosenttiin.
”Nykyisessä taloustilanteessa on täysin ymmärrettävää, että latauspaikan valinnassa korostuvat arjen käytännöllisyyden lisäksi myös kustannukset. K-Latauksen omassa verkostossa hinnat ovat samat koko maassa, ja yöaikaan lataaminen on edullisempaa kuin päivällä. Myös koko kumppaniverkostossamme hinnoittelu on selkeää ja kilpailukykyistä”, Määttänen sanoo.
Latausaseman valinnassa tärkeitä tekijöitä ovat hinnan rinnalla edelleen latausaseman sijainti (91 %) ja latauspisteiden määrä (84 %).
Julkisen latausverkoston riittävyys arvioidaan aiempaa paremmaksi
Tutkimuksen mukaan täyssähköautoilijat kokevat julkisen latausverkoston riittävyyden omalla lähialueellaan hieman aiempaa paremmaksi: tänä vuonna 74 prosenttia vastaajista pitää oman lähialueensa julkista latausta riittävänä, kun viime vuonna osuus oli 72 prosenttia.
”On ilo huomata, että tyytyväisyys lähialueen julkisen latausverkoston riittävyyteen on ollut korkealla jo aiemmin ja parantunut tänä vuonna edelleen. Suomen pikalatausverkosto kasvaa jatkuvasti ja on jo nyt yksi Euroopan parhaista. K-Latauksen strategian ytimessä on ollut toiminnan alusta alkaen tarjota mahdollisimman suuritehoista latausta hyvillä sijainneilla, ja jatkamme samalla strategialla myös tulevaisuudessa”, Iiro Määttänen päättää.
Autobild / K-Lataus
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
Kallis polttoaine näkyy vaihtoautokaupassa
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Hyundai Inster -pakettiauto: Pienen kokoluokan sähköpakettiauto
Koeajossa Alfa Romeo Junior: Perinnehengessä!
Koeajossa Ford Capri: Retronimellä
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Koeajossa Volkswagen ID. Buzz GTX: Edustava kuusipaikkainen
Koeajossa Volvo XC90: Hiottu jättiläinen
Koeajossa Toyota Land Cruiser: Maastosta betoniviidakkoon
Koeajossa Subaru Forester: Maastoon ja maantielle
Koeajossa Škoda Elroq: Kova haastaja
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Nata Salmela: ”Viherkasvit viihtyvät tässä kodissa yhtä hyvin kuin minä”
UNio Formula 12
RS Audion uusi ilmestys
Schiit esittelee Bifrost 3 -alustan
Maalaistalo Maskussa muuttui unelmien kodiksi
Kukkia ja kirppislöytöjä – Yrittäjäperheen sydämellä sisustettu koti
Vincentin hybridietunen Bluetoothilla
Arendal Sound mustana
Naim Uniti Star ilman cd-soitinta
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Renault esittelee uuden konseptiauton - sähköinen tulkinta Espacesta
FIATin uusi tarina valmis heräämään eloon
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
Jälleen kaksi turvaistuinta hajosi Autoliiton turvaistuintestissä
Sähköautoilun tilanne Pohjoismaissa: Suomi luottaa verotuksen vakauteen, Norja sopeutuu markkinan kypsymiseen
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Käytettyjen sähköautojen kauppa kasvaa nopeimmin maakunnissa
Kallis polttoaine näkyy vaihtoautokaupassa
Täysin uusi Hyundai TUCSON – merkittävästi suurempi, täynnä uusinta teknologiaa
Suomalaisten ajonäkö testattu – lähes joka kuudes kuski näki huonosti tai tyydyttävästi
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Älä odota ensilumia: asiantuntija kertoo, milloin talvirenkaat kannattaa vaihtaa
Koeajossa Mazda CX-80: Pitkämatkalaisen unelma
Polestar lanseeraa Polestar 4 SUV -mallin
Uusi voimalinjavaihtoehto Volkswagen T-Rociin
Koeajossa Hyundai Kona Electric: Suomeen sopiva
Mercedes-Benz tuo kuumat uutuudet Pariisin autonäyttelyyn
Kia on julkaissut ensimmäiset teaser-kuvat Kia PV7 -mallista
Tässä ovat Auto Bildin palvelututkimuksen palkitut
Volkswagenilta uudistettu 5-7-paikkainen tila-auto perheille
Legendaarinen GTI siirtyy sähköiseen aikakauteen – ID. Polo GTI nyt myynnissä
YHTEISTYÖSSÄ
Sähköauton kotilataus Suomessa: Opas wallboxeihin, pistorasioihin ja oikeaan kaapeliin
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: BONDORA
Autorahoitusten opas 2026: Löydä Suomen paras autolaina
AION V haastaa katumaasturimarkkinan hinnallaan ja kattavalla varustetasollaan
XPENG – huipputeknologialla varustettu sähköauto, joka täytyy itse kokea
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL